yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Iskelmä /

Carola - ikimuistoinen ääni

1941-1997

Kuva: Iskelmälaulaja Carola Standertskjöld Haikon kartanon häähuoneen sängyllä (1960-luku). Kalle Kultala.

Carola Standertskjöld (1941—1997) oli 1960- ja 70-lukujen merkittävimpiä kotimaisia iskelmälaulajia, joka muistetaan persoonallisista ja sensuelleista tulkinnoistaan.

Carola ei koskaan yltänyt aivan samanlaiseen suosioon kuin aikalaisensa Laila Kinnunen tai Katri Helena, mutta 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa hän teki monia suomalaisen iskelmän kaanoniin jääneitä levytyksiä.

Hänen tunnetuimpia esityksiään olivat mm. Hunajainen, Kielletyt leikit, Aqua de beber, Rakkauden jälkeen, Nuori tumma, Jerusalem, Mä lähden stadiin sekä Herrojen kanssa pellon laidassa - sovitus suomalaisesta rekilaulusta. Vuonna 1971 hitiksi nousi hänen versionsa Monacon voittoisasta euroviisukappaleesta Penkki, puu ja puistotie.

Carolan ilmaisun pohjana olivat jazz ja sen kautta saadut bluesvaikutteet. Hänen repertoaarinsa oli tavallista iskelmävalikoimaa eksoottisempi: vieraskielisiä balladeja, latinalaisia ja etnosävytteisiä kappaleita, kantria ja jopa rhythm and bluesia.

1960-luvun lopulla Carola oli innostunut Otis Reddingin ja Wilson Pickettin kaltaisista soulartisteista. Tällaista musiikkia hän ei juurikaan levyttänyt, mutta käheä ja aistillinen laulutapa viritti muihinkin lauluihin epätavallisen annoksen bluesin ja soulin henkeä.

Hän oli myös suosittu tv-esiintyjä, joka oli mukana mm. Montreaux´n Kultaisen ruusun kilpailun vuonna 1965 voittaneessa Lumilinnassa.

Esiintymisjännityksestä kärsinyt laulaja vetäytyi keikkaelämästä 70-luvun puolivälissä, minkä jälkeen hän levytti ja esiintyi enää vain harvakseen.

Carola keskittyi työhön perheen vihannestukkuyrityksessä. 1980-luvulla hän palasi aika ajoin jazzkeikoille mm. UMOn solistina ja teki vuosikymmenen kuluessa vielä kaksi albumia.

1990-luvun alussa Carola lopetti julkiset esiintymisensä. Hän menehtyi Alzheimerin tautiin 56-vuotiaana vuonna 1997.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: Carola, jazz, laulajat, musiikki, soul


Katsele ja kuuntele

Carola kohtaa Esa Pethmanin

2 audioleikettä ja 1 videoleike

Ennen iskelmäuraansa Carola Standertskjöld ansaitsi laulajankannuksensa Esa Pethmanin jazzyhtyeessä vuosina 1962-1964. Harvinaiset arkistotallenteet vuodelta 1966 tarjoavat välähdyksen tästä komeasta yhteistyöstä.
Katsele ja kuuntele

Carolaa neljällä kielellä

8 videoleikettä

Sielukkaan laulajan harvinaisten tv-tallenteiden musiikillinen kirjo ulottuu musikaalisävelmistä rumbaan, souliin ja jopa poliittiseen iskelmään.
Katsele ja kuuntele

Carola haastattelussa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä

Jazzilla aloittanut laulaja teki ensilevynsä vuonna 1963. Häneltä taittuivat niin bossanova ja chanson kuin kotimaiset kansanjollotukset.
Katsele ja kuuntele

Lumilinna toi mainetta ja kunniaa

3 videoleikettä

Suomalaisen tv-viihteen kansainvälinen läpimurto oli legendaarinen viihdeohjelma ja musiikillinen ilottelu Lumilinna.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 19.10.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä