Nimensä mukaisesti kirja kertoo siitä kuinka ihmisten unelmat jäävät vain varjoiksi sellaisena aikana, jolloin yhteiskunnalliset myllerrykset hiertävät yksittäisen ihmisen suunnitelmat pieniksi palasiksi.

Suomalaiset Alma Sofia ja Jalmari elävät pääasiassa Viipurissa ja Pietarissa aikana, jolloin Suomi itsenäistyi ja Venäjä muuttui sosialistiseksi.

Raili Mikkanen kirjoittaa lahjakkaan lapsen Alma Sofian varttumisesta aikuisuuteen, velvollisuuksien täyttämisestä ja omien haaveiden uhraamisesta yhteisen hyvän edessä.

Jalmari puolestaan opiskelee tuomariksi, hän on tolstoilainen, nuorsuomalainen ja sosialisti mutta myös isänmaallinen suomalainen. Juristina hän yrittää pitää kiinni ehdottomasta oikeudentajustaan, mutta törmää jatkuvasti aatteellisuudessaan vaikeuksiin. On vaikea olla suomalainen isänmaallinen sosialistisessa Pietarissa 1920-luvulla.

Kirjan alussa Mikkanen kuvaa kuinka Jalmari muiden mukana innostuu hurmahenkisesti suurlakon jälkeen Suomen itsenäistymisen aatteesta. Sisällissodan aikana hän kallistuu punaisten puolelle ja liittyy myöhemmin Venäjän kommunistiseen puolueeseen.

Kaiken kuohunnan keskellä Alma Sofia sen sijaan haluaa opiskella ja toteuttaa omia unelmiaan.

Molempien päätyminen v. 1928 vihdoin Suomeen tuntuu pettymykseltä Jalmarista, koska haave uudesta paremmasta maailmasta jäi toteutumatta.

Lopulta kirja kääntyy Alma Sofian tarinaksi, ja mieleen jäävät hänen viime sanansa: ”Ajattelen usein kaikkea tapahtunutta, ja aina lopuksi tulen samaan lopputulokseen: Ekö minulla ollutkin hyvä elämä.”

Teksti: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen

AVAINSANAT: aikakausiromaanit, elämäkertaromaanit, historialliset rakkausromaanit, kansalaissota, kaunokirjallisuus, kirjailijat, kirjallisuus, romaanit, sortovuodet, yhteiskuntakuvaus

Anna palautetta sivun sisällöstä