yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 91 artikkelia tai teemaa.

Aila Meriluodon lipsahdus lyriikkaan (1987)

Sodanjälkeinen suuri kulttuurin nälkä toi julkisuuteen monia tuoreita runoilijoita. Yksi heistä oli Aila Meriluoto.

1 audioleike


Aale Tynni voitti olympiakullan Muoniossa (1913 - 1997)

Aale Tynni lienee Suomen tuntemattomin olympiavoittaja. Hän saavutti lyriikkasarjan kultaa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948.

1 audioleike


Kirstinä, runon radikaali (1965, 1985)

Väinö Kirstinä toi dadan ja surrealismin suomalaiseen lyriikkaan. Hän kertoo radiohaastattelussa työstään ja lukee televisio-ohjelmassa omia runojaan.

2 audioleikettä ja 1 videoleike


Eino Leinon jäljillä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (1907-1921, 1957)

”Lyriikkamme alkuvoimainen nero”, ”titaanimainen taiteilija” ja ”ihmisenä ilmiö” ovat vain eräitä luonnehdintoja, joita jälkimaailma on liittänyt Eino Leinoon.

1 audioleike


Painin maailmanmestari Pertti Ukkola (1977)

Pertti Ukkola voitti Montrealin olympialaisissa kultaa kreikkalais-roomalaisen painin 57 kilon sarjassa. Ukkola harrasti lyriikkaa, ja painikin oli taidetta - ei kuitenkaan runoutta.

1 audioleike


Maagisen realismin taitaja Harri Tapper (2005)

Kirjailija Harri Tapper on kirjoittanut yli 60 vuotta. Vuonna 1929 syntyneen kirjailijan laajaan tuotantoon kuuluu romaaneja, novelleja, näytelmiä ja lyriikkaa.

1 audioleike


Liana Kaarinan haastattelu (1964)

Suomalaisen elokuvan seksipommi Liana Kaarina Leskinen paljasti Kaarle Stewenille lukevansa uskonnollista kirjallisuutta, filosofiaa ja lyriikkaa.

2 audioleikettä


Runoraati (2002, 2004, 2009)

Runoraati on vuodesta 2002 alkaen onnistunut käsittelemään runouden kautta lamaa, naisten äänioikeutta, sotaa ja rauhaa.

8 videoleikettä


Tämän runon haluaisin kuulla

Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelma aloitettiin vuonna 1967. Siinä on kuultu suomalaisten suosikkirunoja yli 40 vuoden ajan.

21 audioleikettä ja 1 videoleike


Katri Vala: Kukkiva maa (1968)

Katri Valan Kukkiva maa kuultiin Helinä Svensson-Timarin maagisena tulkintana ohjelmassa Tämän runon haluaisin kuulla.

1 audioleike


« edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 seuraava »