yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / TV- ja radioviihde /

Jukka Virtanen - viihdemaailman moniottelija

1933-

Kuva: Jukka Virtanen. (2007) Heli Sorjonen.

Jukka Virtanen syntyi Jämsänkoskella 25. heinäkuuta vuonna 1933 ilostuttaakseen Suomen kansaa jo puolen vuosisadan ajan.

Mediauransa Virtanen aloitti 1950-luvulla Allotria-filmin käsikirjoittajana ja ohjaajana. Tätä kautta edustavat ohessa mm. ironinen uutisraina vuoden 1958 missikisoista sekä Speden tähdittämä Mallasjuoman mainosfilmi.

1960-luvulla mies tuli tunnetuksi Virtanen-Elo-Kuusla-kolmikon sketsi- ja musiikkiviihdeohjelmien myötä. Lumilinna-ohjelma voitti Montreux´n Kultaisen Ruusun kilpailun vuonna 1965.

Virtasen näyttelemistaitoihin yleisö pääsi tutustumaan mm. Me krokotiilit- ja Me sisiliskot -huumorisarjoissa.

1970-luvulla Virtanen oli mukana tekemässä Ilkamat-menestyssarjaa. Hän veti myös eri keskusteluohjelmia niin Ylellä kuin Mainos-TV:ssä.

Virtanen tunnetaan myös mm. iskelmä- ja musikaalisanoittajana, kirjailijana, Spede-käsikirjoittajana ja -ohjaajana, Songilo-yhtyeen laulajana, Uuden Iloisen teatterin perustajajäsenenä, Levyraadin puheenjohtajana, Runoraadin vakiojäsenenä sekä raittius- ja urheiluseura Zoomin kantavana voimana.

Oheinen kokoelma esittelee Virtasen varhaisia puuhia maamme filmiteollisuuden ja Oy Yleisradio Ab:n piirissä.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: haastattelut, huumori, Jukka Virtanen, komedia, komiikka, käsikirjoittajat, media-ala, mediakulttuuri, näyttelijät, ohjaajat, palkinnot, sketsit, teatteri, Uusi Iloinen Teatteri, viihde, viihdeohjelmat, viihdeteollisuus


Katsele ja kuuntele

Jukka Virtanen Nybergin vieraana

1 videoleike

- Mua nyt kasvatetaan ja vähitellen musta tulee hyvä ja hieno ihminen, kuittaa kulttuurin "vaikka mikä" Jukka Virtanen kyselyt viimeaikaisista sairasteluistaan.
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Jukka Virtanen

1 audioleike

Monitoimihumoristi kertoo, kuinka isän kylkiluut joutuivat pulloon ja miten Suomi tutustui rakastettuun kiinalaiseen norsunluunveistäjä Zy-Pei-Fungiin.
Katsele ja kuuntele

Spede Mallasjuoman sammakkomiehenä

1 videoleike

Pertti "Spede" Pasanen esiintyy Mallasjuoman mainoksessa urheana sammakkomiehenä, joka pelastaa uima-altaaseen pudonneen kaunokaisen.
Katsele ja kuuntele

Pirkko Mannolasta Miss Suomi

1 videoleike

Matkatoimistovirkailija ja Suomen Trikoo Oy:n mannekiini Pirkko Mannola valittiin Miss Suomeksi helmikuun 2. päivänä 1958.
Katsele ja kuuntele

Musiikkia VEK:n viihdeohjelmista

3 videoleikettä

1960-luvun alun megatähdet Laila Kinnunen, Pirkko Mannola ja Vieno Kekkonen laulavat Virtanen-Elo-Kuusla-kolmikon kunnianhimoisissa musiikkirevyissä.
Katsele ja kuuntele

Italialainen urheiluturisti

1 videoleike

Toimittaja Matti Kuusla etsii Helsingissä tietä Olympiastadionille eteläeurooppalaisena seiväshyppyfanina, jolla on oma seiväs kainalossaan.
Katsele ja kuuntele

VEK esittää "Tuoll on mun kultani"

1 videoleike

Jukka Virtasen, Aarre Elon ja Matti Kuuslan muodostama kuulu viihdekolmikko lausuu ja voimistelee erään kauneimmista kansanlauluistamme vuonna 1964.
Katsele ja kuuntele

Lumilinna toi mainetta ja kunniaa

3 videoleikettä

Suomalaisen tv-viihteen kansainvälinen läpimurto oli legendaarinen viihdeohjelma ja musiikillinen ilottelu Lumilinna.
Katsele ja kuuntele

Me krokotiilit: Kiinalaiset

1 videoleike

Matti Kuusla, Jukka Virtanen ja Aarre Elo osoittavat, kuinka helppoa kommunikointi idän vanhojen kulttuurikansojen kanssa on, etenkin kielitaidottomana.
Katsele ja kuuntele

Me sisiliskot: Rindol-konsulentit

1 videoleike

VEK-kolmikko esittelee oivallista pesuainetta, joka tekee pyykistänne puhdasta jälkeä. Vaikutus syvenee kerta kerran jälkeen.
Katsele ja kuuntele

Ilkamat: Käsittämätön tv-ohjelma

1 videoleike

Onko teillä joskun sellainen tunne että tv-ohjelmat ovat käsittämättömiä. Älkää välittäkö, tunne on aivan oikea.
Katsele ja kuuntele

Riisuttu, verhoton, karvaton, paljas

1 videoleike

Viihdetoimituksen ohjelmassa pohditaan Jukka Virtasen johdolla ihmisen alastomuutta.
Katsele ja kuuntele

Jukka Virtanen: Hanna ja Niilo

1 videoleike

Laulava humoristi leikittelee lyhenteillä. Hanna ja Niilo kertoo tarinan nuoresta parista, jonka toinen osapuoli on fil.yo, toinen puolestaan PA.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Jukka Virtanen: Kuvassa keskellä Jukka Virtanen. Tammi 2003.

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 24.07.2008

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä