yle.fi




Elävä arkisto / Urheilu / Jääkiekko /

Ruotsi - rakas lätkävihollinen

Kuva: Suomi-Ruotsi-ottelu MM-kisojen alkusarjassa (1991). Yle kuvanauha.

Leijonat ovat kokeneet Ruotsi-otteluissa suurimmat voitonhetkensä ja myös eräitä pahimpia pettymyksiään. Elävän arkiston kooste kahden naapurimaan kiihkeästä jääkiekkosuhteesta alkaa jo 1930-luvulta.

Ruotsi oli pitkään kaukana Suomen edellä jääkiekkotaidoissa. Vuosien 1928 ja 1967 välillä Suomi onnistui lyömään Ruotsin vain kolmasti. Pahin löylytys tuli Göteborgissa vuonna 1960, jolloin ottelu päättyi Ruotsin hyväksi 13-0.

Vuosien varrella Suomi kuroi etumatkaa kiinni, mutta ruotsalaiset saivat onnekkaiden hannuhanhien maineen hämmästyttävillä viime hetken tasoituksillaan MM-kisoissa 1986 ja 1991. Kirous murrettiin vuonna 1995 Suomen saavuttaessa ensimmäisen maailmanmestaruutensa.

Ennen vuotta 2011 Suomi ja Ruotsi olivat kohdanneet arvokisojen finaaleissa kaikkiaan neljä kertaa. Ruotsi vei voiton Prahassa 1992, Zürichissa 1998 ja Torinon olympialaisissa 2006. Suomi otti vuonna 2011 toisen maailmanmestaruutensa kukistamalla juuri Tre Kronorin.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: Bratislava, Helsinki, Italia, jääkiekko, jääkiekkoilijat, Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut, Leijonat, maailmanmestaruuskisat, mestarit, Moskova, Praha, Ruotsi, Slovakia, Sveitsi, taistelut, Tampere, Torino, Tshekki, Tukholma, urheilukilpailut, Venäjä, Zürich


Katsele ja kuuntele

Tätä peliä Suomi ei voi hävitä

6 videoleikettä

Suomen Leijonien varhaisella MM-taipaleella pahimpia vastuksia olivat Ruotsi, Saksa, efedriini, Miroslav Sikora, Ruotsi...
Katsele ja kuuntele

Tukholman kiekkoilijat Kampissa

2 audioleikettä

1930-luvun harvinainen selostusvälähdys kertoo Suomen ja Ruotsin pääkaupunkien välisestä ottelusta Kampin kentällä Helsingissä.
Katsele ja kuuntele

Ruotsin kiekkoilijat voittivat pyryssä

1 videoleike

Ruotsalaisvieraat saavuttivat 0-5-voiton ottelussa, joka pelattiin Helsingissä sakeassa lumisateessa helmikuussa 1953.
Katsele ja kuuntele

Torjuntavoitto Tre Kronorista 1956

1 videoleike

Tammikuussa 1956 käydyn kamppailun tappioluvut olivat vain 1-2. Ottelu pelattiin Hesperian jäästadionilla jäätävän kylmässä pakkastuulessa.
Katsele ja kuuntele

Suomi ja Ruotsi tasapeliin 1959

1 videoleike

Tšekkoslovakiassa 1959 Suomi ylsi MM-tasolla ensi kertaa tasapeliin jääkiekon huippujoukkueen kanssa. Ottelu Ruotsia vastaan päättyi 4-4.
Katsele ja kuuntele

Ruotsi Leijonia röyhkeämpi 1959

1 videoleike

Ruotsi löi Suomen kaksiosaisessa maaottelussa tammikuussa 1959. Suomi ei pelitaidoissa jäänyt jälkeen, mutta siltä puuttui taisteluhenki, toteaa uutisfilmi.
Katsele ja kuuntele

Jääkiekon MM-kisat 1969

8 videoleikettä

Jääkiekon vuoden 1969 maailmanmestaruuskisat pidettiin Tukholmassa. Suomi sijoittui edellisen vuoden tapaan viidenneksi.
Katsele ja kuuntele

Jääkiekon MM-kisat 1970

4 videoleikettä

Tukholmassa 1970 pidetyt jääkiekon MM-kisat voitti totuttuun tapaan Neuvostoliitto. Neljäs tila oli Suomen paras MM-sijoitus kahdeksaan vuoteen.
Katsele ja kuuntele

Katkera Ruotsi-tasapeli Moskovassa 1986

1 videoleike

Jääkiekon MM-kisoissa 1986 Suomi menetti kahden maalin johtonsa Ruotsi-ottelun viimeisellä minuutilla. Samalla murenivat Leijonien mitalitoiveet.
Katsele ja kuuntele

Kiekkopettymysten klassikko m/1991 Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audio- ja 2 videoleikettä

"Ei ole totta!" huusivat suomalaiset, kun Tre Kronor kiri viime minuutilla kahden maalin johdon umpeen MM-kotikisojen katkerasti muistetussa ottelussa.
Katsele ja kuuntele

Se on siinä! Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

3 audio- ja 2 videoleikettä

Suomi voitti vuonna 1995 ensimmäisen maailmanmestaruutensa jääkiekossa. Antero Mertarannan selostuksesta on tullut osa kansakunnan kollektiivista äänimuistia.
Katsele ja kuuntele

Leijonien karvas MM-tappio 1998

2 videoleikettä

Sveitsin MM-kisoissa 1998 jääkiekon maailmanmestaruus ratkesi Ruotsin ja Suomen kahdessa kohtaamisessa, joissa tehtiin yhteensä yksi maali.
Katsele ja kuuntele

Tre Kronor nöyryytti Leijonat kotikisoissa

3 audio- ja 2 videoleikettä

Suomi koki yhden kaikkien aikojen jääkiekkojärkytyksistään Helsingissä 2003, kun Ruotsi nousi 1-5-tappioasemasta MM-kisojen puolivälierävoittoon.
Katsele ja kuuntele

Olympialätkän unelmafinaali Torinossa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

4 audio- ja 2 videoleikettä

Vuonna 2006 Suomi kamppaili ensi kertaa tiensä olympiajääkiekon loppuotteluun. Ruotsi-finaalista saatu hopea on Leijonien kaikkien aikojen parhaita saavutuksia.
Katsele ja kuuntele

Siinä se taas on! Suomelle MM-kultaa

1 videoleike

Suomi kaatoi Ruotsin murskaluvuin 6-1 Slovakian MM-jäällä. Poika palasi Leijonien syleilyyn 16 vuoden tauon jälkeen.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 16.05.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä