Viljo Sohkanen ja Kaarlo Asp kuvailevat syksyllä 1917 kiihtynyttä kamppailua yhteiskunnallisen kehityksen suunnasta. Yleisen järjestysvallan puutteen korvasivat eri osapuolien aseelliset järjestöt: työväen järjestyskaartit ja porvarilliset suojeluskunnat.

Syksyn 1917 levottomuudet ja väkivaltaiset yhteenotot kiihtyivät tammikuussa 1918. Neuvosto-Venäjä lähetti punaisten avuksi asejunan, josta kertoo tulkki Lyyli Parviainen. Porvarillinen senaatti puolestaan haki tukea Saksalta.

Vallankumousjulistus annettiin 26. tammikuuta, ja kapina alkoi seuraavana päivänä. Valkoinen armeija sai tuntuvaa vahvistusta Saksasta palanneista jääkäreistä, joihin kuuluivat myös T. H. Maunu ja olympiavoittaja Julius Saaristo. Huhtikuun alussa jääkärit olivat valtaamassa Tamperetta, punaisten vankinta tukikohtaa.

Ompelija Matilda Oksanen oli näkemässä, kun hallituksen tueksi saapunut saksalainen divisioona marssi Helsinkiin 13. huhtikuuta. Annikki Kainlauri todisti tapahtumia Lahden suunnalla 10-vuotiaana tyttösenä.

Tampereen ja Helsingin valtausten jälkeen sota keskittyi itärintamalle, jonka tapahtumista kertovat jääkäri T. H. Maunu ja punakenraaliksi joutunut teatterinjohtaja Jalmari Parikka.

Vihanpito ja kärsimykset eivät loppuneet sodan myötä. Viljo Sohkanen ja Frans Peltonen kuuluivat niihin kymmeniin tuhansiin, jotka joutuivat vankileirien kurjuuteen.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: Helsinki, itsenäistyminen, kansalaissota, Lahti, luokkasota, Neuvostoliitto, olympiavoittajat, punaiset, punakaartit, punakapina, Saksa, sisällissota, suojeluskunnat, Tampere, terrorismi, valkoiset, valkokaartit, vankileirit, vapaussota, veljessota

Anna palautetta sivun sisällöstä