yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 10 artikkelia tai teemaa.

Sauriat-kuoro: Kalliolle kukkulalle (1997)

Kalliolle kukkulalle on epäilemättä Kaj Chydeniuksen tunnetuin ja rakastetuin sävellys. Se syntyi aikanaan teatterikoululaisten harjoitustehtäväksi.

1 videoleike


Matti Viironen: Viikonloppuisä (1984)

Reijo Kallion laulama Viikonloppuisä oli 1970-luvun lopun valitusiskelmien aatelia. Vuonna 1984 sen monitulkitsi televisiossa Matti Viironen.

1 videoleike


Vera Teleniuksesta tuli senioritähti (1981, 1986, 1988)

Vera Teleniuksesta tuli 1980-luvulla Suomen iäkkäin laulajakomeetta. Tamperelainen laulajatar ampaisi hittilistoille yli 70-vuotiaana.

4 videoleikettä


Yhteinen sävel: Mä mistä löytäisin sen laulun (1980-luku)

1980-luku oli virallisen naapuriystävyyden aikaa. Vauhdikkaan idänkaupan ja matkailun ohessa myös kulttuurikauppa oli kahdeksankymmenluvulla vilkasta.

9 videoleikettä


Markus Allan tangon parissa (1990, 1999)

Varastomies Allan Isberg aloitti levytysuransa 18-vuotiaana vuonna 1963. Levytuottaja Toivo Kärki kehitti hänelle taiteilijanimen Markus Allan.

4 videoleikettä


Kari Komppa Orchestra: 458 R.T. (1982)

Kari Kompan johtama 14-miehinen tamperelaiskokoonpano esiintyy Kirjurinluodon konsertissa Porin jazzfestivaaleilla vuonna 1982.

1 videoleike


Tuttu juttu: presidenttipeliä (1994)

Tuntemisleikissä testataan, ovatko vuoden 1994 presidentinvaalien ehdokkaiden aviopuolisoiden tavat ja tekemiset tuttuja juttuja. Tuttu juttu -esiintymisen on arveltu vaikuttaneen jopa oleellisesti Martti Ahtisaaren vaalivoittoon.

1 videoleike


Osakkeet nousussa, Osku! (1990)

Osku joutuu kesäksi maalle, kun äiti ja miesystävä haluavat lähteä kahdestaan Italiaan.

6 videoleikettä


Lohikäärme Justus (1984, 1992, 1993)

Aika ei ole haalistanut Tuula Pukkilan riemastuttavaa animaatiota lohikäärme Justuksesta ja ystävyyden merkityksestä. Elämä lohikäärmeenä ei aina ole helppoa mutta hauskaa se on!

6 videoleikettä


Taikuri Savinen (1977)

Niin ihmiset kuin eläimetkin iloitsevat Taikuri Savisesta, joka tarpeen tullen taikoo asiat paremmin päin. Kaikkien mielen mukaan ei voi toimia, mutta Savinen keksii konstit, joilla lopputulos sittenkin sopii jokaiselle.

3 videoleikettä