yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Rikokset ja rötösherrat /

Steen Christensen - poliisisurmat 1997

1997

Kuva: Poliisin vihjekuvat poliisien surmaajasta. YLE kuvanauha.

Tanskalainen pankkiryöstäjä ja väkivaltarikollinen Sten Christensen surmasi kaksi suomalaispoliisia syksyllä 1997. Hänen onnistui paeta Helsingistä Hämeenlinnaan.

Poliisilla ei ollut aluksi tietoa teloituksenomaisten surmien tekijästä. Silminnäkijöiden avulla Christensenistä saatiin melko oikeannäköinen vihjekuva.

Tutkijat saivat ratkaisevan vihjeen, kun Christensen oli asioinut omalla nimellään hämeenlinnalaisessa apteekissa. Mies pidätettiin nopeassa ratsiassa, eikä hän ehtinyt tehdä vastarintaa.

Tanskalainen tuomittiin elinkautiseen vankeuteen kahdesta murhasta, törkeästä ryöstöstä ja ampuma-aserikoksesta. Tapaus herätti Suomessa laajaa keskustelua poliisien turvallisuudesta ja aseiden käytön tarpeellisuudesta virantoimituksessa.

Koonnut: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: 1997, henkirikokset, murha, Tanska, vangit


Katsele ja kuuntele

Kaksi poliisia surmattu Helsingissä

1 videoleike

Tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen ryösti 22.10.1997 Hotelli Palacen kassan Helsingin Etelärannassa. Karkumatkallaan hän ampui kaksi poliisia.
Katsele ja kuuntele

Christensen kiinni kolmen päivän päästä

2 videoleikettä

Suomalaispoliisit surmanneen Steen Christensenin onnistui paeta läpi poliisin piirityksen Etelä-Helsingistä. Hän matkusti junalla Hämeenlinnaan.
Katsele ja kuuntele

Christensen valotti tapahtunutta

1 videoleike

Christensen oli kuulusteluissa yhteistyöhaluinen. Hän tunnusti teot ja kertoi, että hän toi surma-aseen mukanaan Tanskasta.
Katsele ja kuuntele

Christensenille elinkautinen

1 videoleike

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Steen Christensenin elinkautiseen vankeuteen poliisimurhista. Hän joutui myös maksamaan surmattujen omaisille satoja tuhansia markkoja.
Katsele ja kuuntele

Rikostarinoita Suomesta: Poliisimurhat

1 videoleike

"Kapteeninkatu, Tehtaankatu täällä on poliisipartiota ammuttu. Miehet makaa maassa, kahdesti päähän ammuttu... Nyt tänne väkeä!"
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.12.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä