yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Liikenne maalla merellä ja ilmassa /

Autoilu

Kuva: Moottoritie. Mikko Nurmi 1975.

Suomi on pitkien välimatkojen maa ja autoilu on merkittävä osa suomalaista yhteiskuntaa.

Autoilu alkoi yleistyä Suomessa voimakkaasti vasta toisen maailmansodan jälkeen. Sitä ennen autoilu oli lähinnä herrojen herkkua.

AVAINSANAT: automerkit, autot, autoteollisuus, liikenne, moottoriajoneuvot, tieverkot


Katsele ja kuuntele

Automobiilit tulevat

1 videoleike

Ensimmäinen ”suuri autoparaati” järjestettiin Helsingissä 1910-luvun alkupuolella. Autoja koko Suomen suuriruhtinaskunnan alueella oli kuitenkin vielä vähän.
Katsele ja kuuntele

Vanhojen autojen loistoa

1 videoleike

Ensimmäiset automobiilit ja vähän uudemmatkin pirssit olivat Suomessa pitkään kansalaisten ihmettelyn kohteina. Vielä 1900-luvun alkuvuosina auto oli maanteillä harvinainen näky.
Katsele ja kuuntele

Häkäpöntöt bensan korvikkeena

1 videoleike

Häkäpöntöt olivat Suomen teillä tuttu näky sota-aikana ja sodan jälkeenkin. Kaasuautojen kehitystyö aloitettiin kuitenkin jo aiemmin - ja Suomi oli kehitystyön eturintamassa.
Katsele ja kuuntele

Bensiini - liikenteen elinneste

1 videoleike

Ajelu oman kullan kanssa on mukavaa siihen asti, kun tankki on täynnä ja bensiiniä riittää.
Katsele ja kuuntele

Osta oikea auto

1 videoleike

Heikki Hätänen hötkyili autokaupoissaan ja osti pirssinsä epämääräiseltä puoskarilta. Ja kuinkas kävi – Heikin auto sippasi hetken ajon jälkeen tielle.
Katsele ja kuuntele

Autoilun suosio kasvaa

1 videoleike

Pitkien välimatkojen Suomessa autot alkoivat olla yhä halutumpi hyödyke. Kaupungeissa järjestettiin erilaisia näytöksiä ja näyttelyitä.
Katsele ja kuuntele

Ensimmäiset ULA-taksit Turussa

1 videoleike

"Soittamalla numeroon 21222 saatte auton varmimmin lähimmältä autoasemalta", lupasi taksikeskuksen ilmoitus.
Katsele ja kuuntele

Autovarkauksien estäminen 50-luvulla

1 videoleike

Autovarkaudet lisääntyivät Suomessa 1950-luvulla kiivaaseen tahtiin, eikä aikakauden autojen heikot lukot pystyneet estämään pitkäkyntisiä.
Katsele ja kuuntele

Kun kelirikko yllätti Lapin

1 videoleike

Melkoista kynnöspeltoa olivat Lapin tiet keväällä 1955, kun kelirikko iski pahimmalla mahdollisella tavalla.
Katsele ja kuuntele

Liikennepeikon päämaja

1 videoleike

Liikennepeikko lukee kolaripeikoille kuukausiraportin ja raivoaa, kun liikennetapaturmien määrä on pienentynyt.
Katsele ja kuuntele

Simca tonni - korjaamon onni

3 videoleikettä

Ranskalainen Simca 1000 eli kansan suussa Simca tonni oli 1960-luvulla pikkupoikien irvailun kohteena. Moottoriruudun toimittajakin vitsailee, että Simcan varaosiksi tarvitaan aina toinen Simca.
Katsele ja kuuntele

Hillman Imp - pikku paholainen

3 videoleikettä

Mieluimmin ilman kuin Hillman, huudeltiin teiden varsilla 60-luvulla. Auton ihailijat kutsuivat kuitenkin menopeliään pikku paholaiseksi, koska auton takaosassa oli terhakas moottori.
Katsele ja kuuntele

Moskvitsh Elite esittelyssä

1 videoleike

Moskvitsh 408, joka Suomessa tunnettiin Elitenä, pääsi Neuvostoliitossa tuotantoon vuonna 1964. Uutta Mossea kokeiltiin Moottoriruudussa tammikuussa 1966.
Katsele ja kuuntele

Audi heräsi prinsessan unesta

3 videoleikettä

Saksalainen Audi teki vuonna 1965 uuden tulemisen. Markkinoille tuli täydellinen uutuusmalli, vaikka auton nimi oli tuttu jo sotaa edeltäviltä vuosilta.
Katsele ja kuuntele

Saksalainen kansanauto

2 videoleikettä

Missä on Volkkarin moottori, kun sitä ei löydy edestä eikä takaa, ihmetellään Moottoriruudun autotestissä vuonna 1965.
Katsele ja kuuntele

Bemarit ja kääpiöautot

2 videoleikettä

Huvittavat kääpiöautot ja komeat Bemarit kuuluivat saksalaisen BMW-tehtaan tuotantoon 1950- ja 1960-luvuilla. Kääpiöauto oli näppärä oikean auton korvike ja iso Bemari monen miehen statussymboli jo tuolloin.
Katsele ja kuuntele

Ensimmäinen suomalainen Saab seppelöidään

1 videoleike

Ensimmäinen suomalainen henkilöauto, EKA-96-rekisterikilvellä varustettu Saab 96, sai valmistuttuaan nokkapellilleen seppeleen. Saabin saga päättyi vuonna 2009.
Katsele ja kuuntele

Käytetyn auton ostossa kannattaa olla tarkkana

1 videoleike

Päällepäin siisti peli, mutta kannattaako käytettyä autoa ostaa ja onko auto peräti kolaroitu?
Katsele ja kuuntele

Talviautoilun niksit

1 videoleike

Jos auto lähtee liukkaalla kelillä luisuun, jarrua tärkeämpää on osata käyttää kytkintä oikein. Talviautoilu vaatii muutenkin omat niksinsä.
Katsele ja kuuntele

Juoppo kuski

1 videoleike

Viina ja mies eivät sovi samaan autoon. Känninen kuski on aina vaaraksi liikenteelle. Tämä todettiin ajokokeessa, jossa kuski juotettiin tarkoituksella humalaan.
Katsele ja kuuntele

Autonvirittäjän viimeinen auto-onnettomuus

1 videoleike

"Jokainen moottori on kuin instrumentti, oma persoonansa niin kuin ihmisetkin." Sanoo auto-onnettomuudessa halvaantunut autonvirittäjä Antero Räsänen.
Katsele ja kuuntele

Lapinlahden silta valmistuu

1 videoleike

Helsingistä länteen suuntautuva autoliikenne helpottui merkittävästi vuonna 1965, kun Ruoholahdesta Lauttasaareen kulkeva Lapinlahden silta valmistui.
Katsele ja kuuntele

Vauhdilla risteykseen - paareilla pois

1 videoleike

"Miltä tuntui, kun isä ajoi autoosi kiinni?" kysyi Hannu Karpo vuonna 1965 Porissa Otavan- ja Mikonkadun risteyksessä järjestetyssä näytösluontoisessa kolariesityksessä.
Katsele ja kuuntele

Karpo: Enemmän suolaa maanteille?

1 videoleike

Ikuisen kelirikon tuoja, autojen ruostuttaja, maiseman ja pohjavesien pilaaja vai talviteiden turvallisuuden takaaja?
Katsele ja kuuntele

Joutukaa sielut

3 videoleikettä

"Shokkifilmi", "Liikenneshokki", "Musta ja verenpunainen protesti" julistivat lehtiotsikot keväällä 1966. Reino Paasilinnan ohjaama dokumentti tarttui lujasti ja säälimättömästi holtittomaan tieliikennekulttuuriin.
Katsele ja kuuntele

On aikamme kallis

2 videoleikettä

Yksi Reino Paasilinnan kohuohjelmista oli ”On aikamme kallis”, jossa Paasilinna jahtasi erikoisviritetyllä autolla hengenvaarallisia ohittelijoita - virsien säestyksellä.
Katsele ja kuuntele

Ensio Itkosen Liikennekoulu

1 videoleike

Autokoulunopettaja Ensio Itkonen (1926-2010) johdatti suomalaisia oikeaan liikennekäyttäytymiseen usean vuosikymmenen ajan.
Katsele ja kuuntele

Talvi yllätti autoilijat 1978

1 videoleike

Pohjois-Suomeen satoi ensilumi vuonna 1978 jo lokakuun alussa. Samalla autoilijat joutuivat opettelemaan uusiin säännöksiin talvirenkaista.
Katsele ja kuuntele

Päivä Helsingin liikenteessä

1 videoleike

Metro, ratikat, bussit ja lähijunat hoitavat Helsingin joukkoliikennettä. Lähiöistä ja naapurikunnista Helsinkiin johtavat pääväylät tukkeutuvat myös yksityisautoista.
Katsele ja kuuntele

Joulun menoliikenne 1985

2 videoleikettä

Jouluaatto oli vuonna 1985 tiistaina, joten joululiikenne jakautui useille päiville. Junaliikennettä hidasti lakko.
Katsele ja kuuntele

Poliisin suuri liikenneratsia 1968

1 videoleike

Liikenneturvallisuus nosti päätään lokakuussa 1968, kun poliisi järjesti Helsingin ulkopuolella suurratsian. Autoilijoiden huumorintaju oli silminnähden koetuksella, kun jokaisen auton kunto tarkastettiin.
Katsele ja kuuntele

Pobeda - auto Neuvostoliitosta

1 videoleike

Mies ja auto -sarjan jaksossa tutustuttiin syyskuussa 2008 neuvostoliittolaiseen Pobedaan, jolla voi tarvittaessa kaataa puitakin.
Katsele ja kuuntele

Sinappidiesel - kotimainen biopolttoaine

2 videoleikettä

Sinappidieseliä on käytetty polttoaineen jatkeena vuodesta 1993. Sinappidieselin kehittäjä on pöytyäläinen insinööri Väinö Laiho. Hän aloitti ensimmäiset kokeilut maatilansa dieselkalustolla.
Katsele ja kuuntele

Me tappajat

1 videoleike

Me tappajat -liikenneohjelmassa Hannu Karpo pureutui liikenteen epäkohtiin. Tässä esimerkkiohjelmassa puhutaan kuorma-autonkuljettajien ylipitkistä työajoista.
Katsele ja kuuntele

Ajo-opetusta autosimulaattorilla

1 videoleike

Amerikasta asti on viimein saatu Suomeenkin ajanmukainen autonajon opetuslaite. Autokoululainen oppii ajotaidon kätevästi sisätiloissa.
Katsele ja kuuntele

Hakupalat: Puuttuvat osat kuorma-autoon

1 videoleike

Veijo Viitala on päättänyt rakentaa kuorma-auton ja etsii Hakupalojen avulla Chevrolet-merkkiseen kuormuriinsa puuttuvia osia.
Katsele ja kuuntele

Ensimmäiset traktorit

2 videoleikettä

Kun ensimmäiset traktorit ilmestyivät 1900-luvun alussa Suomen pelloille, käytiin näitä tekniikan ihmeitä päivittelemässä satojen ihmisten voimin naapuripitäjiä myöten.
Katsele ja kuuntele

Suomalainen ruletti: Turvavyö

1 videoleike

Syksyn 1974 kuuma puheenaihe oli autoihin kaavailtu turvavyöpakko. Hannu Karpo ja Ensio Itkonen konkretisoivat tv-katselijoille, miksi laajasti vastustettua turvavyötä kannatti käyttää.
Katsele ja kuuntele

Autokatsastus

1 videoleike

Ohjelmassa kysytään onko autokatsastus organisoitua hutilointia vai tärkeää liikenneturvallisuustyötä?
Katsele ja kuuntele

KITT-auto haastattelussa

1 videoleike

Kikkarapää, kikkarapää naisia metsästää, laulettiin suomalaisissa kouluissa Ritari Ässän tunnusmusiikkia suomeksi. Legenda oli myös Ritari Ässän auto, jota Mikko Alatalo sai tilaisuuden jututtaa.
Katsele ja kuuntele

Autoileva nainen Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 videoleike

Naisten nurkassa annetaan ajo-opetusta naiselle. Autoileva nainen on Rauni Vornanen. Hän käy läpi autonajamista miesohjaajan kanssa.
Katsele ja kuuntele

Kolhitut ja odotetut laatuautot

1 videoleike

Kauan odotetetut Checkerit olivat vastaanottajilleen pettymys. Kovia kokeneet autot saivat Helsingin autokatsastusmieheltäkin murhaavan lausunnon.
Katsele ja kuuntele

Der Paavon valinnat: Auto

1 videoleike

Autolla-ajo jorpakkoon, mit dem Auto nach Buxtehude, on tällä kertaa arkistoetsivä Der Paavon nuuskimislistalla.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 13.11.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä