yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Politiikan vuosikymmenet /

Sauli Niinistö - politikointia ja parisuhteita

Kuva: Sauli Niinistö Uutisvuodon kuvauksissa (2006). YLE kuvanauha.

Entinen valtiovarainministeri ylsi vuoden 2006 presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle. Tehokas kampanjointi ja julkisuuspolitiikka on siivittänyt nousua vuoden 2012 presidentinvaalien ennakkosuosikiksi.

Valtiovarainministeriaikoinaan Niinistö sai maineen tarkan markan miehenä, ja rooli on heijastunut hänen lausunnoissaan myöhemminkin.

Vuoden 2006 presidentinvaalikampanja, jossa häntä tituleerattiin "työväen presidentiksi", herätti paljon huomiota ja jakoi mielipiteitä. Niinistö kävi toisella kierroksella tiukan kamppailun istuvan presidentin Tarja Halosen kanssa, mutta hävisi täpärästi.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Niinistö palasi valtakunnallisena äänikuninkaana takaisin eduskuntaan, ja nousi eduskunnan puhemieheksi.

Gallupien povaamasta suosiosta huolimatta Niinistö panttasi pitkään päätöstään lähteä presidenttiehdokkaaksi vuoden 2012 vaaleissa. Hän ilmoitti virallisesti aikeistaan kesäkuussa 2011.

Myös Niinistön yksityiselämä on ollut tapetilla. Otsikoissa ovat olleet muun muassa hänen rullaluisteluharrastuksensa, kihlautumisensa Tanja Karpelan kanssa, selviytyminen Kaakkois-Aasian tsunamista sekä yllätyshäät Jenni Haukion kanssa 2009.

Teksti: Arsi Alenius

AVAINSANAT: haastattelututkimukset, Intian valtameren maanjäristys 2004, kannatus, Kansallinen Kokoomus, poliitikot, politiikka, presidentinvaalit, suosio, vaalit, valta, yksityisyys


Katsele ja kuuntele

Äänikuningas Sauli Niinistö

1 videoleike

Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö nimitettiin valtiovarainministeriksi laman jälkimainingeissa vuonna 1996. Hän seurasi virassaan rajuja menoleikkauksia tehnyttä Iiro Viinasta.
Katsele ja kuuntele

Tanja Karpela ja Sauli Niinistö Linnan juhlissa 2003

1 videoleike

Vuoden 2003 Linnan juhlien kohupari oli Sauli Niinistö ja Tanja Karpela. Pari oli juuri kihlautunut, mutta lehdistössä käydyt spekuloinnit parin seurustelusta tuntuivat kiusallisilta, varsinkin Niinistöstä.
Katsele ja kuuntele

Halonen toiselle kaudelle

5 videoleikettä

Presidentti Tarja Halonen valittiin toiselle kaudelleen vuoden 2006 alussa. Kampoihin pisti toiselle kierrokselle selvinnyt kokoomuksen Sauli Niinistö.
Katsele ja kuuntele

Sauli ja Susanna jäällä

1 videoleike

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö luisteli taitoluistelun Euroopan mestaruuskisojen avajaisiin EM-voittaja Susanna Rahkamon kera.
Katsele ja kuuntele

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio

5 videoleikettä

Kun Sauli Niinistö alkuvuodesta 2009 nai Jenni Haukion, saivat suomalaiset uuden julkkiksen. Pariskunta on kuitenkin esiintynyt julkisuudessa harvakseltaan.
Katsele ja kuuntele

Presidentin kanslia ruotii Niinistön häitä

5 videoleikettä

Presidentin kanslia -sarjan vauhdikkaat kommentit Sauli Niinistön avioliitosta herättivät pahennusta tammikuussa 2009.
Katsele ja kuuntele

Presidentin kanslia: Me Niinistöt

3 videoleikettä

Poliittisen satiirin tosi-tv-irvailu eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön perhe-elämästä suututti puhemiehen puolison Jenni Haukion.
Katsele ja kuuntele

Sauli Niinistö ja presidenttiehdokkuuden vaikeus

2 videoleikettä

Päätös presidenttiehdokkuudesta on ollut Niinistölle vaikea jo kolmesti. "Pohdinta oli äärimmäisen vaikeaa vuonna 1999, helpompaa vuonna 2005 ja nyt jossakin siinä keskivälissä."
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • s. 24.8.1948, Salo
  • Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari
  • Kansanedustaja, Kansallinen Kokoomus 1987–2003 ja 2007-2011
  • Oikeusministeri 13.4.1995–2.2.1996
  • Varapääministeri 13.4.1995–31.8.2001
  • Valtiovarainministeri 2.2.1996–17.4.2003
  • Euroopan investointipankin (EIB) varapääjohtaja 2003–2007
  • Palloliiton puheenjohtaja 2009–
  • Naimisissa VTM, viestintäpäällikkö Jenni Elina Haukion kanssa 2009–
  • Avioliitosta Marja-Leena Alangon (k. 1995) kanssa 1975–1995 lapset Nuutti s. 1975 ja Matias s. 1980

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 28.06.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä