yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 42 artikkelia tai teemaa.

Kuunnelmat saivat lasten mielikuvituksen laukkaamaan

"Voe Tikkerperi", manaa Noita Nokinenä, yksi suosituimmista YLEn lastenkuunnelmien hahmoista. Monista lastenkuunnelmista on tullut myös aikuisten suosikkeja, kuten esimerkiksi Nalle Puhista.

35 audioleikettä ja 1 videoleike


Kuunnelmat (1966, 1981, 1982, 1984, 2004, 2008)

Kuunnelmia on muodossa tai toisessa lähetetty Yleisradiossa sen perustamisvuodesta 1926 lähtien. Aluksi kuunnelma oli näyttämöteatterin ns. sokea pikkuveli.

96 audioleikettä


Hupihetkiä radiossa (1955 - 1977)

Aika ennen television tuloa oli radioviihteen kultakautta. Radioviihteen perustyyppejä 1950-luvulla olivat mm. jännityskuunnelmat ja sketsiohjelmat.

170 audioleikettä


Keskustelu Reijo Lehtisen Uudelleenkoulutus-kuunnelmasta (1970)

Yleisradion kuunnelmatuotanto oli 1960-70-luvuilla tv-teatterin tavoin hyvin yhteiskunnallista.

1 audioleike


Miten kuunnelma syntyi 1950-luvulla (1954)

Saara Palmgrenin ohjelmassa vieraillaan radion kuunnelmastudiossa vuonna 1954. Reportaasissa pohditaan muun muassa, mitä eroa on näyttämö-, filmi- ja kuunnelmatyössä.

1 audioleike


Radioviihteen varhaisvuodet (1938-1965)

Kauan ennen Idolseja kansaa viihdyttivät Suomisen perhe, Viisasten kerho ja Tarva. 1940- ja 50-lukujen suosikkeihin tutustutaan näyttein ja haastatteluin.

15 audioleikettä


Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki (1960)

Rantasalmelainen Pekka Lipponen ja hänen kaverinsa Kalle-Kustaa Korkki seikkailivat radiossa vuodesta 1945 lähtien. Kuunnelmien osat päättyivät radiossa aina legendaariseen lauseeseen: Jatkuu huomenna...

10 audioleikettä


Ensimmäinen äänityslaite (1934)

Diplomi-insinööri T. K. L. Laakso esittelee pikalevytallenninta. Uuden laitteen ansiosta ohjelmat voitiin nyt äänittää etukäteen jopa ulkomailla.

1 audioleike


Ryhmy ja Romppainen vedättivät vihollista ja omiakin tärkeilijöitä (1942, 2004)

Jatkosodan huumorisankarit vääpeli Ryhmy ja vänrikki Romppainen seikkailivat Armas J. Pullan suosituissa sotaromaaneissa. Vihollista nimiteltiin estoitta ja kalauteltiin rutiininomaisesti kalloon, ja hienosteleville nappiherroillekin ehdittiin naureskella.

2 audioleikettä


Iltakävelyllä Lontoossa (1982)

Erkki Toivasen seurassa kävellään tällä kertaa pitkin Lontoon popkulttuurin muotikatua, Carnaby Streetia, sekä tutustutaan vallitsevaan nuorisomuotiin.

1 audioleike


« edellinen 1 2 3 4 5 seuraava »