yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 142 artikkelia tai teemaa.

”Mitä Kalevala minulle merkitsee?” (2001)

Kirjailijat ja ohjaajat kertovat. Mukana ovat mm. Bo Carpelan, Kaisa Korhonen, Kari Hotakainen, Hannu Raittila ja Jari Tervo.

1 videoleike


Spede Pasanen - suomalaisen viihteen pioneeri (1957-1981)

Pertti ”Spede” Pasanen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimmista viihdetaiteilijoista. Hän on viihdyttänyt Suomen kansaa niin radiossa, televisiossa kuin elokuvissakin.

13 audio- ja 6 videoleikettä


Tv-esseisti Eeli Aalto (1931-)

Oululaisen kulttuurin monitoimimies Eeli Aalto (s. 6.2.1931) on kuvataiteilija, kirjoittaja, valokuvaaja ja pitkän linjan tv-dokumentaristi. Elävässä arkistossa on esillä mittava paketti hänen persoonallisia tv-elokuviaan.

99 videoleikettä


Jorma Uotinen - 40 vuotta tanssia (1950-)

Porissa 1950 syntynyt Jorma Uotinen aloitti tanssijanuransa Kansallisbaletissa vuonna 1970. Tanssijantyön lisäksi hän niitti mainetta koreografina jo 1970-luvulla.

9 videoleikettä


Matti Ijäs - ijäsmäisen elokuvan mestari

Ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Ijäksen omintakeinen tyyli on vuosien saatossa muuttunut tavaramerkiksi, jonka fanit tunnistavat jo ensimmäisistä minuuteista.

144 videoleikettä


Åke Lindman 1928-2009 (1928 - 2009)

Åke Lindman (1928-2009) oli jalkapalloilija, tv- ja elokuvaohjaaja ja näyttelijä, joka vastoin tahtoaan pantiin aina pahiksen rooliin.

20 videoleikettä


Jukka Virtanen - viihdemaailman moniottelija (1933-)

Jukka Virtanen syntyi Jämsänkoskella 25. heinäkuuta vuonna 1933 ilostuttaakseen Suomen kansaa jo puolen vuosisadan ajan.

1 audioleike ja 16 videoleikettä


Viihdettä Hardwickin tapaan

Ohjaaja Neil Hardwick täytti 60 vuotta 22. heinäkuuta 2008. Parhaiten Hardwick tunnetaan television klassikkosarjoista Tankki täyteen ja Reinikainen.

2 audio- ja 15 videoleikettä


Jorma Molarius - television pioneeri (1970-2000)

Jorma Molarius (1941-2008) oli television alkuvuosien pioneereja, joka työuransa loppuun saakka kehitti ja uudisti televisioilmaisua. Hänen työnsä ovat osa suomalaista televisiohistoriaa.

18 videoleikettä


Elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin suuri rakkaus oli teatteri (1918-2007)

Intohimoinen teatterintekijä Ingmar Bergman (1918–2007) nousi kansainväliseen kuuluisuuteen elokuviensa myötä.

3 videoleikettä


« edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 seuraava »