yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rock ja pop A-Ö /

Ramones Suomessa

1988, 1991

Kuva: Joey Ramone esiintyy Provinssirockissa (1988). YLE kuvanauha.

The Ramones esiintyi Seinäjoella Provinssirockissa kesällä 1988. Elävässä arkistossa on kyseiseltä keikalta tarjolla kolme herkkupalaa.

Punkin pioneerina tunnettu The Ramones perustettiin vuonna 1974 New Yorkissa. Punkin veljeyttämä bändi ei vielä 1970-luvulla ollut profeetta omalla maallaan, mutta nousi sitäkin suurempaan suosioon Euroopassa ja varsinkin Britanniassa.

The Ramones nähtiin viimeisen kerran lavalla Los Angelesissa vuonna 1996. Bändin kolme perustajaa Joey Ramone (Jeffrey Hyman), Johnny Ramone (John Cummings) ja Dee Dee Ramone (Douglas Glen Colvin) kuolivat 2000-luvun alkuvuosina.

Ramonesin y, ka, ko, ne -poljento elää kuitenkin edelleen jo uusienkin sukupolvien fanittamana sekä lukuisien Ramonesista vaikutteita ottaneiden yhtyeiden tuotannossa.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

AVAINSANAT: festivaalit, haastattelut, keikat, konsertit, musiikkiesitykset, Provinssirock, punk, punk rock, Ramones, rock, rockfestivaalit, rocklyriikka, rockyhtyeet, Seinäjoki, suosio, televisiointi, yhtyeet


Katsele ja kuuntele

Ramones: Blitzkrieg Bop

1 videoleike

The Ramones julkaisi ensimmäisen singlensä Blitzkrieg Bop vuonna 1975. Keikkaveto on taltioitu Provinssirockissa kesällä 1988.
Katsele ja kuuntele

Ramones: Sheena Is A Punk Rocker

1 videoleike

Vuonna 1977 levytetty Sheena Is A Punk Rocker nousi The Ramonesin ensimmäiseksi singlehitiksi.
Katsele ja kuuntele

Ramones: I Wanna Be Sedated

1 videoleike

Vaikka The Ramonesin vuonna 1978 julkaistu Road to Ruin -albumi ei aikoinaan valtaisasti myynytkään, kasvoi levyltä klassikoksi kappale I Wanna Be Sedated.
Katsele ja kuuntele

Punkpioneeri Joey Ramone

1 videoleike

Amerikkalaisen punkin tienraivaaja kertoo, miten The Ramones syntyi, mitä se vastusti ja miten se vei punkrockin Iso-Britanniaan vuonna 1976.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 12.06.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä