yle.fi




Elävä arkisto / Oma elämä / Harrastukset /

Partio Suomessa 100 vuotta

1910-

Kuva: Partiolaisia Suurkirkon portailla (2007). YLE kuvanauha.

Suomen partioliike viettää vuonna 2010 satavuotisjuhliaan. Suuriruhtinaskunnan ensimmäiset lippukunnat aloittivat toimintansa vuonna 1910.

Partioliikkeen perusti kenraalimajuri Robert Baden-Powell Englannissa vuonna 1907. Suomi seurasi esimerkkiä siis vain kolme vuotta myöhemmin.

Keisari Nikolai II kielsi partion kuitenkin vuonna 1911, koska sitä pidettiin poliittisena ja sotilaallisena järjestönä, jonka toiminta oli suunnattu venäläishallintoa vastaan.

Tsaarin kukistuttua keväällä 1917 toiminta sallittiin jälleen. Partiosta muodostui isänmaallisia ja uskonnollisia arvoja ja kansallista perinnettä korostava järjestö. Sen ensimmäiseksi kunniapartiolaiseksi valittiin kenraali Mannerheim.

Vuonna 1939 Suomessa oli 560 lippukuntaa ja 27000 partiolaista. Sotien jälkeen partiosta kasvoi Suomen suurin nuorisojärjestö.

Liikkeen suosio väheni 1960-luvuilla mm. muuttoliikkeen ja nuorison politisoitumisen myötä. Partioliikkeessä keskusteltiin kriittisesti toiminnan sisällöstä, mm. partiolaista ja -lupauksesta ja merkkijärjestelmästä.

Vuonna 1972 partiopoikien ja tyttöjen järjestöt yhdistyivät Suomen Partiolaiset -organisaatioksi. 70-luvulla alkoi uusi kasvu. 1990-luvulla jäsenmäärä nousi 80 tuhanteen, josta se on laskenut nykyiseen n. 70 tuhanteen.

Partiolaisten nykyihanteita ovat mm. itsensä kehittäminen, toisten kunnioittaminen, auttaminen ja palveleminen, uskollisuus ja luotettavuus, luonnon suojelu, kansainvälinen ystävyys ja elämän totuuden etsintä. Uskonto kuuluu edelleen partioliikkeen arvoihin, ja tunnuksena on yhä vanha tuttu "Ole valmis".

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: järjestöt, leirit, nuorisojärjestöt, paraatit, partio, partiolaiset, vapaa-aika


Katsele ja kuuntele

Partiointia pakkasessa talvella 1938 Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audio- ja 1 videoleike

Reipasta oli meno, kun partiolaiset pystyttivät talvileirinsä asumattomaan korpeen talvella 1938.
Katsele ja kuuntele

Partioleirejä viideltä vuosikymmeneltä

10 videoleikettä

Maailman ensimmäinen virallinen partioleiri pidettiin Englannissa vuonna 1908. Suomen partiolaisten leiritoimintaa on harrastettu vuodesta 1911.
Katsele ja kuuntele

Miilu-partioleirillä 1985

1 videoleike

Miilu-leirille Jämijärvelle kokoontui 10 548 partiolaista 17 eri maasta. Reilun viikon kestänyt Miilu oli Suomen Partiolaisten toinen suurleiri.
Katsele ja kuuntele

Tervas-partioleirillä 1990

3 videoleikettä

Yli 13 000 partiolaista kokoontui vuonna 1990 Kannonkosken Tervas-leirille nauttimaan yhdessäolosta, kansainvälisestä tunnelmasta ja loputtomista puuhailumahdollisuuksista.
Katsele ja kuuntele

Partioparaatit

8 videoleikettä

Partiolaisten paraateja on järjestetty Suomessa vuodesta 1911. Helsingissä perinteinen paraatipäivä on ollut Yrjönpäivä 23. huhtikuuta.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Suomen partioliikkeen historiaa on tutkinut Marko Paavilainen kirjassaan "Aina valmiina - partioliike Suomessa 1910-2010". Liikkeen sisällä on kiistelty mm. kielikysymyksestä ja uskonnosta. Sodan aikana Partiopoikajärjestö oli yhteistyössä Hitler-Jugendin kanssa.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Marko Paavilainen: Aina valmiina - partioliike Suomessa 1910-2010. SKS 2010.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 19.04.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä