yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 6 artikkelia tai teemaa.

Maailmanmusiikkia Karjalasta (1990)

Värttinä- ja Sirmakka -yhtyeiden nuoret esiintyjät suhtautuivat kansanmusiikin tulevaisuuteen toiveikkaasti. Dokumentti vuodelta 1990 on kuvattu Rääkkylän kansanmusiikkipitäjässä Itä-Suomessa.

1 videoleike


Laika & The Cosmonauts (1997)

Laika & The Cosmonauts levitti avaruuspsykedelian ilosanomaa kahdenkymmenen vuoden ajan. Bändin elämän puolimatkan paikkeille sijoittui Ylen taltioima Tavastian keikka vuonna 1997.

2 videoleikettä


Kuunkuiskaajat: Työlki ellää (2010)

Suomen vuoden 2010 euroviisuedustajaksi valittu Kuunkuiskaajien kappale pohjaa vahvasti kansanmusiikkiin. Vaikutteita on otettu mm. rekilauluista sekä mustalaismusiikista.

1 videoleike


Värttinä: Kiiriminna (1991)

Rääkkyläläinen Värttinä teki 1990-luvun alussa kansanmusiikista jälleen kansan musiikkia. Oi dai -albumi myi vuonna 1991 peräti platinaa.

2 videoleikettä


Suomen euroviisuehdokkaat 2010 (2010)

Suomen vuoden 2010 euroviisuedustajaksi oli ehdolla niin haitaria, humppaa, tenori kuin tyttöbändikin. Voiton vei kansanmusiikkikipale Työlki ellää.

10 videoleikettä


Haitarissa Veli-Matti Järvenpää (1989, 1993)

Ennen Amerikan-matkaa Veli-Matti Järvenpää uskoi haitarin olevan "suurin piirtein suomalainen keksintö". Uudelta mantereelta hän löysi tex-mexin, cajunin ja zydecon.

4 videoleikettä