Libyan johtoon vuonna 1969 nousseen Gaddafin valta oli käytännössä rajaton, vaikka valtion propaganda ylistikin suoraa kansanvaltaa ja sen elimiä, kansankomiteoita.

Suurin osa maan alkuperäisen vallankumousneuvoston jäsenistä oli vuoteen 1980 mennessä paennut maasta, syrjäytetty politiikasta tai kuollut. Eversti Gaddafia ympäröi henkilökultti.

Kansanjohtajan laatiman Vihreän kirjan yhteiskunnallinen teoria peittosi tekijänsä mukaan niin kapitalismin kuin kommunismin. Gaddafi tuomitsi parlamentarismin, kansanäänestykset ja puolueet. Libyalainen arabisosialismi noudatti tarkasti islamin säännöksiä mutta kävi myös yksityisen yritys- ja liiketoiminnan kimppuun.

1950-luvulla Libya oli maailman köyhin maa. Öljyn kansallistaminen 1970-luvulla antoi mahdollisuuden jakaa vaurautta tasaisemmin. Koulutus ja terveydenhoito olivat ilmaisia, asuminen huokeaa. Naiset saivat ensi kertaa mahdollisuuden koulutukseen.

Tyytymättömimpiä Gaddafin talousuudistuksiin olivatkin maan varakkaat ja keskiluokka, Ylen vuonna 1980 esittämä dokumentti arvioi. Tuhannet olivat jo muuttaneet ulkomaille. Muista maista virtaaville siirtotyöläisille Libya oli toisaalta taloudellinen keidas.

Gaddafin ulkopoliittisena tavoitteena oli arabimaailman yhtenäisyys, mutta siinä hän oli joutunut pettymään. Libyan suhteet naapureihinsa olivat katkerat. Maa varustautui voimaperäisesti ja järjesti niin nais- kuin mieskansalaisilleen sotilaskoulutusta lapsesta alkaen.

Jo 1980-luvun alussa Libya yhdistettiin kansainväliseen terrorismiin. Vuonna 1980 tehdyssä haastattelussa Gaddafi luonnollisesti vakuuttaa vastustavansa terrorismia, mutta toteaa heti perään, että on erotettava toisistaan terrorismi ja Palestiinan kansan oikeudenmukainen taistelu. Tarkempaan erittelyyn eversti ei ryhdy.

Öljyn hinnan romahduksen myötä 1986 valtion kassa tyhjeni nopeasti. Mahtavien rakennushankkeiden synnyttämien ulkomaisten velkojen maksu viivästyi.

Libya oli asettanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseen omavaraisen elintarviketuotannon, vaikka 90 prosenttia sen maa-alasta oli erämaata. Tavaratalojen hyllyille asti ei kalliisti tuotettu ruoka kuitenkaan päässyt. Välitysjärjestelmien alkeellisuuden johdosta suuri osa siitä pilaantui tai joutui mustan pörssin markkinoille.

Puheet maan talouden heikentymisestä kaikuivat Libyassa kuitenkin kuuroille korville, Ulkolinja-raportti vuodelta 1986 toteaa. Enemmän tunteita herätti molemminpuolinen kiivas uhittelu USA:n kanssa. Diplomaattien mukaan libyalaiset tunsivatkin paremmin muiden maiden asiat kuin kotimaansa tapahtumat. Ulkomaisista lehdistäkin kerrottiin sensuroitavan pois Libyaa koskevat sivut.

Maassa ei toiminutkaan vielä järjestäytynyttä oppositiota. Huhuja poliittisten vastustajien katoamisesta ei voitu vahvistaa, mutta toisinajattelijoita oli silti. Opiskelijaopposition edustajien hirttäjäisiä oli nähty televisiossa.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: armeija, asevarustelu, Bengasi, diktaattorit, diktatuuri, dokumenttiohjelmat, elintarviketuotanto, Gharia, islam, Iso-Syrtti, itsevaltiaat, kansainväliset markkinat, kansallistaminen, katukauppa, koulutus, Leptis Magna, Libya, Lähi-itä, maastamuutto, maatalous, naisen asema, omavaraisuus, OMP-Yhtymä, oppositio, Palestiina, rakennushankkeet, rakennusliikkeet, siirtolaiset, Sirtenlahti, sosialismi, sotilaskoulutus, tavaratalot, teloitus, terrorismi, toisinajattelijat, Tripoli, ulkomainen työvoima, uskonto, vallankumoukset, velkaantuminen, yliopistot, öljy

Anna palautetta sivun sisällöstä