yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 8 artikkelia tai teemaa.

Kahdeksan surmanluotia (1972)

Mikko Niskasen tv-elokuva ei kuvannut vain keskisuomalaista tragediaa vaan myös puutetta, syrjäytymistä sekä herrojen ja unohdetun kansan välistä kuilua.

8 videoleikettä


Tässä maassa on paljon mätää (1969)

Raportti oli osa Nuoriso 69 kampanjaa, joka kiinnitti huomiota nuorille tärkeisiin asioihin. Vuonna 1969 nuoret olivat huolissaan ympäristöstämme sekä eriarvoisuudesta Suomessa ja koko maapallon mitassa.

1 videoleike


Riittääkö liksa? (1969)

Vaatteet, kosmetiikka, tupakka ja kalja - siinä 1960-luvun nuoren tärkeimmät kulutuskohteet - tuttuja asioita myös tänä päivänä.

1 videoleike


Tahdon stadiin (1969)

60-luvulla muutto maalta kaupunkiin oli ainoa keino päästä pois syrjäseutujen köyhistä oloista. Tätä elämänmuutosta kuvaa Tahdon stadiin -dokumentti vuodelta 1969.

1 videoleike


Soulveljet ja -sisko kylässä (1967)

Sam & Daven johtama soulkiertue veti Helsingin Kulttuuritalolle vuonna 1967 vain kourallisen yleisöä. Silloin pitää vain lisätä hönkää, artistit toteavat.

6 videoleikettä


Mattijuhani Koposen alaston totuus (1968, 1969, 1972, 2001)

The Sperm -yhtyeen keulakuva tuli tunnetuksi lausuttuaan alastomana runoa ja järjestettyään performanssin, jossa Itä ja Länsi yhtyisivät flyygelin päällä.

2 audio- ja 2 videoleikettä


Juntista hipiksi (1967)

Takametsien mies kokee vaatekaupassa muodonmuutoksen Marimekon paidan ja kaulariipusten avulla. Kadulla kulkijoilla riittää ihmettelemistä ehdassa hipissä.

1 videoleike


Kapina ja yhteiskunta (1969)

Nuoriso 69 -ohjelmasarjassa aiheena on nuorten kapina. Tässä ohjelmasarjan osassa vallakumous nähdään melkein ainoana mahdollisuutena vaikuttaa yhteiskunnan kulkuun.

1 videoleike