yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / TV- ja radioviihde /

Kyky-Suomi

Kuva: Marja-Leena Sukula Kassi-Almana (1977). YLE kuvanauha.

Suomi-viihteen monipuolisesta historiasta löytyy hämmästyttäviä imitaattoreita, hämmentäviä drag-taiteilijoita ja värikkäitä uusia kykyjä.

Naisten vaatteisiin pukeutuminen oli Suomessa pysyvää hupia kauan ennen 80-luvun drag show -pioneereja.

Imitaattoreitakin on tässä maassa nähty siinä määrin, että 80-luvulla he itsekin pääsivät Lapinlahden Lintujen parodian kohteeksi.

Nykyisten talenttiformaattien edeltäjiä olivat kykykilpailut ja -katselmukset, joissa ovat keränneet kokemusta niin Hanna Pakarinen kuin Kassi-Alma.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: drag showt, huumori, imitaattorit, imitointi, kilpailut, sketsit, varieteet, viihdeohjelmat


Katsele ja kuuntele

Matti Heiskanen: Puhelinlangat laulaa

1 videoleike

Kotikylällään kuulun Tres Ben Casey -yhtyeen hehkeä laulusolisti kertoo, kuinka hänen hinkunsa laita näinä päivinä on.
Katsele ja kuuntele

Koloratuurilaulaja Amalia Kaalikurki

1 videoleike

Teekkarien tempauksessa vuonna 1939 nähtiin maineikas laulajatar Amalia Kaalikurki. Taiteilijattaren vetonaulana oli postmoderni leikittely sukupuoli-identiteetillä.
Katsele ja kuuntele

Eugen Malmsten: Unohtumaton Elmeri

1 videoleike

Suomalaisen iskelmän velmu veteraani Eugen Malmstén muistelee armasta Elmeriä pääkaupungin poliisivoimien säestyksellä vuonna 1985.
Katsele ja kuuntele

Neiti Impi Umpilampi esiintyy

2 videoleikettä

Naiseksi pukeutuminen on vahva perinne suomalaisessa näyttämö- ja elokuvakomiikassa. Monellakin tapaa vaikuttava vanhapiika Impi Umpilampi oli yksi Esa Pakarisen roolihahmoista Pekka Puupään ja Severi Suhosen ohella.
Katsele ja kuuntele

Me sisiliskot: Rindol-konsulentit

1 videoleike

VEK-kolmikko esittelee oivallista pesuainetta, joka tekee pyykistänne puhdasta jälkeä. Vaikutus syvenee kerta kerran jälkeen.
Katsele ja kuuntele

Aake Kalliala on Johannes Virolainen

1 videoleike

Johannes Virolainen on kiitollinen imitoitava, sanoo Aake Kalliala. Valtioneuvos tervehtii Suomen kansaa merkkipäivänään.
Katsele ja kuuntele

Irwin ja muut tähdet Liikasen imitoitavina

1 videoleike

Irwin, Lasse Mårtenson, Tapio Rautavaara, Kauko Käyhkö, Eemeli ja kansanmusiikin puolelta Marjatta ja Martti Pokela olivat 60-luvun tv-tähtiä. Tähtien kohtalona oli joutua myös parodian ja imitoinnin kohteeksi.
Katsele ja kuuntele

Jarkko Tamminen imitoi Erkki Toivasta

1 videoleike

Täällä jälleen Pariisi ja Erkki Toi... anteeksi, Jarkko Tamminen. Tuleva näyttelijä-imitaattori otti ensiaskeleitaan julkisuudessa vuonna 1989.
Katsele ja kuuntele

Jope imitoi Spedeä, Virolaista ja Kääriäistä

1 videoleike

Koomikko-näyttelijä-muusikko Jope Ruonansuu näytti vuonna 1997, miten imitoidaan Johannes Virolaista, Seppo Kääriäista ja Spedeä.
Katsele ja kuuntele

Lapinlahden Linnut: Imitaattorien festivaali

2 videoleikettä

Lapinlahden Lintujen Seitsemässä kuolemansynnissä imitaattoriemme nousevat valiot jäljittelivät erehdyttävästi mm. kotoisia aamuaskareita ja kotimaisia urheilusankareita.
Katsele ja kuuntele

Matti ja Teppo elokuvissa

1 videoleike

Turkulaisveljekset Matti ja Teppo menevät eläviin kuviin. Teatterissa riittää monenlaista ihmeteltävää.
Katsele ja kuuntele

Linnanmäen Vihreä Oksa

3 videoleikettä

Viisikymmenluvulla etsittiin uusia kykyjä ja idoleita Helsingin sanomalehtimiesyhdistyksen Vihreä oksa -revyyn karsinnoissa Linnanmäellä.
Katsele ja kuuntele

Kassi-Alman ensiesiintyminen

1 videoleike

Laitapuolen ilopilleri Kassi-Alma esittäytyi tv-katsojille ensi kertaa tapaninpäivänä 1977 lähetetyssä kykykatselmuksessa.
Katsele ja kuuntele

Opeta mua rakastamaan

2 videoleikettä

Opeta mua rakastamaan -dokumentti näyttää minkälaista oli iskelmäidoliksi pyrkiminen ennen Idolseja. Anssi Blomstedtin ohjaama dokumentti on vuodelta 1978.
Katsele ja kuuntele

Uusi kyky Hanna Pakarinen pyrkii pinnalle

2 videoleikettä

Suurella sydämellä -ohjelma nosti esiin jo vuonna 1997 Suomen ensimmäisen Idols-voittajan Hanna Pakarisen.
Katsele ja kuuntele

Viheltävä Suhonen

1 videoleike

Kari Suhonen voitti vihellyksen Pohjoismaiden mestaruuden 1970-luvulla. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin titteli oli yhä hänellä, koska kilpailuja ei sen koommin ollut pidetty.
Katsele ja kuuntele

Jukka Virtanen ja viihteen monet kasvot

1 videoleike

Jukka Virtanen on suomalaisen viihteen monitoimimies, joka tuntee myös ajanvietteen reuna-alueet: niin drag shown, imitaation kuin kykykilpailut.
Katsele ja kuuntele

Mies matkii maatilan ääniä

1 videoleike

Seppo "Seperaattori" Hämäläinen voitti maatilan äänillään imitaation SM-kilpailun Vilppulassa vuonna 1987. Hallussa oli koko soundimaisema porsaasta isäntään.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Leikkeet ovat oheismateriaalia YLE Teeman Elävä arkisto 3 –sarjan jaksoon ”Elävä arkisto: Kyky-Suomi”, joka televisioitiin syksyllä 2009.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 11.09.2009

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä