yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Maakunnat ja pitäjät /

Pohjois-Pohjanmaata ja pohjoispohjalaisia

Kuva: Puutaloja ja paperitehtaan savuavia piippuja talvisessa Oulussa. Mika Kanerva / YLE

Luonnoltaan ja kulttuuriltaan rikas Pohjois-Pohjanmaa on vilkas ja kehittyvä kaupan ja teknologian keskus. Hitech- ja kongressikaupunki Oulu tunnetaan kansainvälisestikin.

Pohjois-Pohjanmaa koostuu Haapaveden-Siikalatvan, Koillismaan, Nivala–Haapajärven, Oulun, Oulunkaaren, Raahen ja Ylivieskan seutukunnista.

Pohjanmaa oli historiallinen maakunta. Nykyisessä maakuntajaossa on Pohjanmaasta erotettu Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaan maakunta, Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa.

AVAINSANAT: maakunnat, paikkakunnat, pohjalaiset, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, pohjoispohjalaiset


Katsele ja kuuntele

Vanhoja kaupunkejamme - Oulu

1 videoleike

Pohjanlahden rannalla, Oulujoen suistossa sijaitsevan kaupungin alkujuuret johtavat 1300-luvulle.
Katsele ja kuuntele

Oulun Kirkkokatu

3 videoleikettä

Oulun perinteikkäästä Kirkkokadusta kertova runollinen tv-dokumentti valmistui vuonna 1987 juuri ennen kuin osa kadusta suljettiin kävelykatu Rotuaariksi.
Katsele ja kuuntele

Oulujoen vanha venereitti Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Yrjö Fonseliuksen muistikuvia Oulujoen koskenlaskijoista ja koskiveneliikenteestä. 1920-luvulla koskenlasku Oulujoen kuohuissa oli Suomen matkailun vetonaula.
Katsele ja kuuntele

Oulun messut

1 videoleike

Komeaa oli meno, kun Oulu sai järjestettäväkseen ensimmäiset Pohjois-Suomen messut vuonna 1952.
Katsele ja kuuntele

Kaupunki

3 videoleikettä

Suomalaista urbanisaatiota vuonna 1966: kerrostaloalueen kupeessa nostetaan heinää seipäille. Erno Paasilinnan ja Eeli Aallon elokuvassa mietiskellään, mitä kaupunki on.
Katsele ja kuuntele

Viimeinen tuomio

2 videoleikettä

Oululaisen Mikael Toppeliuksen hurjat apokalyptiset maalaukset ovat kylväneet Haukiputaan kirkkoväen keskuuteen Jumalan ja helvetin pelkoa vuodesta 1777 alkaen.
Katsele ja kuuntele

36 000 päivää Oulussa kertoi kaupungin elämänkaaren

4 videoleikettä

100 vuotta, noin 36 000 päivää, on mielenkiintoinen jakso ihmisen ja miksei kaupunginkin historiassa. Harva ihminen saavuttaa sadan vuoden iän. Kaupungille se on ajallisesti vähän, kaupungin tapahtumille ei.
Katsele ja kuuntele

Paluu Ithakaan

5 videoleikettä

Kirjailija Paavo Rintala ja ohjaaja Eeli Aalto matkaavat junassa pohjoiseen, kohti Oulun Raksilaa, jossa molemmat asuivat sotavuosien aikana poikasina. Matkan aikana pohdiskellaan maailmaa, Oulua ja taiteilijan asemaa niissä molemmissa.
Katsele ja kuuntele

Tuhlaajapoika ja Sokrates

4 videoleikettä

Tuhlaajapoika-trilogian viimeisessä osassa päähenkilö istuu vuonna 1992 veneessään Oulun edustalla keitellen perunoita ja filosofoiden. 75 vuotta täyttävä Suomi oli syöksynyt ennennäkemättömään lamaan.
Katsele ja kuuntele

Oulun nuorisomellakat

3 videoleikettä

Elokuussa 1990 nousi Oulu otsikoihin, kun tuhatkunta nuorta mellakoi kaupungin keskustassa. Viikkoa myöhemmin kaduilla partioivat niin vanhemmat kuin mediakin.
Katsele ja kuuntele

Heinoslainen herätys Oulussa

2 videoleikettä

Oululainen herätysliike uhkasi 1960-luvulla Suomen kokevan Baltian maiden kohtalon, mikäli kansakunta ei tee ajoissa parannusta.
Katsele ja kuuntele

Ei tummia Oulun ravintoloihin

1 videoleike

Oululainen ravintoloitsija Jouni Lanamäki tuomittiin vuonna 1992 etnisestä syrjinnästä. Lanamäki ratsasti valtuustoon avoimella ulkomaalaisvastaisuudella.
Katsele ja kuuntele

1930-luvun pula ja konikapina

2 audioleikettä

1930-luvun suuri lamakausi heijastui Suomessakin pulana ja levottomuuksina. Nivalassa tyytymättömyys leimahti "konikapinaksi" kesäkuussa 1932.
Katsele ja kuuntele

Oulun juhannusjuoksu 1946

1 videoleike

Kolme suurjuoksijaa yhtä aikaa radalla 5000 metrin kilpailussa. Helge Perälä päihitti tiukassa kisassa Taisto Mäen ja olympiavoittaja Ilmari Salmisen.
Katsele ja kuuntele

Elämää Hailuodossa 1960-luvulla

1 videoleike

Perämeren suurin saari Hailuoto sijaitsee Oulun edustalla. Elämä lähes 200 neliökilometrin kokoisella saarella ei monesti poikkea kovinkaan paljoa elämästä mantereella.
Katsele ja kuuntele

Koulukyyti Hailuodosta 1979

1 videoleike

Oulun lähellä Perämeren pohjukassa sijaitsevalla Hailuodolla ei ollut 1970-luvulla omaa yläastetta, ja lapset kulkivat kouluun mantereelle.
Katsele ja kuuntele

Myrrysmies - tarinoita Hailuodosta

1 videoleike

Yksinäinen Hailuoto on synnyttänyt monia erikoisia tarinoita, joissa kerrotaan mm. sarvipään antamista kalastusvinkeistä ja hautajaisia häiriköivästä kalmanväestä.
Katsele ja kuuntele

Kiertomatka postiautolla Kainuussa ja Koillismaalla

1 videoleike

Upeita ajankuvia ja komeita maisemia tallentui filmille, kun kameramies matkasi vuonna 1963 postiautolla Kainuussa ja Koillismaalla.
Katsele ja kuuntele

Vuolaiden vesien Kuusamo

1 videoleike

Jylhät vaaramaisemat, vuolaana virtaavat vesistöt ja koskemattomat erämaat ovat osa Kuusamon viehätysvoimaa. Sodassa Kuusamon rakennuskanta tuhottiin lähes kokonaisuudessaan.
Katsele ja kuuntele

Helismaa ja kumppanit juhannuskeikalla

1 videoleike

Työväen ohjelmapalvelun taiteilijat esiintyvät Kuusamossa vuonna 1948. Elokuva tarjoaa harvinaisen välähdyksen sotien jälkeisestä huvikulttuurista.
Katsele ja kuuntele

Juoposta ilmiantopalkkio

1 videoleike

Kuusamossa taisteltiin 1960-luvulla viinan kirjoja vastaan ilmiantopalkkioiden avulla. Alkoa ei kunnassa ollut, joten salakauppa rehotti.
Katsele ja kuuntele

Kiimingin radiomaston räjäytys

1 videoleike

Yleisradio räjäytti Kiimingin radiomaston syyskuussa 1994. Vanha masto olisi vaatinut kalliita huoltotoimenpiteitä, ja se sijaitsi väärässä paikassa.
Katsele ja kuuntele

Vuosisadan talvi 1985

3 videoleikettä

Pakkastalvea 1985 kutsuttiin "vuosisadan talveksi". Kylmää piisasi siinä määrin, että vielä elokuussa tavattiin Pohjanmaalla jäätyneitä putkistoja.
Katsele ja kuuntele

Keskiolut ruokakauppoihin Ylikiimingissä?

1 videoleike

Ylikiimingissä on päätetty pitää kunnallinen neuvoa antava äänestys siitä, pitäisikö keskiolut vapauttaa ruokakauppoihin. Katugallupissa kysytään, onko keskiolut edes alkoholijuoma.
Katsele ja kuuntele

Rikostarinoita Suomesta: Oulun kaksoissurma

1 videoleike

1990-luvun alkupuoliskolla Oulussa paljastui kaksi henkirikosta, jotka aluksi vaikuttivat olevan täysin erillisiä tapauksia. Pian epäilyt kuitenkin kohdistuivat nuoreen oululaiseen pariskuntaan.
Katsele ja kuuntele

Rakentamisen draama

5 videoleikettä

Millaisia tulevaisuuden näkymiä suomalaisella rakennustaiteella oli 1980-luvulla? Viisi arkkitehtiä kertoo ajatuksistaan Eeli Aallon dokumentissa.
Katsele ja kuuntele

Paska juttu - Jumalan teatteri Oulussa

3 videoleikettä

Eeli Aalto oli ainoa, joka katsoi loppuun asti Jumalan teatterin esityksen vuonna 1987. Hänen valokuvansa ovat ainut kuvallinen dokumentti tapauksesta.
Katsele ja kuuntele

Finnairin lentokoneen kaappaus

3 audioleikettä ja 1 videoleike

Kotimaista lentokonekaappausta oli yritetty jo vuonna 1971, mutta tuolloin nuori suomalaisnainen taltutettiin lentohenkilöstön voimin.
Katsele ja kuuntele

Nuorisokahvila lakkautusuhan alla

1 videoleike

Laajakulma-ohjelma vierailee Oulun nuorisokahvilassa, joka on uhattu lopettaa. Taustalla on Oulun nuorisotyötä vaikeuttava byrokratia ja vanhoillisuus.
Katsele ja kuuntele

Kainuun koskireitti

1 videoleike

Kuohuvia koskia, valkoisia vaahtopäitä ja upeita rantamaisemia tarjosi Kainuun koskireitti matkailijoille 1950-luvulla. Myöhemmin komeimmat kosket kuitenkin valjastettiin voimalaitoskäyttöön.
Katsele ja kuuntele

Kurki - Pohjois-Pohjanmaan maakuntalintu

1 audioleike

Keväisin ja syksyisin korkealla auramuodostelmassa muuttomatkallaan lentävät kurjet saavat ihmiset ihailemaan tätä luonnonnäytelmää.
Katsele ja kuuntele

Syntisin silmin

1 videoleike

Hannu Karpon reportaasi kuvaa lestadiolaisuuden synkempää puolta. Ohjelmassa esiintyy mm. liikkeestä erotettu opettaja Esko Takkula.
Katsele ja kuuntele

Snellmanille yksilö oli olemassa kansakuntaa varten

1 audioleike

J. V. Snellmanin ajatus kansakunnan muodostamasta kokonaisuudesta on toistuvasti valjastettu nationalismin palvelukseen, tohtori Johannes Salminen sanoo. Yksimielisyyttä korostanut 1930-luku olikin ehkä snellmanilaisuuden luvattu vuosikymmen.
Katsele ja kuuntele

Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinto

2 videoleikettä

Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin 10.10.2008 presidentti Martti Ahtisaarelle. 71-vuotias Ahtisaari palkittiin yli 30-vuotisesta urastaan rauhanvälittäjänä.
Katsele ja kuuntele

Matti Hautamäestä tuli maailman kovin loikkija

1 videoleike

"Mitä kauemmin pysyy ilmassa, sen hauskempaa", toteaa suomalainen, joka vuonna 2003 teki Planican lentomäessä kolmasti maailman pisimmän mäkihypyn.
Katsele ja kuuntele

Kauko Röyhkä: Kevät

1 videoleike

Se on tää paniikin tunne, paniikin tunne, ja se tulee joka kevät, tuumaa Kauko Röyhkä. Keväällä 2000 hän veti kappaleen Tavastialla jo vanhalla rutiinilla.
Katsele ja kuuntele

Zero Nine: Angel of Mercy

1 videoleike

Kuusamolaisyhtye viettää faneineen painavan musiikin iltaa Tampereen Tullikamarilla. Laulu armonenkelistä on bändin toiseksi menestyneimmältä albumilta Intrigue.
Katsele ja kuuntele

Zero Nine: I Don´t Wanna See You So Dejected

1 videoleike

Tuubi tallensi lokakuussa 1982 suomalaisen raskaan rockin jytistäjän tuotantoa. I Don´t Wanna See You So Dejected on peräisin albumilta Blank Verse.
Katsele ja kuuntele

Zero Nine levytti Englannissa

1 videoleike

Varhaisen kotimaisen heavyn kärkiyhtye äänitti vuonna 1982 albumin Deep Purple -legenda Ian Gillanin komennossa. Levynteko ulkomailla oli tuohon aikaan merkkitapaus.
Katsele ja kuuntele

Siuruan elokuvamoguli ja saumasukkien lumo

1 videoleike

Kari Tykkyläisen videotaiteen innoittajana ovat Siuruan suot, Pudasjärven kotirouvat ja rouvien saumasukat. Mies on tehnyt internettiin tuhat videota, joille on kertynyt yli kymmenen miljoonaa katsomiskertaa.
Katsele ja kuuntele

National Napalm Syndicate

2 videoleikettä

Pudasjärveläinen thrash metal -bändi valitsi "epäpudasjärveläisen" nimen, koska se näytti hyvältä. Rockstop! kohtasi paikkakunnan silmätikut vuonna 1989.
Katsele ja kuuntele

Tuntematon kansantaiteilija Olga Panusuo

3 videoleikettä

Pudasjärveläinen Olga Panusuo keräsi luonnosta kiviä, karahkoja, pahkoja, tuohia ja näreitä valmistaakseen niistä taideteoksia.
Katsele ja kuuntele

Tapio Räisäselle voitto MM-suurmäessä 1978

1 videoleike

Alun perin varamieheksi nimetty Tapio Räisänen hyppäsi kultaa Lahden MM-kisojen suurmäessä vuonna 1978. Se jäi hänen ainoaksi arvokisamitalikseen.
Katsele ja kuuntele

Päätalo, proosan puurtaja

1 videoleike

Työteliään Kalle Päätalon tilille oli vuoteen 1987 mennessä kertynyt sellainen pino romaaneja, että "uskollisimpiakin lukijoita alkaa jo hirvittää".
Katsele ja kuuntele

Kultasprintteri Riitta-Liisa Roponen

1 videoleike

Haukiputaalainen hiihtäjä otti Sapporossa 2007 parisprintin ja viestin MM-kultaa. Edellisenä syksynä hän valmistautui hiihtokauteen oman kodin alppiteltassa.
Katsele ja kuuntele

Ei mitään ilmaiseksi

1 videoleike

Mika Myllylä valmistautuu Lahden MM-kisoihin, joihin hän lähtee voittajasuosikkina. Myllylä ei valmistautuessaan tiennyt, että nämä kisat tuhoisivat hänen uransa ja elämänsä.
Katsele ja kuuntele

Fakiiri Weltsun ylösnousemus

9 videoleikettä

Tempputaiteilija Veli-Matti "Weltsu" Lehtikangas hautautuu kolmeksi vuorokaudeksi maan sisään Haapajärven Junttilantiassa. Kovahermoisen miehen aika haudassa kuluu samaan tapaan kuin maan päälläkin. ”Tasaista menoa.”
Katsele ja kuuntele

Körö körö kirkkoon

1 videoleike

Haapavesi Folk -festivaalin kunniaksi Mukaralla innosti lapsiyleisönkin kansanmusiikin pariin kesällä 2000. Tätä laulua ei aika ole syönyt.
Katsele ja kuuntele

Leija, joka ei osannut lentää

4 videoleikettä

Raili Ruston käsikirjoittama ja Jorma Piirosen tunnelmallisesti kuvaama lastennäytelmä kertoo pojasta, joka ikävöi kuollutta ystäväänsä, sekä leijasta, joka on kyllä kaunis, mutta joka ei vain opi lentämään.
Katsele ja kuuntele

Tasavallan talonpoika

3 videoleikettä

Kyösti Kallion presidenttiuran jälkipuolisko oli jo sairauden varjostama. Tästä huolimatta Kallio lukeutuu 1900-luvun alkuvuosikymmenten vaikutusvaltaisimpiin suomalaisiin.
Katsele ja kuuntele

Erämaakoira

1 videoleike

Tämä on erämaakoiraksi kutsutun Hanin kertomus isännästään: "Olen yrittänyt puolueettomasti, tilaustyönä, erämaakoiran näkökannalta, rakkaudella jne. kuvastella tämän kansan, so. isäntäni luonnetta."
Katsele ja kuuntele

Anna-Leenan jouluaatto

2 videoleikettä

Vuonna 1977 kuvattu dokumentti vie katsojan Anna-Leena Härkösen kotiin jouluaattona. Käsikirjoituksen teki perheen 12-vuotias esikoinen itse.
Katsele ja kuuntele

Jääkiekon ihmelapsi Mikael Granlund

1 videoleike

Mikael Granlund tiesi jo pienenä haluavansa jääkiekkoilijaksi. Valmentajat ja vanhemmat saivat pian huomata, että kyseessä on poikkeuksellinen lahjakkuus. Yleisö näki sen viimeistään vuoden 2011 MM-kisoissa.
Katsele ja kuuntele

Armi Kuusela, Suomen Neito 1952

1 videoleike

Ensimmäiseksi Suomen Neidoksi valittiin 24.5.1952 muhoslainen Armi Kuusela.
Katsele ja kuuntele

Suomelle painin tuplakultaa Kiovassa

4 videoleikettä

Tapio Sipilä ja Hannu Lahtinen ottelivat Suomelle kaksi kreikkalais-roomalainen painin kultamitalia Kiovan maailmanmestaruuskisoissa syyskuussa 1983.
Katsele ja kuuntele

Kyösti Kallio kuolee, presidentiksi Risto Ryti

1 videoleike

Sotavuosien ahdistaviin tunnelmiin toivat lisää dramatiikkaa presidentti Kyösti Kallion sairastelu, ero presidentin tehtävistä ja dramaattinen kuolema Mannerheimin käsivarsille Helsingin rautatieasemalla torstai-iltana 19.12.1940.
Katsele ja kuuntele

Talonpoikainen akateemikko Kustaa Vilkuna

5 videoleikettä

Akateemikko Kustaa Vilkuna tunnetaan erityisesti kansatieteen ja talonpoikaisen kulttuurin asiantuntijana. Presidentti Urho Kekkosen ystäväpiiriin kuulunut Vilkuna oli myös politiikan ja monen muun alan taustavaikuttaja.
Katsele ja kuuntele

Lentäjä non grata

4 videoleikettä

Itseoppinut lentäjä Raimo Päätalo herätti vuonna 1983 laajaa huomiota lentelemällä omatekoisella koneellaan. Oikeus rankaisi häntä ilmaliikenteen häiritsemisestä.
Katsele ja kuuntele

Tiernapojat ja -tytöt

8 videoleikettä

Joulun alla kiertelevien tiernapoikien perinne elää erityisen vahvana Oulun seudulla. Esiintymään halukkaita ryhmiä on aina ollut paljon. Nyt joulumarkkinoille ovat tulleet tasa-arvon nimissä myös tiernatytöt.
Katsele ja kuuntele

Tiernapojat Oulussa 1979

6 videoleikettä

Oulun NMKY:n poikakuoron eli Ynnin poikien tiernaryhmä kiertää vuonna 1979 esittämässä vuosisataista näytelmää kodeissa, krouveissa ja paikallisen maaherran pakeilla.
Katsele ja kuuntele

Susanna luisteli Oulusta maailmalle

1 videoleike

Susanna Pöykiö näyttää, miten luistimet solmitaan niin, etteivät nauhat avaudu. Hän kertoo myös, sujuvatko kuviot paremmin ilman musiikkia vai säestyksen kera.
Katsele ja kuuntele

Yrjö Kallisen varhaiset vuosikymmenet

2 audioleikettä

Vakaumuksellisen pasifistin ainoat taistelut olivat lapsuuden rottasodat. Vuonna 1918 kansalaissodan rauhanneuvottelija tuomittiin kuolemaan kapinan sallimisesta.
Katsele ja kuuntele

Pasifisti puolustusministerinä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Opetusneuvos Yrjö Kallinen oli parantumaton rauhanaatteen kannattaja, mutta sai silti asevoimien asiat hoidettavikseen Pekkalan kansanrintamahallituksessa.
Katsele ja kuuntele

Elämmekö unessa

2 videoleikettä

Yrjö Kallinen puhuu kilpavarustelusta, elintasokilvasta ja luonnonvarojen haaskauksesta. Tuho uhkaa, jollemme herää ajatustottumustemme unesta, hän sanoo.
Katsele ja kuuntele

Elämän äänet - Jouni Kesti

2 videoleikettä

Oululainen taiteen moniottelija, merkillinen rumpali Jouni Kesti on löytänyt erilaisten äänien kiehtovan maailman.
Katsele ja kuuntele

Euroopan mestari - Juha Väätäinen

4 videoleikettä

Juha Väätäisestä tuli katajaisen urheilukansan suuri sankari hänen nostettuaan Suomen uudelleen kestävyysjuoksun kultakantaan Helsingin EM-kisoissa 1971.
Katsele ja kuuntele

Merkillinen matka Seppo Similän tauluihin

5 videoleikettä

Itseoppinut erakkotaiteilija Seppo Similä herätti 1980-luvulla ihastusta ja inhoa. Eeli Aallon elokuva on unenomainen matka hänen taulujensa maailmaan.
Katsele ja kuuntele

Tyttökauppias

3 videoleikettä

Aatto Hukkanen kutsui itseään "Oulun suurimmaksi tyttökauppiaaksi". Omalaatuinen taidemaalari ikuisti tauluihinsa kaupungin kauniit naiset.
Katsele ja kuuntele

Vilho Lampi, lakeuden maalari

3 videoleikettä

Vilho Lampi ja hänen traaginen taiteilijakohtalonsa kiehtovat edelleen mieliä. Hänen vain 14-vuotinen maalariuransa päättyi itsemurhaan vuonna 1936.
Katsele ja kuuntele

Tiernapojat

1 audioleike ja 2 videoleikettä

Tiernapojat, toiselta nimeltään Tähtipojat on vuosisatoja vanha suomalainen jouluperinne. Laulunäytelmän juuret ovat Oulussa.
Katsele ja kuuntele

Tarjotaanko viholliselle viinaa?

1 videoleike

Kun Suomen sodan katkera loppu syksyllä 1808 häämötti, esiin nousi kysymys, miten viholliseen pitäisi suhtautua. Oulussa miehittäjälle ja entiselle viholliselle järjestettiin tanssit ja kunnon juhlat.
Katsele ja kuuntele

Radiopuhelimet

4 videoleikettä

Oululainen Radiopuhelimet viljelee sanoituksissaan rujoja ja yllättäviä kielikuvia. Ankaraan rockin räimeeseen sekoittuu punkin ja funkin rytmejä.
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Martti Suosalo Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Martti Suosalon pullantuoksuiseen lapsuuteen kuului haave leipurin urasta. Teatterin maailmaan johdattivat Oulun nuorisoteatterin lisäksi innostavat opettajat.
Katsele ja kuuntele

Sentenced lauloi melodisesti masennuksesta

3 videoleikettä

Oululainen metallibändi Sentenced toimi vuosina 1989-2005. Alkuperäinen tyly death metal -linja muuttui 90-luvun loppua kohti yhä melodisemmaksi ja melankolisemmaksi.
Katsele ja kuuntele

Kun Kärpät nousi kultakantaan

1 videoleike

Oulu oli revetä liitoksistaan keväällä 2004, kun Kärpät nousi yli 20 vuoden tauon jälkeen jääkiekon Suomen mestariksi.
Katsele ja kuuntele

Hannu Väisänen: Vanikan palat

1 videoleike

Kuvataiteilija Hannu Väisäsen esikoisromaani Vanikan palat (2004) kuvaa lapsuutta oululaisella kasarmilla. Väisänen alkoi kirjoittaa teostaan jo 16-vuotiaana. Hän nimittäin aikoi tehdä muistelmansa jo ennen kuin taiteilijaelämä oli edes alkanut.
Katsele ja kuuntele

Mieskuoro Huutajat

2 videoleikettä

Voisiko Sydämeni laulun huutaa kauniimmin kuin Oulussa syntynyt Mieskuoro Huutajat? Kansallisten lauluaarteiden lisäksi Huutajat on esittänyt myös kepeämpiä laulutulkintoja.
Katsele ja kuuntele

Hilkka Ruuska, Miss Suomi 1950-1951

1 videoleike

Vuosien 1950 ja 1951 Miss Suomi oli 17-vuotias oululainen Hilkka Ruuska. Ihannetytöksi valittiin Heidi Lybeck.
Katsele ja kuuntele

Halonen ja kansainvälinen suhteet

3 videoleikettä

Halonen suhtautuu kriittisesti presidentin vallan karsimiseen EU-asioissa. Hän on mm. syyttänyt joitakin tahoja siitä, että ne käyttävät EU:n perustuslakia lyömäaseena presidentin valtaoikeuksien karsimiseksi.
Katsele ja kuuntele

22-Pistepirkko: Birdy

1 videoleike

Big Lupu –levyllä vuonna 1992 julkaistu Birdy on Pistepirkkojen tunnetuin laulu. Eteerinen kappale kertoo miehestä, jonka kotona vallitsee selittämättömän pahaenteinen tunnelma.
Katsele ja kuuntele

Pasi Jääskeläinen: Tammerkosken sillalla

1 audioleike

Pasi Jääskeläistä (1869-1920) voidaan pitää suomen kielellä lauletun populaarimusiikin kantaisänä.
Katsele ja kuuntele

Anneli Sauli, maitotytöstä tähteyteen

1 videoleike

Anneli Saulin tie vei teatterin tanssijasta jo parikymppisenä valkokankaille. Yleisö ihastui nuoreen kaunottareen, josta tuli hetkessä tähti Hilja maitotyttö -elokuvan myötä.
Katsele ja kuuntele

Kiista Helena Takalon patsaasta

1 videoleike

Pyhäjärvellä syttyi vuonna 2005 riita olympiavoittaja Helena Takalon alastonpatsaasta. Tällä kertaa ei kuitenkaan kiistelty veistoksesta vaan sen jalustasta.
Katsele ja kuuntele

Helena Takalosta olympiavoittaja Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Helena Takalon täpärä kultamitali Innsbruckin vuoden 1976 kisojen pikamatkalla oli naishiihtäjiemme ensimmäinen henkilökohtainen olympiavoitto 24 vuoteen.
Katsele ja kuuntele

Takalolle pikamatkan MM

1 audio- ja 1 videoleike

Helena Takalon ja Hilkka Riihivuoren kaksoisvoitto sekä tieto Speden linkomäen hyväksymisestä nostattivat Salpausselän suomalaistunnelmia vuonna 1978.
Katsele ja kuuntele

Mika Myllylän kiirastuli

1 videoleike

Olympiavoittaja ja nelinkertainen maailmanmestari jäi kiinni Hemohesin käytöstä hiihdon MM-kisoissa 2001. Sitä seuranneet kaksi kuukautta olivat hänen elämänsä pahin painajainen.
Katsele ja kuuntele

Mika matkalla maineeseen

1 audio- ja 1 videoleike

Mika Myllylä aloitti hiihtämisen 5-vuotiaana ruotsalaisen parkkipaikan takana kulkevalla ladulla. Voitokkaiden Ramsaun MM-kisojen jälkeen vuonna 1999 mies oli valmis lopettamaan hiihtouransa. Ura jatkui kuitenkin surullisen kuuluisiin Lahden MM-hiihtoihin.
Katsele ja kuuntele

Myllylän ensimmäinen olympiavoitto Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä ja 1 videoleike

Mika Myllylä voitti 30 km:n työlään kisan Naganon olympialaisissa 1998 ja toi Suomen mieshiihtäjille ensimmäisen olympiakullan 22 vuoteen.
Katsele ja kuuntele

Kekkospatsaat

7 videoleikettä

Presidentti Urho Kekkosesta on tehty patsaita 80-luvulta alkaen. Pitkin matkaa niistä ovat kiistelleet näköisveistosten ja abstraktin taiteen kannattajat.
Katsele ja kuuntele

Matkalla taivaskotiin

1 videoleike

Suviseurat kokoavat vuosittain kymmenätuhansia lestadiolaisia Jumalan sanaa kuulemaan. 13-lapsinen Leppälän perhe lähti Kruunupyyn Suviseuroihin Sievistä vuonna 1999.
Katsele ja kuuntele

22-Pistepirkko: Jealouse ja Joey

1 videoleike

Utajärveläistrion voitto rockin SM-kisoissa vuonna 1982 nostatti metelin. Taidoiltaan vaatimattomien soittajien palkitsemista pidettiin "vaarallisena".
Katsele ja kuuntele

Kuppari

2 videoleikettä

”Veri ei juokse, jos potilas pelkää”, sanoo kuppari ja kansanparantaja Hilja Veikkolainen Ylivieskasta.
Katsele ja kuuntele

Kesämatkailua Suomessa ennen talvisotaa

1 videoleike

Kesäinen ja aurinkoinen Suomi näytti parhaat puolensa vuonna 1937 kuvatussa matkailufilmissä, jolla Suomea tehtiin ennen talvisotaa maailmalla tunnetuksi.
Katsele ja kuuntele

Mestarinovellisti Pentti Haanpää

2 audioleikettä

Haanpää kirjoitti yli 300 novellia ja kymmenen romaania. Hänet tunnettiin oppimattomana, suorasukaisena maaseudun jätkänä, vaikka hän todellisuudessa suhtautui kirjailijantyöhön peräänantamattomalla sinnikkyydellä.
Katsele ja kuuntele

Muhokselta Manilaan

1 videoleike

Armi Kuuselan taival Porvoossa opiskelevasta koulutytöstä filippiiniläiseksi seurapiirirouvaksi.
Katsele ja kuuntele

Hannu Väisänen: Kuperat ja koverat Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 videoleike

”Ota mahla kaikkialta, nuole hunaja joka hetkestä.” Lainaus kuvastaa hyvin trilogian päätösosaa. Nyt Antero on Kuvataideakatemiassa ja edelleen ahmii kaiken joka hetkestä.
Katsele ja kuuntele

Peter von Bagh, kuinka tulit filmihulluksi?

1 audioleike

Kun Eedenistä itään -filmin liikuttavassa kohtauksessa käytettiin kallellaan olevaa kameraa, 13-vuotias Peter von Bagh arveli: "Tämä on varmaan elokuvataidetta." Samassa joku pieraisi kuuluvasti taaempana parvella. Ylevyys ja rahvaanomaisuus yhdistyivät upeasti, ja filmihulluus puhkesi kohtalokkaasti.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 05.10.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä