yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 161 artikkelia tai teemaa.

Käännöshittejä euroviisuista

Käännöseuroviisujen kulta-aikaa kesti Suomessa 1960-luvulta aina 1980-luvulle. 2000-luvulla levytetyt viisukäännökset ovat jo harvinaisuus.

10 videoleikettä


Viisukarsittujen valioita

Suomessa euroviisut on ollut aina kansallinen projekti, ja kärkiartistit olivat mukana aktiivisesti etenkin 1970-luvulla.

2 audio- ja 110 videoleikettä


Suomen euroviisuedustajat (1961-2010)

Ensimmäinen Eurovision laulukilpailu pidettiin Luganossa keväällä 1956. Suomi osallistui ensi kertaa viisi vuotta myöhemmin.

1 audioleike ja 53 videoleikettä


Lordin historiallinen viisuvoitto (2006)

Suomen viisuvoitto tuli toisaalta varkain ja toisaalta ryminällä. Mediakaan ei uskaltanut hehkuttaa menestystä liikaa etukäteen, ettei Suomelle kävisi niin kuin 40:nä edellisenä vuonna.

14 videoleikettä


Ami Aspelund: Mitt äppelträd (1982)

Ami Aspelundin esittämä melodinen Mitt äppelträd tuli Suomen euroviisukarsinnan toiseksi vuonna 1982, jolloin Suomi jäi euroviisuissa viimeiseksi.

1 videoleike


Anneli Sari: Mustalaiskaravaani (1976)

Suomen euroviisukarsintojen hopealaulu vuodelta 1976 on mustalaisvaikutteinen, mutta säveltäjän mukaan se ei kuitenkaan ole mustalaismusiikkia.

2 videoleikettä


Paradise Oskar: Da Da Dam (2011)

19-vuotias musiikinopiskelija Axel Ehnström alias Paradise Oskar keräsi yksin lähes puolet äänistä, kun Suomelle valittiin vuoden 2011 euroviisuedustajaa Düsseldorfiin.

1 videoleike


Leevi and the Leavings: Sinisilmä mansikkasuu (1981)

Leevi and the Leavings -yhtyeen ainoa julkinen esiintyminen tapahtui Suomen Euroviisu-alkukarsinnassa 1981. Esityksestä on löytynyt vain ääninauha.

1 audioleike


Anna Eriksson: Oot voimani mun (2000)

Anna Eriksson jäi täpärästi kakkoseksi vuoden 2000 Suomen euroviisukarsinnoissa. Kappale Oot voimani mun menestyi kuitenkin euroviisujen ulkopuolella.

1 videoleike


Tapani Kansa: Paista päivä (1982)

Ryppyotsainen raati äänesti Topi Kärjen humpan vuoden 1982 viisukarsintojen jumbosijalle. Kansan parissa kappale kuitenkin oli menestys.

1 videoleike


« edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 seuraava »