yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Iskelmä /

M. A. Numminen

1940 -

Kuva: M. A. Numminen laulaa Franz Schubertin liediä An die Musik (2002). YLE kuvanauha.

Monitoiminen M. A. Numminen on rakastettu lastenviihdyttäjä, swingiskelmien tulkitsija, suomenkielisen rockin pioneeri ja avantgarden esitaistelija.

Mauri Antero Numminen syntyi Somerolla 12.3.1940. Nuorena hän ihastui kokeilevaan taidemusiikkiin ja jazziin. Hän teki kokeellisia nykymusiikkinauhoituksia ja toimi rumpalina paikallisissa yhtyeissä.

Populaarimusiikkia Numminen alkoi tutkia vasta 24-vuotiaana. Hän perusti Pekka Gronowin kanssa levy-yhtiön Eteenpäin!, jonka ensimmäinen julkaisu oli Nummisen esikoislevy Hevoset ja minä.

Naukuvasta ja kiekuilevasta äänestä tuli Nummisen tavaramerkki. Hän tuli tunnetuksi myös virallisiin tai tieteellisiin teksteihin tekemistään sävellyksistä. Niistä kuuluisin lienee armeijan ohjesääntöön perustuva Jenkka hevosen puhdistamisesta.

Numminen herätti pahennusta laulamalla sukupuolioppaiden tekstejä Jyväskylän kulttuuripäivillä 1966. ”Systeemin” järjestelmällisempään härnäykseen hän ryhtyi undergroundryhmä Suomen Talvisota 1939-40:n riveissä.

Sivutoimisesti hän johti riipivä-äänistä elektroniyhtyettä nimeltä Sähkökvartetti ja pahoinpiteli Schubertin liedejä ja Toivo Kärjen tangoja.

Varsinaiseen kansansuosioon Nummisen nosti 1970-luvulla vanhaan haitarijatsiin ja saksalaisiin iskelmiin perustunut ”uusrahvaanomainen” tyyli. Hänen hittejään olivat mm. Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä ja Maailma se on kuin silkkiä vaan.

70-luvulla Numminen julkaisi ensimmäiset lastenlaulunsa. Nummisen ja hanuristi Pedro Hietasen Pommi & Gommi –duo on huvittanut pieniä ja suuria ihmisiä 80-luvun lopulta saakka.

Teksti: Jukka Lindfors

YLE Teema: Uusrahvaanomainen Mauri Antero

AVAINSANAT: lastenmusiikki, laulajat, M. A. Numminen, rock, swing, säveltäjät, underground


Katsele ja kuuntele

Gommi ja Pommi

9 videoleikettä

M. A. Nummisen legendaarisessa lastenohjelmassa estradin valtasivat Gommi-jänis, Pommi-kissa sekä toteemipaalu Pemmi. Tulos oli takuuvarmaa Nummista.
Katsele ja kuuntele

Jänikset maailmankartalle

4 videoleikettä

"Liian kauan jäniksiä, soittajia pilkattu on. Nyt on tullut sille stoppi", julistaa ilkeän linnanvuodin Vihavainon vangitsema jänis.
Katsele ja kuuntele

M. A. Numminen: Joulupukki puree ja lyö

1 videoleike

M. A. Numminen kuvaa, kuinka pukki rikkoo perinteisen roolimallinsa. Epätavallinen joululaulu levytettiin alun perin vuonna 1971.
Katsele ja kuuntele

M. A. Numminen kohtaa Eemelin

1 videoleike

Jyväskylän Kesän 1966 skandaalilaulaja Eemelin puhutettavana. "Laulaja Numminen, mikä sai teidät... laulamaan", haastattelija tiedustelee vilpittömästi.
Katsele ja kuuntele

M. A. Numminen: Minä soitan harmonikkaa

1 videoleike

Venäläistä alkuperää oleva laulu Minä soitan harmonikkaa tunnetaan etenkin M. A. Nummisen esittämänä.
Katsele ja kuuntele

M. A. Numminen opettaa laulua

2 videoleikettä

Kansainvälisesti tunnettu baritonilaulaja M. A. Numminen paljastaa äänensä salaisuudet sopraano Mari Palolle ja professori Petteri Salomaalle.
Katsele ja kuuntele

M. A. Numminen puhuu Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audio- ja 2 videoleikettä

Kansantaiteilija Mauri Antero Numminen aloitti julkisen laulamisen Turussa vuonna 1963. Tarkoituksena oli kokeilla, mitä ihmiset tuumivat hänen kauniista lauluäänestään.
Katsele ja kuuntele

M. A. Numminen tunnelmassa

2 videoleikettä

M. A. Nummisen yhtye toi Pori Jazziin uusrahvaanomaista ilmettä vuonna 1972. Se esitti mm. hurjan version kappaleesta Tunnista toiseen.
Katsele ja kuuntele

M. A. Nummisen parhaita

6 videoleikettä

Kansainvälisesti tunnettu baritonilaulaja M. A. Numminen esittää valikoiman tarttuvimpia iskusäveliään ensiluokkaisina "elävinä" tulkintoina.
Katsele ja kuuntele

M. A. Nummisen suomalais-ugrilainen kvartetti

2 videoleikettä

M. A. Nummisen, Seppo Hovin ja Jani Uhleniuksen suomalais-ugrilainen trio on saanut vahvistusta kanteletaituri Martti Pokelasta.
Katsele ja kuuntele

M. A. Nummisen uusrahvaanomainen yhtye

3 videoleikettä

Hra Numminen jatsiyhtyeineen esittelee ulkomailla suurta kohua herättänyttä swing-musiikkia Gräsårdin tanssilavalla Hangelbyssä huhtikuussa 1970.
Katsele ja kuuntele

Suomen Talvisota - maanalaista menoa

4 audioleikettä ja 1 videoleike

M. A. Numminen, Jarkko Laine ja kumppanit levittivät radiosarjassaan undergroundin ilosanomaa Suomen kansalle yllyttäen sitä räjäyttämään tajuntansa rockilla.
Katsele ja kuuntele

Sähkökvartetti: Kaukana väijyy ystäviä

1 audioleike ja 2 videoleikettä

Erkki Kurenniemi valmisti M. A. Nummisen pyynnöstä elektronisen härvelin, jonka aikaansaama meteli tyhjensi Sofian suuren sirkuksen katsomon vuonna 1968.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • M. A. Numminen on säveltänyt myös filmi- ja näyttämömusiikkia, liedejä, kuoro- ja orkesterimusiikkia ja oopperaa. Hänen kirjallinen tuotantonsa käsittää mm. runoja, romaaneja, satuja, novelleja, esseitä ja muistelmia.
  • Opiskeluaikanaan mm. eskimo- ja bantukielistä kiinnostunut taiteilija on tehnyt monia levytyksiäkin muilla kuin suomen kielellä. Kotimaansa ohella Numminen on saavuttanut merkittävää suosiota Ruotsissa ja Saksassa.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 11.03.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä