Vuonna 1961 Neuvostoliitto oli voimansa tunnossa. Huhtikuussa se lähetti ensimmäisen ihmisen avaruuteen, ja elokuussa se julkisti uuden ohjelmansa, joka tähtäsi USA:n ohittamiseen kaikilla talouden aloilla.

Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain etupiirien välit kiristyivät vuonna 1961 entisestään. Huhtikuussa joukko kuubalaisia nousi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n tuella maihin Sikojenlahdella kommunistisessa Kuubassa. Maihinnousu johti Kuuban ohjuskriisiin seuraavan vuoden lokakuussa.

Kesäkuussa NL esitti uhkavaatimuksen Berliinin aseman ratkaisemisesta. Sodan uhka leijui ilmassa. Elokuussa Moskova syytti Länsi-Saksaa varustelupolitiikasta, ja kriisi kärjistyi Berliinin jakamiseen muurilla.

Suomen sotilasjohto alkoi jo kuuman kesän aikana odottaa neuvostojohdon kutsua konsultaatioihin. Neuvostojohtaja Nikita Hruštšov julisti, että puolueettomatkin maat joutuisivat ottamaan kantaa Saksan kysymykseen.

Suurvaltakriisiä lisäsivät Neuvostoliiton näyttävät ydinkokeet Novaja Zemljalla. Neuvostoliiton avaruustekniikan kehitys tarkoitti myös sitä, että ydinase voitiin kuljettaa mihin tahansa maailman kolkkaan.

Neuvostoliitto arvioi, että Länsi-Saksassa militarismi nosti päätään. Niinpä Neuvostoliitto vetosi nootissaan 30.10.1961 ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimuksen toiseen pykälään sotilaallisesta konsultaatiosta. Suomen ulkopoliittinen johto oli parhaillaan pitkällä vierailulla Yhdysvalloissa.

Nootti herätti suurta levottomuutta niin Suomessa kuin muualla länsimaissa. Presidentti Urho Kekkonenkin järkyttyi. Hän arvioi kuitenkin – kuten USA:n johtokin – että nootti oli suunnattu ennen muuta Nato-maille ja liittyi Berliinin kriisiin. Se oli osa Neuvostoliiton koko vuoden jatkunutta hermosotaa.

Suomen osalta nootti on usein tulkittu uhkaavaksi eleeksi, jolla Moskova halusi edistää idänsuhteita ymmärtävän Urho Kekkosen valintaa presidentiksi ja hajottaa Kekkosta vastustavan Honka-liiton. Kekkosenkin mukaan Moskova pelkäsi Suomen ulkopoliittista linjamuutosta lännen suuntaan. Nootin seurauksena oikeiston ja sosialidemokraattien kandidaatti Olavi Honka luopuikin presidenttiehdokkuudestaan.

Kekkonen puolestaan nousi dramaattisesti tilanteen pelastajaksi, puhui Hruštšovin luopumaan konsultaatioista, korjasi keväisissä vaaleissa voittopotin – ja vakiinnutti maineensa Suomen itäsuhteiden takuumiehenä.

Teksti: Paavo Rytsä ja Jukka Lindfors

AVAINSANAT: diplomatia, kansainväliset suhteet, Neuvostoliitto, noottikriisi, ulkopolitiikka