yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rock ja pop A-Ö /

Remu ja Hurriganes

1948-

Kuva: Remu Aaltonen laulaa. (1974) YLE kuvanauha.

Henry "Remu" Aaltonen nousi julkisuuteen Hurriganesin keulahahmona vuonna 1971. Värikkäälle persoonalle on liiennyt rutkasti palstatilaa sittemminkin.

Remu tunnetaan etenkin Hurriganes-yhtyeestä. Vuonna 1971 perustettu Hurriganes nosti uudelleen kunniaan rock and rollin juurevat perusarvot. Siitä tuli lopullisesti suomalainen rockikoni vuonna 1974.

Vuonna 1971 perustettu Hurriganes nosti uudelleen kunniaan rock and rollin juurevat perusarvot. Siitä tuli lopullisesti suomalainen rockikoni vuonna 1974.

Hurriganesin klassisimpaan kokoonpanoon kuuluivat Henry "Remu" Aaltonen (s. 1948), Pekka "Albert" Järvinen (1950-1991) ja Christer "Cisse" Häkkinen (1951-1990).

Bändi julkaisi esikoisalbuminsa Rock´n´Roll All Night Long vuonna 1973. Seuraavana vuonna ilmestynyt Roadrunner merkitsi bändin aseman lopullista vakiintumista.

Hurriganes ei kulta-aikanaan nauttinut kunnioitusta ainoastaan 1950-lukua tähyävien rockharrastajien vaan myös tulevien punksoittajien keskuudessa.

Bändi saavutti 1970-luvulla suurta suosiota myös Ruotsissa. Lopulliselta tuntuneen hajoamisensa jälkeen se on tehnyt Aaltosen johdolla useampiakin comebackeja.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: 1970-luku, Hurriganes, rock, rock and roll, yhtyeet


Katsele ja kuuntele

"Enemmän Teksasii!"

1 videoleike

Hurriganesilta kysellään, ovatko yhtyeen musiikkiapuraha-asiat kunnossa. Iltatähdessä paljastuu myös bändin nimen kirjoitustavan salaisuus.
Katsele ja kuuntele

Hurriganes: Keep A-Knockin´

1 videoleike

Hurriganes jyräsi suomalaisen rockyleisön tietoisuuteen jo esikoisalbumillaan, jolla kuultiin myös tämä Little Richardin vastaansanomaton kehotus.
Katsele ja kuuntele

Hurriganes: Blue Suede Shoes

1 videoleike

Hurriganes yhdistää Carl Perkinsin hittiin pari muutakin rokkiklassikkoa, ja tunnelma Helsingin Tavastia-klubilla on käsinkosketeltavan kiihkeä.
Katsele ja kuuntele

Hurriganes: Get On

1 videoleike

Pikajunan nopeudella etenevä kaahausnumero vakiinnutti Hurriganesin aseman suomalaisen rock and rollin ehdottomana peruspilarina.
Katsele ja kuuntele

Hurriganes: Roadrunner

1 videoleike

Remu Aaltonen, Albert Järvinen ja Cisse Häkkinen esittävät Roadrunner-albumin nimiraidan Tavastia-klubilla, ja instrumentit saavat kelpo kyytiä.
Katsele ja kuuntele

Mikko Alatalo haastattelee Hurriganesia Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 videoleike

Mihin 50-luvun musiikkiin tukeutuva rockyhtye oikein pyrki musiikillaan? Riittikö pelkästään se, että antoi yleisölle ”hyvän fiiliksen”?
Katsele ja kuuntele

Hurriganes: It Ain´t What You Do

1 videoleike

It Ain´t What You Do oli Hurriganesin oma sävellys, jossa oli heti klassikon aineksia. Keväällä 1975 elämänohje esitettiin pohjoismaiselle tv-yleisölle.
Katsele ja kuuntele

Remu Aaltonen - päällikkö puhuu

2 videoleikettä

Hurriganesin kokenut tietäjä kertoo menestyksen salaisuuden: "Pitää kuulostaa hyvältä, pitää näyttää hyvältä ja sen jutun pitää tuntua potilaasta hyvältä."
Katsele ja kuuntele

Remu and His All Stars

4 videoleikettä

Remu Aaltosen All Stars -kokoonpano esittää Cantina Westissä muun muassa uuden version Hurriganes-klassikosta Get On.
Katsele ja kuuntele

Remu & Arto Nyberg

1 videoleike

Remu Aaltonen istahti Arto Nybergin sohvalle loppusyksystä 2006. Mitä mietti mies?
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Suomen eturivin kitaristeihin kuulunut Albert Järvinen jätti Hurriganesin ensimmäisen kerran vuonna 1975. Aivan alussa mukana ollut Ile Kallio (s. 1955) korvasi hänet vuosina 1975-1978. Järvisen toisen kauden jälkeen paikan sai Janne Louhivuori (s. 1954), joka vaihtui jälleen Kallioon vuonna 1983.
  • Hurriganes teki vuonna 1988 ensimmäisen paluuyrityksen, jonka jälkeen Järvinen ja Häkkinen kuolivat 1990-luvun alussa.
  • Vuonna 1994 Aaltonen levytti Remu Plays Hurriganes -kokoonpanonsa kanssa, ja vuodesta 1998 hän on esiintynyt uusista miehistä kootun Remu & Hurriganesin kera.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Honey Aaltonen: Hurriganes. Johnny Kniga 2002.
  • Ben Kaila - Henrik Schütt - Risto Vuorimies: Ganes - valokuvia Hurriganesista. Johnny Kniga 2006.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 22.03.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä