yle.fi




Elävä arkisto / Oma elämä / Muoti ja kauneus /

Muotia vuosilta 1919 - 1949

1919-1949

Kuva: Mannekiini esittelee asua Muotinäytöksessä vuonna 1920. YLE kuvanauha.

Vanhin muotikatsaus on mannekiininäytös Kulosaaren Kasinolta vuodelta 1919. Seuraava näyte onkin jo vuodelta 1929, muotinäytös Turussa.

Sodan jälkeen, 40-luvun puolivälistä lähtien, muotinäytökset elpyivät nopeasti. Kankaista oli kuitenkin vielä pulaa.

Korvikemateriaalien: puun-, paperikankaan ja sillan tilalle tulee muotinäytöksissä kuitenkin jo villa ja suomalaisten tekstiilitehtaiden kankaat.

Varsin merkittävä osa muotinäytöksistä 40- ja 50-luvuilla järjestettiin hyväntekeväisyysteemalla, esimerkkeinä Kansanapu, Israelin lapset jne.

Teksti: Seija Aunila

AVAINSANAT: asusteet, filmikatsaukset, kankaat, kauneus, mannekiinit, muoti, muotiala, muotinäytökset, pukeutuminen, tektiiliteollisuus, tyylit, vaatetussuunnittelu, vaatetusteollisuus, vaatteet


Katsele ja kuuntele

Käden kaunis kaari

1 videoleike

Sulava liikehdintä ja käsien kaunis, plastinen asento näyttäytyvät parhaimmillaan vuoden 1920 muotinäytöksessä Kulosaaren Casinolla.
Katsele ja kuuntele

”Sulotarten parissa”

1 videoleike

Siirrymme sulotarten pariin. Ensimmäinen heistä – Mia Backman – toimii näytöksen vetäjänä.
Katsele ja kuuntele

1930-luvun muotia kaiken ikäisille

1 videoleike

Tässä mykässä muotinäytöksessä on laaja kirjo 1930-luvun muotia.
Katsele ja kuuntele

Trikoovaatteita ja rantamuotia 1930-luvulta

1 videoleike

Ohjelmassa esitellään Suomen Trikoon tehtaiden toimintaa ja tuotantoa.
Katsele ja kuuntele

Kesän muotiuutuudet vuonna 1939

1 videoleike

Akateemisen Karjala-Seuran muotinäytöksessä nähdään laaja otanta vuoden 1939 vaatemuodista.
Katsele ja kuuntele

Sodan jälkeistä hattumuotia

1 videoleike

Mannekiini Nora Mäkinen esittelee ateljee Irja Palosen muotia ja Halosen hattuja.
Katsele ja kuuntele

Tähtimannekiini esittelee muotiluomuksia

1 videoleike

Tähtimannekiini Tatjana Lindström esittelee muotisalongin vaateuutuuksia vuonna 1948. Lindström kuului kolmen suosituimman mannekiinin joukkoon 1940-luvun lopussa.
Katsele ja kuuntele

Hyväntekeväisyysnäytös Kansanavun hyväksi

1 videoleike

Hyväntekeväisyysnäytöksiä järjestettiin Kansanavun hyväksi eri puolilla maata. Vaatteita esittelivät aikansa tunnetuimmat mannekiinit.
Katsele ja kuuntele

Lasten mannekiininäytös

1 videoleike

Lasten mannekiininäytös ravintola Fenniassa Helsingissä vuonna 1949.
Katsele ja kuuntele

Miniatyyrivaatteiden muotinäytös 1949

1 videoleike

Tässä Ikan muotinäytöksessä on esillä miniatyyrikokoisia vaatteita. Vaatteet ovat kuin pieniä tauluja.
Katsele ja kuuntele

Kesämuotia kupongeilla 1941

1 videoleike

"Vaikkakin vaatetus kaikki on pisteillä, niin silti voit siistinä risteillä", näyttää toteen kesän 1941 pukumuotia esittelevä filmikatsaus.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä