yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 35 artikkelia tai teemaa.

Aku Louhimiehen tarina (2004)

2000-luvun menestysohjaaja antautui elokuva-alalle Doors-yhtyeen Jim Morrisonin inspiroimana. Hänen läpimurtoelokuvaansa ei etukäteen uskonut juuri kukaan.

1 audioleike


Suomalaisia elokuvantekijöitä (1931-1982)

Kotimaisen elokuvan merkkinimien kavalkadi sotienväliseltä ajalta tähän päivään. Risto Jarva puhuu todellisuuden tavoittamisesta, Spede lupaa polttaa filminsä, Kaurismäki kertoo melankoliasta, Louhimies maalailee levottomuutta.

14 audio- ja 33 videoleikettä


Onnellinen Marja-Sisko Aalto (2009)

Totuus tekee vapaaksi, sanoo väärään sukupuoleen syntynyt ja vuosikymmenten tunnontuskat kärsinyt Marja-Sisko Aalto. Milla Louhi jakaa samat kokemukset.

1 videoleike


Paakkilan asbestikylä (1978)

Tuusniemen Paakkilan kylä oli vilkas kaivospaikkakunta siihen asti, kunnes siellä louhittu asbesti alkoi vaikuttaa ihmisten elämään haitallisesti.

1 videoleike


Aleksandra Kylander - Mannerheimin leikkitoveri Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (1956)

Tuleva marsalkka Mannerheim oli lapsena villi ja yltiöpäinen, kertoo Louhisaaressa lapsuutensa viettänyt Aleksandra Kylander.

1 audioleike


Levottomien kuvauksissa (1999, 2000)

Aku Louhimiehen esikoisohjaus Levottomat oli ilmestyessään aiheeltaan sekä käsittelytavaltaan harvinaisuus suomalaisessa elokuvakentässä.

1 videoleike


Suur-Sarvilahden kartanolinna (2003)

Suur-Sarvilahden barokkilinna Pernajassa on Askaisten Louhisaaren kartanon ohella ainoa Suomessa säilynyt 1600-luvun kartanolinna.

1 videoleike


Virtasesta Vivaldiksi (1982-1983)

Tämä musiikinteorian kuntokoulu lupasi antaa taviskatsojalle vahvat eväät musiikin maailmaan viidessä osassa. Oppi meni ainakin herra Virtasen päähän.

5 videoleikettä


Insesti on seksuaalirikoksista julmin (1998, 2007)

Lapsiin kohdistuva hyväksikäyttö on arka ja kipeä aihe. Rippisalaisuus estää pappia ilmoittamasta insestistä, vaikka tekijä olisi tunnustanut. Insestisyytöksiä käytetään myös huoltajuuskiistoissa, jolloin leima jää pysyvästi vaikka tekoa ei olisi tapahtunutkaan.

3 videoleikettä


Seppo, Seppo, Seppo... (1993)

Seppo Räty ei ollut puheliaalla päällä pudottuaan Stuttgartin MM-kisojen keihäskarsinnassa 1993. Bubi Wallenius seurasi häntä sitkeästi pitkin maantietä.

1 videoleike


« edellinen 1 2 3 4 seuraava »