Kun Ståhlberg valittiin Suomen ensimmäiseksi presidentiksi vuonna 1919, hän oli leskimies, jolla oli kuusi lasta.

Vanhin lapsi Aino joutui ottamaan aluksi emännän rooliin, joka oli haasteellista nuorelle syrjäänvetäytyvälle naiselle.

Seuraavana vuonna linna sai oikean emännän kun Ståhlberg avioitui kirjailija Ester Elfvingin kanssa.

Suomessa ei ollut vielä presidentillisiä tapoja ja etikettiä, joten asiantuntijoiden apu oli tarpeen. Protokollan lisäksi pohdittavaa riitti myös pienissä arkisissa asioissa, Ståhlbergin kerrotaan mm. kysyneen voiko hän presidenttinä tarjota tupakkaa vastaantulevalle tuttavalleen.

Vuodet presidenttinä olivat raskaita Ståhlbergille, joka joutui kohtaamaan paljon vihaa ja vastusta. Ståhlberg ei myöskään nauttinut esillä olosta ja ”kansakunnan kaapin päällä” olemisesta. Hän kärsi lievästä puheviasta ja valmistautui esiintymisiin aina huolellisesti. Hän nautti rauhallisista kesistä Kultarannassa ja lempiharrastuksestaan purjehduksesta.

Maija Kaukoranta muistaa isoisänsä ystävällisenä miehenä joka kunnioitti naisia ja lapsia. Kuusi vuotta presidenttinä ei muuttanut miestä ”protokollatietoiseksi jäykkikseksi”.

Lapsenlapsilla oli tapana jutella isoisän kanssa kaikesta. Papalle saattoi kertoa kolttosistakin, sillä hän vain nauroi ja totesi että on jo liian vanha olemaan ankara lapsille.

Ståhlbergin kuoleman jälkeen hänelle pystytettiin patsas eduskuntatalon eteen. Maija Kaukoranta muistaa reagoineensa patsaan näkemiseen kauhistuksella, sillä se ei muistuttanut hänen mielestään lainkaan isoisää.

Teksti: Heidi Sommar

AVAINSANAT: arvostus, haastattelut, henkilöhistoria, hyveet, keskustelut, lapsenlapset, muistelu, neuvonantajat, perheet, periaatteet, perilliset, presidentit, protokollat, tavat, yleisötoiveet

Anna palautetta sivun sisällöstä