yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 8 artikkelia tai teemaa.

Kosinta Karvakuonojen tapaan (1979)

Ransu on kirjoittanut näytelmän nimeltä Kosinta. Ohjaajan ottein Ransu roolittaa itsensä prinssiksi, Rikun prinsessaksi ja Eno-Elmerin kuninkaaksi. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan käsikirjoituksen mukaan.

1 videoleike


Venny (2003)

Joskus käy niin, että elävä elämä vetää vertoja parhaimmillekin draamoille. Sellainen oli Venny Soldan-Brofeldtin, hänen sisarensa Tilly Soldanin sekä Juhani Ahon rakkaustarina.

10 videoleikettä


Kotikadun Hannes ja Tuija (2003)

Hannes kokee syntymäpäivänään kaksi yllätystä. Ensimmäisen hän elää todeksi talvipuutarhassa Tuijan kanssa, toisen kotona Karinin kanssa.

1 videoleike


Raivoisa Väinämöinen (1975)

Merirosvoradio kunnioitti Vanhan Kalevalan 140-vuotispäivää nykyaikaisella lyhennelmällä kansalliseepoksen keskeisistä juonenkäänteistä.

1 videoleike


Hermanni yrittää kosia Sylviaa (1979)

Sirkuspelle Hermanni on päättänyt tehdä ennustajatar Sylviasta rouva Hermanskan. Sitten ei olisi enää reikiä sukissa ja rakkauden nuotiolla riittäisi lämmintä. Ensin pitäisi kuitenkin kosia.

1 videoleike


Ståhlbergin hautajaiset (1952)

Vanhuutensa päivinä K. J. Ståhlberg oli arvostettu “vanhempi valtiomies”, jonka neuvoja hänen seuraajansa kuuntelivat. Erityisen läheisen suhteet Ståhlbergillä oli J. K. Paasikiveen, joka turvautui edeltäjänsä asiantuntemukseen mm. YYA-sopimusta laadittaessa.

1 videoleike


Tähtikeinu (2002)

Tähtikeinu on tarina Eino Leinon ja L. Onervan myrskyisästä rakkaussuhteesta. Suhteen kolmas pyörä on nuori ja lahjakas säveltäjä Leevi Madetoja, jonka kanssa Onerva lopulta avioituu.

8 videoleikettä


Tuulikaappimaa (2003)

Matti Ijäksen arktinen komedia kertoo lapsenmielisestä Kaukosta ja velipojasta, jotka joutuvat vahingossa toistensa housuihin. Elokuva perustuu Jari Tervon romaaniin.

6 videoleikettä