yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 10 artikkelia tai teemaa.

Ruisrockin juontaja muistelee (1970 - 1979)

Calle Lindholm oli Turun ensimmäisten rockjuhlien epävirallinen varaspeaker. Sen jälkeen hän juonsi, lauloi ja kertoi yleisölle juttuja Ruisrockissa koko 1970-luvun.

1 videoleike


Pekka Strengin kuunnelmia (1969)

Lauluntekijä Pekka Streng teki Yleisradiolle vuonna 1969 kokeellisia musiikkikuunnelmia, joissa kuultiin versioita hänen myöhemmin levyttämistään kappaleista.

7 audioleikettä


Elokuvia yöttömässä yössä (1986, 1987)

Pääsemme Sodankylän ensimmäisten elokuvajuhlien vieraiden matkassa viettämään yötöntä yötä Tankavaaran maisemiin.

2 videoleikettä


Soulset oli soulin sanansaattaja Suomessa (1968)

Soulset oli Suomen ensimmäinen nimenomaisesti soulmusiikille omistautunut bändi. Jazzareista ja poppareista kokoonpantu yhtye voitti tanakalla menollaan myös kultamitalin Bulgariassa.

3 audio- ja 2 videoleikettä


Vottosen veljekset: Säkkijärven polkka (1990)

Lahtelainen miesduo esittää notkeahuulisen tulkinnan rakastetusta polkkaklassikosta. Esitys on taltioitu Huumorimusiikin vestivaalilla vuonna 1990.

1 videoleike


Wigwam radiossa (1970 - 1975)

Wigwam oli 1970-luvulla suomalaisen progerockin lipunkantaja. Yleisradio tallensi livenä sekä "vanhan" että "uuden" Wigwamin esiintymisiä.

6 audioleikettä


Muistoja Pekka Strengistä (1948 - 1975)

Pekka Strengin uraauurtava esikoislevy jäi vuonna 1970 vaille isompaa huomiota. Suomenkielisen rockin pioneeri kuoli 26-vuotiaana vuonna 1975.

1 audio- ja 1 videoleike


Elävä arkisto -sarjan punk-traileri (2007)

YLE Teeman Elävä arkisto -sarjan toisessa jaksossa ovat mukana mm. Maukka Perusjätkä, Pelle Miljoona, Problems, Karanteeni, Lama, Esa Saarinen ja Toivo Kärki.

1 videoleike


Elävä arkisto -sarjan Hevi tulee -traileri (2007)

Suomi on hevimaa, ja suomalaisille hevi on huonoimmillaankin parasta. Suomi-heavyn juuria etsitään YLE Teeman Elävä arkisto -sarjan toisessa jaksossa.

1 videoleike


Ruisrock oli Suomen Woodstock (1970-1971, 2007)

Rockfestivaaliaate tuli Suomeen 1960-luvun lopussa. Myös kunnianarvoisa Turun musiikkijuhlat reivasi vuonna 1970 ohjelmistoaan pop-pitoisempaan suuntaan.

2 audio- ja 3 videoleikettä