yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 9 artikkelia tai teemaa.

Villahousujen asiaa ajettiin rokilla (1977)

Uutisankkuri Heikki Kahila kertoo televisiossa presidentin määräämästä villahousupakosta ja nousee pöydälle jammailemaan viirupöksyissään. Railakas Villahousurock esittelee 1970-luvun kuviollista ja kukikasta villahousumuotia.

1 videoleike


Kolmas pyörä (1989)

Noora on muuttanut uudelle paikkakunnalle. Samassa talossa asuvat Pipsa ja Jonna ovat vieläpä samalla luokalla, mutta haluavat leikkiä vain kahdestaan.

2 videoleikettä


Kehvelit (1981)

Variksenpelättimet Leka ja Löttönen ovat jääneet autiolle tilalle keskenään. Eräänä päivänä he päättävät lähteä etsimään tilan maanviljelijää.

5 videoleikettä


Metsoloiden viimeinen jakso (1995)

Metsoloiden viimeisessä jaksossa valmistaudutaan vuoden 1993 juhannuksen viettoon. On sovintojen ja tilinpäätösten aika.

4 videoleikettä


Kolme mummoa (1983)

Karo-pojalla on kolme mummoa, mutta koulussa sitä ei uskalla kertoa. Mummot ovat nimittäin yhdessä ja samassa ihmisessä.

10 videoleikettä


Metsolan Erkki saa rinteensä (1989, 1993)

Erkki Metsolan vuosien projekti sai joulukuussa 1989 kruunun, kun kunnan ja maakunnan arvovieraiden joukko tuli viettämään uuden rinnekeskuksen avajaisia.

2 videoleikettä


Katsojakommentti: Metsoloissa klaffivirhe

Elävän arkiston katsojahuomio: "Huomasin muuten pienen mokan jaksossa 18, jossa Kari menee Pajerolla mutaiselle rinteelle."

1 videoleike


Villahousupakko (1977)

Timo Antero Kuusisto on ollut kipeänä muutaman päivän, ja nyt on aika palata kouluun. Isä käskee pukeutumaan lämpimästi.

5 videoleikettä


Metsolat - esittely (1993)

Suomalaisen suvun tarinan kertova Metsolat esitettiin Yleisradion TV2:ssa vuosina 1993 ja 1995. Ensimmäinen osa esitettiin 13. tammikuuta 1993.

1 videoleike