yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rockin ja popin ilmiöitä /

Entisten nuorten sävellahjasuosikkeja

Kuva: Maarit. (2003) YLE kuvanauha.

Entisten nuorten sävellahja alkoi vuoden 2008 alussa toteuttaa poptoiveita muinaisilta vuosikymmeniltä. Monet ikihiteistä löytyvät myös Elävästä arkistosta.

Radio Suomen Entisten nuorten sävellahja "muistelee huolettomia koulu- ja nuoruusvuosia ja toteuttaa menneitten vuosikymmenten nuorisomusiikkitoiveita: jytää, purkkaa ja juuri niitä toiveiskelmiä, jotka saivat Suomen, suonesi ja sydämesi silloin joskus sykkimään".

Ohjelma on uusversio 1960-luvulla alkaneesta Nuorten sävellahjasta, joka oli yksi kaikkien aikojen suosituimmista radio-ohjelmista. Parhaimmillaan "Sävistä" kuunteli yli miljoona ihmistä sormet kasettisoittimen äänitysnapilla.

Juontajana oli oman aikansa radiotähtiä kuten Jake Nyman, Holle Holopainen, Liisa Lääveri, Kirsti Pohjaväre, Outi Popp, Leo Friman ja Tapani Ripatti. Ohjelman lähetykset jatkuivat aina 1980-luvun lopulle.

Tammikuussa 2008 alkaneen Entisten nuorten sävellahjan suosio yllätti ohjelman tekijät. Lähetys on kerännyt viikottain n. 350 000 ihmistä.

Tämän menestyksen innoittamana julkaistiin lokakuussa 2008 kokoelmalevy Säviksen aikaisista hiteistä. Tupla-cd:llä on sekä koti- että ulkomaisia esiintyjiä aina Mikko Alatalosta Duran Duraniin.

AVAINSANAT: Entisten Nuorten Sävellahja, popmusiikki, rock


Katsele ja kuuntele

Mikko Alatalo: Rokkilaulaja, pokka pitää sangoittakin

2 videoleikettä

Vuonna 1977 Mikko Alatalo osallistui Suomen euroviisukarsintoihin kappaleellaan Rokkilaulaja. Saman vuoden marraskuussa Alatalo esiintyi Iltatähti-ohjelmassa ulkonäöltään muuttuneena miehenä.
Katsele ja kuuntele

Alwari T: Älä iske Tuijaa

1 videoleike

Trumpettilahkeet, lurex-asut ja kiiltävät jakut olivat Alwari T:n aseina sen toimiessa glam-rockin urhoollisena esitaistelijana kylmässä ja harmaassa Pohjolassa.
Katsele ja kuuntele

Markku Aro: Jestas sentään

1 videoleike

Jestas sentään on Markku Aron tunnetuimpia hittejä. Se on myös 1970-luvun uuden, pikkurohkean iskelmäsanoituksen ikivihreä monumentti.
Katsele ja kuuntele

Eppu Normaali: Njet njet

1 videoleike

Vuonna 1979 Eppujen biiseihin alkoi hiipiä romantiikkaa, joka tosin verhoiltiin huumorilla. Njet njet on taltioitu livenä Tuubi-ohjelmaan.
Katsele ja kuuntele

Freemanin hitit

2 videoleikettä

Freemanin suurmenestykset Kaksi yli lensi käenpesän ja Ajetaan tandemilla ilmestyivät vuonna 1976 artistin nimeä kantavalla albumilla Freeman.
Katsele ja kuuntele

Irwin Goodman: Ryysyranta

1 videoleike

Ilmari Kiannon romaaniin pohjautuva laulu levytettiin vuonna 1967, jolloin Suomen kehitysalueiden köyhyys nousi julkiseksi puheenaiheeksi.
Katsele ja kuuntele

Hector: Lumi teki enkelin eteiseen

1 videoleike

Klassikoksi muodostuneen "Lumi teki enkelin eteiseen" taustalta löytyy itäsuomalaisessa lehdessä ollut pieni kuolinilmoitus ja siihen liittynyt uutinen.
Katsele ja kuuntele

Hurriganes: Blue Suede Shoes

1 videoleike

Hurriganes yhdistää Carl Perkinsin hittiin pari muutakin rokkiklassikkoa, ja tunnelma Helsingin Tavastia-klubilla on käsinkosketeltavan kiihkeä.
Katsele ja kuuntele

Kaseva: Mari

1 videoleike

Kaseva nautti tukevaa kansansuosiota 1970-luvulla, mutta yhtyeen ainoa singlehitti on vuonna 1975 ilmestynyt Mari.
Katsele ja kuuntele

Kirka: Hengaillaan

1 videoleike

Kirka ehti yrittää pääsyä euroviisuihin ainakin kymmenen kertaa ennen kuin tärppäsi. Kappale Hengaillaan edusti Suomea vuonna 1984 Luxemburgissa.
Katsele ja kuuntele

Maarit: Hymypoika

1 videoleike

Mikko Alatalon sanoittama Hymypoika kertoo nuoren kapinallisen kasvamisesta aikuiseksi. "Ruoho ja rakkaus" ovat jääneet, mutta elämä ei pysähdy paikalleen.
Katsele ja kuuntele

Pelle Miljoona Oy: Moottoritie on kuuma

1 videoleike

Suomalaisen uuden aallon supernimi Pelle Miljoona Oy esittää tunnetuimman kappaleensa Yleisradion rock-illassa helmikuussa 1981.
Katsele ja kuuntele

Muska: Kirjoita postikorttiin

1 videoleike

Marija "Muska" Babitzin on suomalaisen naisrockin tienraivaaja. Hänen ensisinglensä Kirjoita postikorttiin julkaistiin vuonna 1971.
Katsele ja kuuntele

Jussi Raittinen & Boys: Mä oon rock-kuningas

2 videoleikettä

Jussi Raittisen uholaulussa pannaan järjestykseen liuta muita 70-luvun rockyrittäjiä: Badding, Muska, Danny, Pastori Pohjalainen ja Hurriganes.
Katsele ja kuuntele

Pepe Willberg: Rööperiin

1 videoleike

Pepe Willberg levytti Jormas-yhtyeen kanssa vuonna 1967 Beatlesin Penny Lanen, joka taipui suomeksi Rööperiin.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Entisten Nuorten Sävellahjaa lähetetään lauantaisin Radio Suomessa kello 15.08 - 17.00.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 05.11.2008

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä