yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rockin ja popin ilmiöitä /

Huumoripop

1974 -

Kuva: Sleepy Sleepersin Mato Valtonen. YLE kuvanauha.

Tahallisella musiikkihuumorilla ovat Suomen kansaa viihdyttäneet mm. Hullujussi, Sleepy Sleepers, Kake Singers, Zetor ja Eläkeläiset.

YLE Teeman Elävä arkisto 2 -sarjassa nauretaan rockin ja popin tahdissa.

Suomalaisyleisö on jo vuosikymmeniä ollut otollista maaperää huumoripitoiselle kevyelle musiikille.

Eri huumorin lajeista tuntuvat musiikkiin parhaiten sopineen parodia ja pieruhuumori, eikä huumorin ja rockin yhdistäminenkään ole ollut epätavallinen ilmiö.

Muistelijana on Heimo Holopainen, joka sai maistaa huumorimusiikilla luotua menestystä 1970-luvun puolivälissä Hullujussi-yhtyeen riveissä.

AVAINSANAT: huumori, popmusiikki, rock


Katsele ja kuuntele

Hullujussi & co.

8 videoleikettä

Hullujussi-yhtye nautti 70-luvun puolivälissä huikeaa suosiota. Seurueeseen kuuluivat myös Viktor Kalborrek, Heimo Hohto ja monet muut kuuluisuudet.
Katsele ja kuuntele

Kake Singers: Ollaan kahden lällällää

1 videoleike

Kake Singers nousi 1970-luvun lopulla pinnalle parodioillaan iskelmistä ja diskomusiikista. Ilveskasinon lavalla on mukana aito laulava missi - tarkemmin sanoen tšere-missi.
Katsele ja kuuntele

Mikko Alatalo: Rokkilaulaja, pokka pitää sangoittakin

2 videoleikettä

Vuonna 1977 Mikko Alatalo osallistui Suomen euroviisukarsintoihin kappaleellaan Rokkilaulaja. Saman vuoden marraskuussa Alatalo esiintyi Iltatähti-ohjelmassa ulkonäöltään muuttuneena miehenä.
Katsele ja kuuntele

Sleepyt ja punk-rock

1 videoleike

Vuonna 1977 myös Sleepy Sleepersin pidäkkeetön lavaesiintyminen yhdistettiin kohuttuun punk-rockiin. Vihaako punkrokkari yleisöään, tiedusteli A-studio.
Katsele ja kuuntele

Sleepy Sleepers: Järkee vai ei

2 videoleikettä

Järkee vai ei on Sleepy Sleepersin tunnetuimpia 1980-luvun numeroita. Tavastialla kuvatussa ohjelmassa kuullaan myös estottomia kehuja Suomesta.
Katsele ja kuuntele

Asiat eivät riitele, Lapinlahden Linnut kyllä

1 videoleike

Lapinlahden Linnut syntyi ratkaisuksi Suomen työllisyysongelmaan. Parin vuoden päästä havaittiin, että projekti oli kyllä lisännyt työtä muttei tuloja.
Katsele ja kuuntele

Zetor vauhdissa

4 videoleikettä

Zetor-yhtye toi 1980-luvulla takaisin jo ohitetuksi kuvitellun 1970-luvun. Se ravisteli menneisyyden Finnhits-aarteita henkiin leveät puntit liehuen.
Katsele ja kuuntele

Eläkeläisten humppaa

5 videoleikettä

Eläkeläiset-yhtye alkoi 1990-luvulla levittää humpan ilosanomaa. Yhtye osoitti, että melkein kappale kuin kappale oli käännettävissä humpaksi.
Katsele ja kuuntele

Sleepy Sleepers: On se niin väärin

1 videoleike

Sleeppareiden huumoriralli kertoo siitä kuinka maalaisjullikat vie kaupunkilaisjullikoilta naiset, ja sehän on niin väärin.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 27.11.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä