yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Maakunnat ja pitäjät /

Etelä-Savoa ja eteläsavolaisia

Kuva: Olavinlinna (1999). Touko Yrttimaa / YLE

Etelä-Savossa voi kuunnella oopperaa Savonlinnan keskiaikaisessa linnassa ja seilata sinisellä Saimaalla. Etelä-Savon pääkaupunki on Mikkeli.

Etelä-Savo muodosti pääosan vanhasta vuonna 1831 perustetusta Mikkelin läänistä. Läänistä siirrettiin muutamia kuntia 1960 perustettavaan Keski-Suomen lääniin. Mikkelin lääni lakkautettiin vuoden 1997 lääniuudistuksessa.

Historiallista maakuntaa Savoa on kahden nykymaakunnan alueella eli Etelä-Savossa (lounaisin osa historiallista Hämetta ja Karjalaa) ja Pohjois-Savossa (läntisin osa Hämettä ja itäisin Karjalaa).

Historiallisen maakunnan Savon hallinnollinen keskus oli Olavinlinnassa. Linnan rakentaminen aloitettiin vuonna 1475 turvaamaan itärajaa.

Keväällä 2010 pyysi YLE Teema yleisöä ehdottamaan suojeltavia kohteita. Katso, löytyykö oma suosikkisi joukosta!

AVAINSANAT: Etelä-Savo, eteläsavolaiset, maakunnat, paikkakunnat, Savo, savolaiset


Katsele ja kuuntele

Kuhankeittäjä - Etelä-Savon maakuntalintu

1 audioleike

Kuhankeittäjä näyttää eksoottiselta linnulta suomalaisessa luonnossa. Koiras muistuttaa trooppisia lintulajeja.
Katsele ja kuuntele

Suomi matkailumaana 1932

1 videoleike

1920- ja 1930-lukujen taitteessa kuvattu filmi esittelee saksalaismatkailijoille tuhansien järvien Suomen, mistä luksuskaan ei loista poissaolollaan. Helsingin ja Hämeenlinnan nähtävyyksille tekevät seuraa Karjalan ja Savon vetonaulat.
Katsele ja kuuntele

Viipurista Savonlinnaan 1932

1 videoleike

Harvinaislaatuinen matkakuvaus vie meidät 1930-luvun Viipuriin, Valamoon, Punkaharjulle sekä Savonlinnaan. Englanninkieliset väliotsikot taustoittavat katsojaa kulloisestakin kohteesta.
Katsele ja kuuntele

Kyyttöjen katselmus Pieksämäellä

1 videoleike

Punaposkisten karjakkojen kuoro heläytti ilmoille kauneimmat laulunsa, kun Pieksämäellä vietettiin vuonna 1938 kyyttökarjan suurkatselmusta.
Katsele ja kuuntele

Lomailua Punkaharjulla 1943

1 videoleike

Sodan keskellä kesällä 1943 oli kotiväellä mahdollisuus levätä Punkaharjulle perustetussa aseveliperheiden lomakylässä. Moni äiti oli tuolloin ensi kertaa pidemmän ajanjakson kotinsa ulkopuolella.
Katsele ja kuuntele

Vanha ja Uusi Valamo

3 videoleikettä

Elokuussa 2010 uutisoitiin, että ortodoksisessa Valamon munkkiluostarissa aloitetaan luostarin 700-vuotisen historian ensimmäiset yt-neuvottelut.
Katsele ja kuuntele

Ylioppilasmatkailua Savossa ja Helsingissä 1949

1 videoleike

Filmissä nähdään välähdyksiä yhdysvaltalaisen ylioppilasretkikunnan reissusta Kuopio-Savonlinna-Punkaharju-Helsinki. Ohjelmaan kuului nähtävyyksien lisäksi liikuntaa ja urheilua.
Katsele ja kuuntele

Laivamatkailua Saimaalla 1954

1 videoleike

Saimaalla oli vielä 1950-luvulla vilkas laivaliikenne. Matkustajat saattoivat ihailla Saimaan maisemia sisävesihöyrylaivojen kyydistä.
Katsele ja kuuntele

Sanan ja runon juhla Savonlinnassa

1 videoleike

Ilmari Kianto ja Hilja Haahti olivat kunniavieraita, kun Suomen kirjailijat viettivät Sanan ja runon juhlaa vuonna 1957 Olavinlinnassa.
Katsele ja kuuntele

Tulilahden kaksoissurma

1 videoleike

Kaksi jyväskyläläistä naista surmattiin Etelä-Savossa Heinävedellä kesällä 1959. Surma jäi selvittämättä.
Katsele ja kuuntele

Herkkujen herkku - muikkukukko

1 videoleike

Savon maakuntakala on muikku. Tuon herkun voi valmistaa monella eri tavalla, vaikka savustaa tai paistaa. Parasta muikku on, ainakin vuoden 1958 elokuvan mukaan, rukiiseen taikinakuoreen leivottuna.
Katsele ja kuuntele

Suu- ja sorkkatautia Joroisissa 1959

1 videoleike

Joroislaisen maatalon eläimissä havaittiin marraskuussa 1959 suu- ja sorkkatautia. Koko karja teurastettiin ja tila julistettiin karanteeniin.
Katsele ja kuuntele

Puruvedestä nousee muikkua talvella 1964

1 videoleike

Talvella 1964 Kerimäellä pyydettiin Puruveden muikkua. Tuohon aikaan Puruvedellä kalasti 50 nuottakuntaa, ja töissä oli noin 200 miestä sekä 70-80 hevosta.
Katsele ja kuuntele

Lumilinna toi mainetta ja kunniaa

3 videoleikettä

Suomalaisen tv-viihteen kansainvälinen läpimurto oli legendaarinen viihdeohjelma ja musiikillinen ilottelu Lumilinna.
Katsele ja kuuntele

Minne Marski Mikkelissä?

1 videoleike

Mikkelissä nahisteltiin vuosikymmenten ajan Marskin patsaan sijoituspaikasta. Entisestä päämajakaupungista ei tahtonut millään löytyä sellaista paikkaa, jonka kaikki olisivat hyväksyneet.
Katsele ja kuuntele

Kamera kiertää Mikkelissä 1967

1 videoleike

Vuonna 1967 oli "häikäilemätön kaupunkivandalismi" jo ehtinyt tehdä tuhojaan Mikkelissä. Vastakkain olivat kulttuuriarvot ja grynderit.
Katsele ja kuuntele

Seikkailu Olavinlinnassa

8 videoleikettä

Kesäloma alkaa ja Antti ja Janne pääsevät odotetulle retkelle Olavinlinnaan. Poikien lisäksi linnan sillan ylittävät kaksi roistoa. Seikkailu voi alkaa!
Katsele ja kuuntele

Koviksia, juntteja ja traktoriporukkaa

4 videoleikettä

70-luvun jengi-nuorien mielestä junteilla oli pitkä tukka ja leveät lahkeet eikä hajuakaan maailman menosta. Jengit itse pyörivät samoilla, tutuilla kulmilla ja kaikki muut kuin oman kulmakunnan kasvatit olivat vaarassa saada turpaansa. Ohjelmassa tavataan nuorisoa Savosta ja Stadista.
Katsele ja kuuntele

Perkele - olen työtön!

2 videoleikettä

Vuonna 1978 Savonlinnan työttömien nuorten päivät kuluivat baarissa yatzya pelaten. Pelle Miljoona lauloi samaan aikaan siitä, miltä elämä tuntui 27 markan päivärahalla.
Katsele ja kuuntele

Iloinen oopperakaronkka

6 videoleikettä

Savonlinnan oopperajuhlien väki vaihtoi vapaalle vuoden 1982 Oopperajuhlien päätöskaronkassa ja tulkitsi kevyen musiikin sävelmiä omalla tyylillään.
Katsele ja kuuntele

Koulupojat Olavinlinnassa

1 videoleike

Kun Kari tulee Jussin kutsumana vierailulle Savonlinnaan, alkaa aikamatka Olavinlinnassa. Koulupojat haistavat ruudin katkun vihollisen hyökätessä, miekkailevat portaissa ja näkevät käytävillä linnan historiallisia hahmoja.
Katsele ja kuuntele

Loimu riisti Pieksämäeltä lentismestaruuden

2 videoleikettä

Pieksämäen NMKY oli voittanut lentopallon Suomen mestaruuden seitsemänä vuonna peräkkäin 1975-1981. Vuonna 1982 Raision Loimu -79 pisti Savon ylpeydelle kampoihin.
Katsele ja kuuntele

Mikkelin panttivankidraamalla traaginen loppu

1 videoleike

Helsinkiläiseen pankkiin elokuussa 1986 tunkeutunut pankkiryöstäjä otti useita pankkivankeja. Kaappaus päättyi seuraavana yönä kahden hengen kuolemaan Mikkelin torilla.
Katsele ja kuuntele

Drag racea 1980-luvulla

2 videoleikettä

Kuvausryhmät tallensivat kiihdytysajojen tunnelmia Räyskälän lentokenttäradalla Lopella vuonna 1980 ja Virtasalmen tuoreessa Motoparkissa vuonna 1989.
Katsele ja kuuntele

Partaharjun leiriparatiisi

1 videoleike

Varhaisnuorisojärjestö Poikien Keskus osti vuonna 1945 Partaharjusta leiripaikan pojille. Tarkoituksena oli kouluttaa kristilliseltä pohjalta nuoria miehiä leiriohjaajiksi.
Katsele ja kuuntele

Kuninkuusravit Mikkelissä 1996

1 videoleike

Vuonna 1996 ravikuninkuuksista juostiin Mikkelissä. Kuningatarkisasta muodostui tiukka kaksintaistelu Luisterin ja I.P. Sukkulan kesken. Vahvin ennakkosuosikki kuninkaaksi oli alkuvuoden komeetta Viesker.
Katsele ja kuuntele

Kirkkoveneellä norppavesillä

1 videoleike

Norppasoutu on jokavuotinen kirkkovenetapahtuma, joka soudetaan saimaannorpan kotivesillä. Tapahtuman tarkoitus on kiinnittää huomiota norpan suojeluun.
Katsele ja kuuntele

Asta ja Veera riepottelivat Suomea Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike ja 3 videoleikettä

Voimakas ukkosmyrsky kulki heinäkuun viimeisen perjantain vastaisena yönä vuonna 2010 Etelä-Karjalasta Keski-Pohjanmaalle. Myrsky kaatoi puita ja katkoi sähkölinjoja. Vahinkojen korjaus oli vielä kesken kun uusi ukkosmyräkkä yllätti.
Katsele ja kuuntele

Superindividualisti Olli Lyytikäinen

1 audioleike

Kuvataiteilija Olli Lyytikäinen teki elinaikanaan tuhansia piirroksia, akvarelleja ja öljymaalauksia. J. O. Mallander hahmottaa ystävänsä taiteilijakuvaa.
Katsele ja kuuntele

Taiteilijavieraana kirjailija Hilja Valtonen

1 audioleike

Luetuimpia suomalaisia kirjailijoita on ollut ”painosten herrattareksi” kutsuttu Hilja Valtonen.
Katsele ja kuuntele

Karjalaisesta Suomen nuorin pääministeri

10 videoleikettä

Ahti Karjalaisen poliittinen ura kulki nopeaan tahtiin maalaisliiton lehtimiehestä maan hallituksen johtoon.
Katsele ja kuuntele

Luonteri Surf, punkkia Juvalta

3 videoleikettä

Juvalla kehitettiin 1990-luvun alussa punkrockista uusi maatalouden sivuelinkeino. Luonteri Surfin soittajat olivat pääammatiltaan maanviljelijöitä.
Katsele ja kuuntele

Honey B & T-Bones lauteilla

7 videoleikettä

Honey B & The T-Bones kuului suomibluesin 1980-luvun aaltoon. Bändin musiikki on kuitenkin alusta asti rönsyillyt kauas yli puhdasoppisen bluesin rajojen.
Katsele ja kuuntele

Oopperan tummaääninen tulkki Martti Talvela

3 videoleikettä

Martti Talvela oli yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia oopperalaulajia. Vuonna 1970 valmistuneessa ohjelmassa seurataan Talvelan arkipäivää ja kulissien takaista elämämää Saksassa, Itävallassa, Italiassa ja Suomessa.
Katsele ja kuuntele

Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki

10 audioleikettä

Rantasalmelainen Pekka Lipponen ja hänen kaverinsa Kalle-Kustaa Korkki seikkailivat radiossa vuodesta 1945 lähtien. Kuunnelmien osat päättyivät radiossa aina legendaariseen lauseeseen: Jatkuu huomenna...
Katsele ja kuuntele

Sylvi Kekkosen ajatuksia joulun kynnyksellä

1 audioleike

Sylvi Kekkonen puhuu rauhan ja valon juhlasta. ”Toivon, että onnistumme, ja että meillä kaikilla on hyvä joulu.”
Katsele ja kuuntele

Pekka Loukiala, vuoden 1961 rock-kuningas

4 videoleikettä

Pekka Loukiala (1944-2010) kuului Suomen rock & roll -pioneereihin. Hänet äänestettiin vuonna 1961 Suomen rock-kuninkaaksi.
Katsele ja kuuntele

Suomen tuplavoitto Oslon 50 kilometrillä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Veikko Hakulinen hiihti Oslon talviolympialaisten kuninkuusmatkalla legendaarisen voittoajan 3.33,33. Eero Kolehmainen sinetöi Suomen maineen maailman parhaana hiihtomaana.
Katsele ja kuuntele

Samuli Heimonen, vuoden nuori taiteilija 2008

3 videoleikettä

Kuvataiteilija Samuli Heimonen ei voi pitää pitkiä taukoja maalaamisessa, ettei tekemisen meininki katoa. Siksi onkin kätevää, että työhuone on oman kodin alakerrassa.
Katsele ja kuuntele

Lännen lokari Hiski Salomaa

6 audioleikettä

Hiski Salomaa on jälkipolvien parhaiten tuntema amerikansuomalainen laulaja. Hänen viisunsa kuvaavat humoristisesti siirtolaiselämää "uudessa kontryssä".
Katsele ja kuuntele

Eija Sinikka: Kanssasi sun

1 videoleike

Eija Sinikan tunnetuin laulu on hänen ensimmäiseltä pitkältä albumiltaan. Kanssasi sun oli vuonna 1973 ilmestyneen levyn nimikkoraita.
Katsele ja kuuntele

Kuituselle kolmen kympin MM-kultaa

1 videoleike

Kolmenkymmenen kilometrin maailmanmestaruus nosti Virpi Kuitusen Sapporon vuoden 2007 MM-kisojen kiistattomaksi hiihtokuningattareksi.
Katsele ja kuuntele

Muistikuvia Anni Swanista

1 audioleike

Anni Swan (1875–1958), josta tuli suomalaisen lastenkirjallisuuden ensimmäinen klassikko, aloitti uransa aikuisten saduilla. Nadja Nowakin ohjelma kertoo kirjailijasta, äidistä ja mummista.
Katsele ja kuuntele

Kolehmainen meloi kajakkikultaa

1 audio- ja 1 videoleike

Mikko Kolehmainen toi Suomelle ensimmäisen melontavoiton 40 vuoteen Barcelonan olympialaisista 1992. Mikkelin torilla juhlittiin väkivahvaa viuhtojaa.
Katsele ja kuuntele

Kalle Holmberg ja vallankumouksen siemenet

1 videoleike

Toimittaja Eero Silvasti tenttaa ohjaaja Kalle Holmbergilta mm. mitä yhteistä on autolla ja teatterilla sekä onko vallankumous Holmbergille evoluutio vai revoluutio?
Katsele ja kuuntele

Aake Kalliala on Johannes Virolainen

1 videoleike

Johannes Virolainen on kiitollinen imitoitava, sanoo Aake Kalliala. Valtioneuvos tervehtii Suomen kansaa merkkipäivänään.
Katsele ja kuuntele

Heikki Kinnunen: Balladi villistä lännestä

1 videoleike

Villi länsi oli Lapin ohella Reino Helismaan suosikkiaiheita. Heikki Kinnunen esittää suomalaisen western-klassikon Repen muistokonsertissa 1979.
Katsele ja kuuntele

Hannu Raittila ja lehmän syvin olemus

1 audioleike

Kirjailija Hannu Raittila eritteli Sysmän Suvisoitossa vuonna 2000 liha- ja maitotuotannon eroja: edellinen henki karjapaimenineen miehistä vapautta, jälkimmäisessä mies oli ”vihtorina” ja apupoikana naisten hallitsemassa talousmuodossa.
Katsele ja kuuntele

Hartsa maailman ykkösenä

1 videoleike

Kotiyleisön riemuksi Harri Kirvesniemi voitti vuosien yrityksen jälkeen MM-kultaa 15 kilometrin perinteisen tyylin kilpailussa Lahdessa vuonna 1989.
Katsele ja kuuntele

Mari Mörö: Paikkaa ja mieltä

1 videoleike

Mari Mörö kirjoittaa romaanissaan havaintojaan perheen arjesta ja laajemminkin yhteiskunnasta. Hänen mielestään vakuutusyhtiö nimeltä yhteiskunta on alkanut yskiä. Mörö niputtaa hyvinvointivaltion alasajon ja kotitalousvähennyksen toisiinsa.
Katsele ja kuuntele

Futisseriffi Shefki Kuqi

1 videoleike

Kosovon albaani saapui 1990-luvun alussa pakolaisena Mikkeliin. Sosiaalivirkailija kysyi, kiinnostaisiko jalkapallo, ja nuorukainen vastasi myöntävästi.
Katsele ja kuuntele

Folk-Fredistä tuli pelkkä Fredi

1 audioleike

"Keikkailu on raskasta, mutta laulaminen kannattaa silti", laulajasuosikki Matti "Fredi" Siitonen toteaa radiohaastattelussa vuonna 1971.
Katsele ja kuuntele

Kola-Olli ja hapokkaat juomat

1 videoleike

Olli Hokkasesta tuli julkisuuden henkilö vuonna 2006, kun hän epäonnistui yrittäessään kolanjuontiennätystä. Epäonni kääntyi menestykseksi, mikä ei vähiten kummastuttanut häntä itseään.
Katsele ja kuuntele

Edward Vesala Sound & Fury: Mop Mop

1 audioleike

Rumpali Edward Vesalan (1945-1999) johtama Sound & Fury -orkesteri esiintyi Pori Jazzin kokeellisessa Ultra Music Meetingissä vuonna 1988.
Katsele ja kuuntele

Näkijä Niina-Matilda Juhola

1 videoleike

Ohjelma vie katsojansa näkymättömän maailman äärelle. Mäntyharjulainen perheenäiti Niina-Matilda Juhola toimii välittäjänä henkimaailman ja todellisen välillä. Juholalla on kyky aistia henkien läsnäoloa ja kommunikoida näkymättömien auttajien kanssa.
Katsele ja kuuntele

Greta von Haartman: Tuoll´ on mun kultani

1 audioleike

Mezzosopraano Greta von Haartman (1889-1948) oli 1910-luvulta aina vuoteen 1945 Suomalaisen Oopperan kantavia voimia omassa äänialassaan.
Katsele ja kuuntele

Tiainen jäi toiseksi viidellä kympillä

1 audioleike

Holmenkollenilla vuonna 1966 pidettyjen MM-hiihtojen kuningasmatkalla Norjan Gjermund Eggenin ero toiseksi tulleeseen Arto Tiaiseen oli kymmenen sekuntia.
Katsele ja kuuntele

Lavalla Heikki Silvennoinen & The Rest

3 videoleikettä

Kuinka sujuu suomalaisilta blues? Mallia näyttää koomikkonakin tunnettu Heikki Silvennoinen yhtyeineen.
Katsele ja kuuntele

Ville Leinoselle alussa on tarina

3 videoleikettä

Iskelmäprinssiksi tituleerattu muusikko Ville Leinonen on mainettaan huomattavasti monipuolisempi. Leinosen mukaan jokainen kappale, genrestä riippumatta, lähtee ennen kaikkea hyvästä tekstistä.
Katsele ja kuuntele

Muusikko ja näyttelijä Katriina Honkanen

1 videoleike

Katriina Honkanen (14.8.1960) sepitti jo lapsena lauluja ja halusi palavasti kuoroon. Teatterin maailmaan hän tutustui ensimmäisen kerran nelivuotiaana.
Katsele ja kuuntele

Aune Antti: Vallinkorvan laulu

1 audioleike

Kansainvälisen uran luonut sopraano Aune Antti (1901-1983) oli Suomessa erityisen tunnettu konserttisolisti, radioesiintyjä ja suomalaisen laulumusiikin tulkki.
Katsele ja kuuntele

Vakaa vahti Jarmo Myllys

1 videoleike

Isommat kaverit laittoivat pienen Jarmo Myllyksen (s. 1965) aina maaliin. Lapsena Savonlinnassa alkanut veskariharjoitus tekikin Myllyksestä legendaarisen maalivahdin.
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Kari Hietalahti Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

"Lukion jälkeisenä kesänä minulle valkeni, että haluan näyttelijäksi, ja halusin nimenomaan elokuvanäyttelijäksi.", muistelee Kari "Hissu" Hietalahti.
Katsele ja kuuntele

YUP livenä

3 videoleikettä

Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit -yhtye syntyi Savonlinnassa vuonna 1987. Nimi lyheni pian käytännöllisempään muotoon ja viimein seurasi menestyskin.
Katsele ja kuuntele

Helka Hynninen, laulava emäntä

3 videoleikettä

Helka Hynninen teki läpimurtonsa vuonna 1976 kappaleella Lapsuusajan maisemissa. Hänen nostalgiset laulunsa löysivät vastakaikua valtajulkisuuden ulkopuolelta.
Katsele ja kuuntele

Essayahista maailman ripein kävelijä

1 videoleike

Yleisurheilun MM-kisoissa Stuttgartissa 1993 Sari Essayah huomasi yhtäkkiä johtavansa naisten 10 kilometrin kävelyä. "Oli vain pakko jatkaa täysillä."
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

YLEn www-sivustot

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 30.04.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä