yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 45 artikkelia tai teemaa.

EU-mielenosoitukset (1994, 1999)

Jo ajatus unioniin liittymisestä sai osan suomalaisista takajaloilleen. Jäsenyyden myötä EU:n vastaisia mielenilmauksia on nähty kerran jos toisenkin.

3 videoleikettä


"On vahvoja perusteita harkita..." (2009)

Paavo Väyrynen tulkitsee hallituksen turvallisuuspoliittista selontekoa ja näyttää, kuinka sama lause voi merkitä useita asioita.

2 videoleikettä


Kirkosta eroaminen (2003)

Piispa, kaksi pappia, yksi papiksi aikova sekä kaksi kirkosta eronnutta keskustelevat suorassa lähetyksessä syistä, miksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on viime aikoina laskenut roimasti.

1 videoleike


Pääkköset: Eläinrääkkäystä (1989)

Turkulainen Pääkköset-yhtye oli ensimmäinen huomattavaan suosioon noussut suomenkielinen rap-yhtye. Se nähtiin Yölinja-ohjelmassa vuonna 1989.

2 videoleikettä


Suomen ensimmäiset naispapit (1988)

Suomen ensimmäiset naispapit vihittiin virkaansa 6. maaliskuuta 1988, jolloin pappisvihkimyksen sai kaikkiaan 94 naista. Historiallinen tapahtuma täytti kuuden hiippakunnan kirkot ääriään myöten.

1 videoleike


Eno-Elmeri hammaslääkärissä (1978)

Hammassärky on selättänyt Eno-Elmerin. Kaiken kokenut ja muutoin niin peloton merikarhu säikkyy kuitenkin hammaslääkäriä.

1 videoleike


Punkpioneeri Joey Ramone (1991)

Amerikkalaisen punkin tienraivaaja kertoo, miten The Ramones syntyi, mitä se vastusti ja miten se vei punkrockin Iso-Britanniaan vuonna 1976.

1 videoleike


Viuhahtelu puhutti 1970-luvulla (1974, 2006)

Viuhahtelu herätti laajaa keskustelua 1970-luvulla. Neuvostoliitossa katsottiin, että länsimaiden moraalinen rappio aiheutti tämänkaltaisia ilmiöitä.

2 videoleikettä


Radio-ohjelmia Koijärven tilanteesta (1979)

Keväällä 1979 joukko nuoria ympäristöaktiiveja ympäri maata kokoontui Forssan Koijärvelle turvatakseen arvokkaan lintujärven säilymisen. Estääkseen järven juoksuttamisen luonnonsuojelijat tukkivat laskuojan padolla.

5 audioleikettä


Kapinallinen Markku Lahtela (1968)

Suuri yleisö ei tuntenut kirjailija Markku Lahtelaa niinkään romaanin rakenteen uudistamisesta vaan radikaaleista yhteiskunnallisista kannanotoista.

2 audioleikettä


« edellinen 1 2 3 4 5 seuraava »