Ruotsalainen sotilasjohto ei uskonut, että sotaa käyvän armeijan huolto onnistuisi talviaikaan. Venäläisten joukot kuviteltiin myös todellista suuremmiksi, eikä niiden kokoa välitetty tarkistaa.

Tarkoitus oli, että puolustusarmeija talvehtisi Pohjanmaalla, kunnes Ruotsista voitaisiin lähettää meritse tukijoukkoja. Etelä-Suomi ja Savo luovutettiinkin taisteluitta viholliselle.

Svartholman ja Viaporin linnoitusten oli määrä jäädä sillanpääasemiksi, jotka edesauttaisivat kesän vastahyökkäystä. Kummankin linnoituksen antautuminen epätoivoisessa tilanteessa romahdutti kuitenkin puolustussuunnitelman pahasti.

Suomen perääntyvä armeija kävi ensimmäiset todelliset taistelunsa huhtikuun loppupuolella Siikajoella ja Revonlahdella. Kummassakin yhteenotossa nähtiin, että venäläiset olivat lyötävissä.

Eversti Sandelsin johtama Savon prikaati lähtikin toukokuussa työntämään venäläisiä menestyksekkäästi takaisin. Ylipäällikkö Klingsporin johtama pääarmeija jäi kuitenkin Himangalle leiriin peräti seitsemäksi viikoksi - kesäkuun puoliväliin asti.

Sillä välin venäläisten tavoitteet Suomen osalta olivat muuttuneet. Aleksanteri I halusi nyt liittää Suomen pysyvästi valtakuntansa osaksi ja alkoi vannottaa suomalaisilla uskollisuudenvaloja.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: Haminan rauha, Porvoon valtiopäivät, Revonlahden taistelu, Siikajoen taistelu, Suomen sota 1808-1809, Suomenlinna, Svartholma, Viapori

Anna palautetta sivun sisällöstä