yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 75 artikkelia tai teemaa.

Varhaiset Leijonat kotiareenoilla (1938-1963)

Lätkän maaottelutaltioinnit alkavat vuoden 1938 Helsinki-Tukholma-taistelusta. 1950-luvulla otteluiden kohokohdat nähtiin valkokankailla vasta viikkojen kuluttua ottelusta.

4 audio- ja 10 videoleikettä


10 000 metrin kolmoisvoitto Ruotsista (1967)

Yksittäisistä ilonaiheista huolimatta maaottelutappioiden pitkä sarja jatkui Tukholmassa vuonna 1967. Jouko Kuha oli kisojen paras suomalainen.

2 audioleikettä


Suomi vastaan Ruotsi (1925-)

Rakkaiden vihollisten vuosittaisiin kaksinkamppailuihin on alusta asti liittynyt suuria tunteita. Niihin on aika ajoin lähdetty melkein kuin sotaan.

9 audio- ja 23 videoleikettä


Leijonilla takanaan kahdeksan MM-finaalia (1992-2011)

Suomi ylsi ensi kertaa jääkiekon MM-kisojen loppuotteluun vuonna 1992. Kun Leijonat saavutti MM-kultaa Bratislavassa vuonna 2011, joukkueella oli takanaan kuusi aikaisempaa finaalihäviötä ja yksi maailmanmestaruus.

7 audio- ja 18 videoleikettä


Maaottelumarssi sai Suomen liikkeelle (1941)

Talvisodan jälkeen taisteluhenkeä kohotettiin monin kansalaistempauksin. Toukokuussa 1941 järjestetty maaottelumarssi Ruotsia vastaan sai liikkeelle koko kansan.

3 audioleikettä ja 1 videoleike


Lentopallon EM-välierä Suomi-Espanja 2007 (2007)

Suomen lentopallomaajoukkue teki vuonna 2007 historiaa selviytymällä ensi kertaa EM-turnauksen välieriin. Espanjan tulevat kultamitalistit saivat tiukan vastuksen.

5 videoleikettä


Möllin kiemurat (1963, 1966, 1969, 1970)

Matti "Mölli" Keinonen oli 1960-luvun jääkenttien viihdetaiteilija, joka hämäsi vastustajia omintakeisilla kiemuroillaan.

7 videoleikettä


Jalkapallon MM-karsintaottelu Suomi-Saksa 2008 Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (2008)

Suomi aloitti syyskuussa 2008 karsinnan jalkapallon MM-kisoihin kotiottelulla Saksaa vastaan. Joukkueet päätyivät huikean taistelun jälkeen 3-3-tasapeliin.

2 audioleikettä


Voimistelun kolmimaaottelu 1954 (1954)

Tšekkoslovakian, Unkarin ja Suomen taitovoimistelijat kilpailivat kolmoismaaottelussa Helsingin Messuhallissa keväällä 1954.

1 videoleike


Suomi ja Neuvostoliitto tasapeliin futiksessa 1988 (1988)

Suomen jalkapallomaajoukkue yllätti 0-0-tasapelillä Neuvostoliittoa vastaan elokuussa 1988. Punapaidat saivat kaksi kuukautta aiemmin EM-hopeaa Münchenissä.

3 videoleikettä


« edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 seuraava »