yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Talous ja työ /

Timo-Erkki Heinon ohjelmia
tuloista ja tuloeroista

1988-2010

Kuva: Timo-Erkki Heino (2008) Seppo Sarkkinen

Miten rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät? Dokumenttiohjelmat vuosilta 1988-2010 selvittävät vaurauden olemusta, vallan keskittymistä ja yritysten omistussuhteita.

Vielä 1980-luvun loppupuolella Suomessa oli köyhiä vähemmän kuin missään muussa teollisuusmaassa.

Sitten tuli lama ja suurtyöttömyys. Palkkatulojen määrä kansantaloudessa romahti, sosiaaliturvaan tehtiin rajuja leikkauksia ja pienituloisten lukumäärä alkoi kasvaa. Yksi keskeinen tekijä tuloerojen kasvuun oli pääomatulojen paljon lievempi verottaminen verratuna ansiotuloihin.

Suomesta on tullut maa, missä keskituloinen työntekijä maksaa suhteellisesti enemmän veroja kuin saman yhtiön johtaja tai omistaja, jolla on miljoonien ja kymmenien miljoonien tulot.
Entä miltä eriarvoisuus tuntuu ja näyttää tuloerojen mallimaassa USA:ssa? Heino selvitti asiaa tavallisen amerikkalaisen, entisen yritysjohtajan sekä taloustieteen Nobelilla palkitun tutkijan näkökulmasta.

Viimeksi lisätty: MOT. Verovapaa vyöhyke (29.11.2010)

AVAINSANAT: ansiotaso, dokumenttiohjelmat, kansantalous, köyhyys, pörssit, rikkaat, talous, taloushistoria, tuloerot, tulonsiirrot, tutkiva journalismi, verotus, yhteiskuntaluokat


Katsele ja kuuntele

Vapauden valtakunta: Rikas Suomi

3 videoleikettä

Mistä Suomen rikkaat löytyvät? Keitä he ovat? Erkki Saksan ja Timo-Erkki Heinon toimittamassa Vapauden valtakunnassa etsitään Suomen rikkaita.
Katsele ja kuuntele

Isännät vai isäntien varjot

1 videoleike

Dokumentti kertoo siitä, kenellä oli valta Suomen talouselämässä keväällä 1991. Suuri lama oli vain muutaman kuukauden päässä, mutta siitä ohjelma ja kaikki sen haastateltavat tuntuvat olevan täysin tietämättömiä.
Katsele ja kuuntele

Rahasuku

1 videoleike

Ehrnroothit ovat Suomen talouselämän vaikutusvaltaisin perhe. Ei yksin varallisuutensa vaan myös yhteyksiensä kautta. Timo-Erkki Heino pääsi Ehrnroothien rahojen ja vallan jäljille – niin pitkälle kuin suku ja YLEn toimintaohjeet sen sallivat vuonna 1992.
Katsele ja kuuntele

Köyhiä ja rikkaita

2 videoleikettä

Timo-Erkki Heino vääntää miljardien talouspolitiikan rautalangan muotoon. Dokumentissa vuonna 1997 tulevaisuuden visiostaan kertoo yhdysvaltalainen Paul Krugman, talouden nobelisti 2008.
Katsele ja kuuntele

Suomi ylös - palkat alas

1 videoleike

Miksi nousukauden Suomessa tuloerot alkoivat kasvaa? Miten rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät? Timo-Erkki Heino selvittää ilmiötä ja kurittaa päättäjiä.
Katsele ja kuuntele

Lisää rahaa Amerikan rikkaille

1 videoleike

Miltä eriarvoisuus tuntuu ja näyttää tuloerojen mallimaassa USA:ssa? Timo-Erkki Heino selvittää asiaa tavallisen amerikkalaisen, entisen yritysjohtajan sekä taloustieteen Nobelilla palkitun tutkijan näkökulmasta.
Katsele ja kuuntele

Lisää rahaa Suomen rikkaille

1 videoleike

Tuloerot ovat kasvaneet, kun rikkaat rikastuvat. Rikkaat rikastuvat, koska veropolitiikka on suosinut rikkaita. Miksi näin on käynyt? Vastaamassa on mm. valtiovarainministeri Jyrki Katainen Timo-Erkki Heinon toimittamassa ohjelmassa.
Katsele ja kuuntele

Työt, tulot ja optiot

1 videoleike

Vuosituhannen vaihde oli Suomessa ainutlaatuista aikaa. Maahan tuli satoja uusia miljonäärejä. Rikastuminen johtui optiomiljoonista.
Katsele ja kuuntele

Suurituloisten verovapaa vyöhyke

1 videoleike

Moni uskoo, että Suomessa on progressiivinen tuloverotus. Ja näin onkin suurimalle osalle suomalaisia. Kun tulot nousevat, niin veroprosentti nousee. Mutta kaikkein suurituloisimpia veroprogressio ei koske.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 11.10.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä