Tietolaatikko

• Naakka (Corvus monedula)

• Naakan tuntomerkit: Pituus 33-37 cm. Höyhenistö on musta lukuunottamatta niskaa ja kaulan sivuja, jotka ovat harmaita. Silmän ympärillä on valkea kehä. Naakka ja varis sekoitetaan joskus toisiinsa. Naakan nokka on kuitenkin lyhyempi kuin variksen, minkä perusteella lajit voi erottaa toisistaan.

• Naakan levinneisyysalue rajoittuu Lounais- ja Etelä-Suomeen. Kanta on vahva etenkin Turun seudulla ja muualla Varsinais-Suomessa.

• Naakat suosivat elinympäristöjä, joista löytyy suojaisia pesäkoloja ja ravintoa tarjoavia ruohostoja. Ravintonaan ne käyttävät matoja, hyönteisiä, toukkia ja kasvien silmuja sekä siemeniä.

• Naakat pesivät usein suurehkoissa ryhmissä selvästi erottuvina yhdyskuntina. Suosittuja pesäpaikkoja ovat keskiaikaiset harmaakivikirkot ja linnojen rauniot sekä kivitalojen kattorakenteiden kolot ja piiput. Pesimisessä onkin havaittavissa selvä sidonnaisuus kulttuuriympäristöön.

• Naakat ryhtyvät rakentamaan pesäänsä jo huhtikuun alkupuolella. Muninta tapahtuu huhti-toukokuun vaihteessa. Tällöin naaras tekee pesään 4-5, vaaleansinivihreää munaa, joita koristaa muutamat tummat täplät. Naaras hautoo munia 17-20 vuorokautta, minkä jälkeen pesäpoikaskausi kestää vielä noin kuukauden verran.

• Molemmat puolisot osallistuvat poikasten ruokintaan. Poikaset pystyvät lentämään yleensä jo kesäkuun puolivälin tienoilla. Pohjoisimmissa kolonioissa pesimiskierto tapahtuu noin kaksi viikkoa myöhemmin.

• Naakka on osittaismuuttaja. Osa kannasta talvehtii kaupungeissa, osa taas muuttaa Baltian maihin ja Keski-Eurooppaan. Naakat ovat helposti havaittavia lintuja pesimispaikkojensa ja yhdyskuntamaisen asumistapansa vuoksi.

• Naakkojen aiheuttamat haitat etenkin vanhoissa kivikirkoissa vaikuttivat siihen, että lajin suojelupäätös purettiin vuonna 1962. Sen jälkeen naakkoja ryhdyttiinkin häätämään pois niiden perinteisistä pesäpaikoista. Onneksi suhtautuminen naakkoihin on sittemmin muuttunut. Niille on viime vuosina rakennettu vanhoihin kirkkoihin omia pesäkoppeja tai jopa lintuhuoneita. Näin naakkakannan väheneminen on saatu pysähtymään ja se säilyttänee edelleen paikkansa Varsinais-Suomen kultuurimaisemassa.

• Varsinais-Suomi

• Varsinais-Suomen maakunta käsittää melko tarkoin vanhan Turun ja Porin läänin alueen. Maakunnan pinta-ala on noin 10.000 neliökilometriä ja asukasluku runsaat 420.000 henkilöä. Maakunnan taloudellinen ja väestöllinen keskus sijoittuu Turun kaupunkinkiin ja sen ympäristöön. Varsinais-Suomen sisälle on kuitenkin kehittynyt muutamia muitakin pientalousalueita, kuten Salon ja Loimaan seudut sekä Uudenkaupungin ympäristö. Maakunnan elinkeinorakenne on hyvin nykyaikainen.

• Varsinais-Suomen länsiosan maisemaa hallitsevat alavat savitasangot ja moreenimaastot. Tasaisinta aluetta on Porin -Loimaan alanko, missä maaston suhteelliset korkeudet jäävät alle 20 metrin tasolle. Varsinais-Suomen itäosa kuuluu puolestaan Salpausselkävyöhykkeeseen, missä maaston korkeuserot vaihtelevat voimakkaammin. Maakunnan korkein kohta sijoittuu Suomusjärvelle (131 metriä merenpinnasta).

• Varsinais-Suomen rannikon sisäsaaret ovat melko suuria ja kasvillisuudeltaan reheviä. Ulkosaaret puolestaan ovat pieniä ja karuja. Rannikoilla on puolestaan maan kohoamisen seurauksena entisiin meren lahtiin muodostuneita savitasankoja, joiden reunustoilla kohoaa entisiä saaria 30-50 metriä korkeina, kalliorinteisinä mäkinä.

• Varsinais-Suomi on Pohjanmaan ohella maamme vähäjärvisintä aluetta. Joissakin kunnissa järvien osuus jää 2 prosenttiin pinta-alasta. Toisaalta maakunnan savikkoja halkovat useat pienehköt, mutta maanviljelyn ja asutuksen kannalta merkittävät joet. Niistä mainittakoon Salonjoki, Halikonjoki, Paimionjoki, Aurajoki ja Loimijoki.

• Rannikolla ja saaristossa metsien valtapuuna kasvaa mänty ja sisämaassa kuusi. Toisaalta rannikoilla kasvaa myös joitakin Suomen luonnossa ainutlaatuisia jalopuumetsiä. Maakunnan huomattavin luonnosuojelualue on Saaristomeren kansallispuisto, joka perustettiin vuonna 1983.

• Suotuisen ilmaston ja savipitoisen maaperän ansiosta Varsinais-Suomi on maamme tärkein maatalousalue, jolle on leimallista suuret tilakoot ja tehokkaat viljelymenetelmät. Turun, Salon ja Loimaan seutujen maaperästä peräti 40 % on peltoja. Tärkeimmät viljelykasvit ovat vehnä, kaura, ohra, rypsi ja sokerijuurikas.

• Varsinais-Suomessa myös teollisuudella on hyvin pitkät perinteet, vaikkakin perinteinen "savupiipputeollisuus" on viime vuosikymmeninä menettänyt jonkin verran asemiaan. Maakunnan väestöstä yli 80 % asuu taajamissa, mikä heijastaa teollisuus- ja palveluelinkeinojen vahvuutta alueella.

Sisältötiedot

ALKUPERÄISEN OHJELMAN OTSIKKO:

Kuva: Naakka - Varsinais-Suomen maakuntalintu. (2006) Sari Pippuri.