yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 6 artikkelia tai teemaa.

Umayya Abu-Hanna identiteetistä (2009)

Mistä Umayya on kotoisin ja mikä on hänen määräävin identiteettinsä? Popkult kysyi asiaa häneltä.

1 videoleike


Nyrkkeileviä naisia (1995, 1996, 2005)

Naisten nyrkkeileminen oli pitkään kiellettyä. Se sallittin virallisesti vasta vuonna 1988. Suomessa järjestettiin maailman ensimmäiset naisnyrkkeilyn mestaruuskilpailut.

3 videoleikettä


Ensimmäiset mepit työssään (1995)

Vuonna 1995 Suomen ensimmäisiä euroedustajia askarruttivat mm. suomen kielen asema ja työstä saatu palkka.

3 videoleikettä


Lola, universumin kolmanneksi kaunein (1996)

Suomi sai pitkästä aikaa kansainvälisesti tunnustetun kaunottaren, kun Lola Odusoga sijoittui kolmanneksi vuoden 1996 Miss Universum -kisassa.

1 videoleike


Elokuvantekijä Nadja Pyykkö (1996)

"Elämäni on paljon paljon ihmeellisempää kuin yksikään elokuva", sanoi Nadja Pyykkö 1990-luvun puolivälissä tehdyssä haastattelussa.

1 videoleike


Linnan juhlat 2010 muotikonsultin silmin (2010)

Aamu-tv:ssä vieraillut muotikonsultti Leena Sarvi sanoo, että ihmiset haluavat viestiä pukeutumisellaan entisestä enemmän. Tämän takia erilaiset printtikuviot olivat tänä vuonna suosittuja Linnan juhlissa.

1 videoleike