yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rockin ja popin ilmiöitä /

70-luvun suomirock

1970-luku

Kuva: Virtanen-yhtye esiintyy (1975). YLE kuvanauha.

1970-luvulla suomalainen rock nousi omille jaloilleen. Rockia alettiin tehdä suomen kielellä, eikä ulkomaisten esikuvien apinointi ollut enää in.

Vuosikymmenen alku oli kotimaisen progressiivisen popin kulta-aikaa. Sen lippulaivoja olivat Wigwam ja Tasavallan Presidentti.

Progebändien vanavedessä astuivat esiin suomenkieliset lauluntekijät. Dave Lindholm ja Hector murtautuivat ensimmäisinä laajemman yleisön tietoisuuteen.

1970-luvun alkupuolella koettiin myös vanhan rock and rollin uusi nousu. Sen merkkinimiä olivat Hurriganes, Rauli Badding Somerjoki ja Jussi Raittinen.

Vuosina 1974-75 Tampere nousi ensi kertaa huomattavaksi rock-keskukseksi Helsingin rinnalle. Manserockin kaartiin kuuluivat mm. Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Kaseva, Tabula Rasa, Alwari T. ja Virtanen.

Vuosikymmenen loppupuolen suuria ilmiöitä olivat punk ja rockabilly-revival. Samaan aikaan nousivat julkisuuteen myös sellaiset uudet lauluntekijät kuin Tuomari Nurmio ja Kari Peitsamo.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: 1970-luku, rock


Katsele ja kuuntele

Mikko Alatalo 1970-luvulla

9 videoleikettä

1970-luvun puolivälissä suosikkilaulajaksi kohonnut maalaispoika esittää mm. kappaleet Hän hymyilee kuin lapsi, Hasardi, Kotisaunan lauteilla ja Saara.
Katsele ja kuuntele

Alwari T: Jytämimmi

2 videoleikettä

1950-luku, jytä ja glam rock yhdistyivät Alwari T:n "Jytämimmissä". Toimittajissa bändin mutkaton suhde kaupallisuuteen herätti hieman ihmetystä.
Katsele ja kuuntele

Eput Särkänniemessä 1978

2 videoleikettä

Suomirockin perusbändi otti vuonna 1978 ensiaskeleitaan nahkatakkisena punkryhmänä. "Hakaneula huuleen, sillä Eppu jatkaa", kehottaa juontaja Tapani Ripatti.
Katsele ja kuuntele

Hector: Kaipaava haavanlehti

1 videoleike

Vuosi 1976 oli musiikillisesti yksi Hectorin parhaimpia. Hector oli ottanut virkavapaata päivätyöstään Yleisradiosta 10-vuotisjuhlakiertuetta varten.
Katsele ja kuuntele

Hullujussi & co.

8 videoleikettä

Hullujussi-yhtye nautti 70-luvun puolivälissä huikeaa suosiota. Seurueeseen kuuluivat myös Viktor Kalborrek, Heimo Hohto ja monet muut kuuluisuudet.
Katsele ja kuuntele

Hurriganes: Roadrunner

1 videoleike

Remu Aaltonen, Albert Järvinen ja Cisse Häkkinen esittävät Roadrunner-albumin nimiraidan Tavastia-klubilla, ja instrumentit saavat kelpo kyytiä.
Katsele ja kuuntele

Isokynä & Orfeus

3 videoleikettä

Dave "Isokynä" Lindholm ja Orfeus-yhtye lyöttäytyivät yhteen vuonna 1973. Kokoonpanon kaksi esitystä tallennettiin YLEn kuvanauhalle seuraavana keväänä.
Katsele ja kuuntele

Kaseva: Striptease-nainen

1 videoleike

Striptease-nainen oli mukana Kasevan läpimurtolevyllä Silloin kun.
Katsele ja kuuntele

Kontravirtanen: Nainen valepuvussa

1 videoleike

Virtanen-yhtyeen raunioille syntyneen Kontravirtasen 60-lukulainen yksinkertaisuus ja räväkkyys enteilivät jo progekauden vaihtumista punkrockiin.
Katsele ja kuuntele

Juice Leskinen: Viidestoista yö

1 videoleike

"Se sanoo asiat niin kuin ne on", totesi Ulla Tapanisen haastattelema suomalainen mies Esplanadin puistokonsertissa kesällä 1980.
Katsele ja kuuntele

Maarit: Jäätelökesä

1 videoleike

Sanasta kesäbiisi tulee monelle mieleen Maarit Hurmerinnan 1970-luvun lopussa levyttämä Jäätelökesä.
Katsele ja kuuntele

Maukka sotii apatiaa vastaan

5 videoleikettä

Maukka Perusjätkä ja Kallion Rock-klubin ohjelmaryhmä esitelmöivät katunuorison ajatuksista. Mukana heiluu niin punkkareita, diinareita kuin pitkätukkia.
Katsele ja kuuntele

Muska: Kirjoita postikorttiin

1 videoleike

Marija "Muska" Babitzin on suomalaisen naisrockin tienraivaaja. Hänen ensisinglensä Kirjoita postikorttiin julkaistiin vuonna 1971.
Katsele ja kuuntele

Tuomari Nurmio ja Viides Kolonna: Hän on täällä tänään

1 videoleike

"Hän on täällä tänään" oli Tuomari Nurmion toinen listahitti. Ennen kuin se ehdittiin esittää televisiossa, sen levyttänyt bändi oli jo vaihtunut uuteen.
Katsele ja kuuntele

Pelle Miljoona ja N.U.S: Väkivalta ja päihdeongelma

2 videoleikettä

Pellen ensimmäinen punkbändi pureutuu sosiaalisten ongelmien ytimeen Savonlinnan nuorisotyöttömyydestä kertovassa ajankohtaisohjelmassa vuonna 1978.
Katsele ja kuuntele

Jussi Raittinen & Boys: Mä oon rock-kuningas

2 videoleikettä

Jussi Raittisen uholaulussa pannaan järjestykseen liuta muita 70-luvun rockyrittäjiä: Badding, Muska, Danny, Pastori Pohjalainen ja Hurriganes.
Katsele ja kuuntele

Raya ja Apostolit: Aquarius/Let The Sunshine In

1 videoleike

Tampereen Popteatterin ryhmä esittää yhdysvaltalaisen Hair-hippimusikaalin tunnetuimmat numerot psykedeelisen valoshown kera vuonna 1971.
Katsele ja kuuntele

Rauli Badding Somerjoki: Pikku-Arja

1 videoleike

Pikku-Arja on Baddingin itse tekemä kappale 1970-luvun lopussa. Se on mukana kahdella kokoelmalevyllä.
Katsele ja kuuntele

Muistoja Pekka Strengistä

1 audio- ja 1 videoleike

Pekka Strengin uraauurtava esikoislevy jäi vuonna 1970 vaille isompaa huomiota. Suomenkielisen rockin pioneeri kuoli 26-vuotiaana vuonna 1975.
Katsele ja kuuntele

Tabula Rasa: Omantunnon rukous

1 videoleike

Maailman, totuuden ja minuuden kaltaiset suuret aiheet ovat esillä Mikko Alatalon sanoittamassa kappaleessa, joka taltioitiin televisiolle joulukuussa 1976.
Katsele ja kuuntele

Tasavallan Presidentti: Struggling for Freedom

1 videoleike

Harvinaisessa televisiotallenteessa Tasavallan Presidentin laulusolistin virkaa toimittaa bändin alkuperäinen vokalisti Frank Robson.
Katsele ja kuuntele

Teddy and the Tigers: Tear It Up

2 videoleikettä

"Tiikerinkesyttäjä Teddy ja hänen tiukkatahtiset tiikerinsä saavat lavalla aikaan vuosikymmenten taakse siirtyvän tunnelman", kehuu juontaja Tapani Ripatti.
Katsele ja kuuntele

Jukka Tolonen: Ramblin´

2 videoleikettä

Suomalaisen progekitaroinnin kuningas esiintyy aurinkoisen Kirjurinluodon sunnuntaiaamun konsertissa heinäkuussa 1972.
Katsele ja kuuntele

Vanha Isäntä ylsi popmestariksi banjolla ja tinapilleillä

7 videoleikettä

Kelttiläis-amerikkalaista perinnemusiikkia soittava espoolainen Vanha Isäntä voitti nuoruusvuosinaan popyhtyeiden Suomen mestaruuden vuonna 1973.
Katsele ja kuuntele

Virtanen: Elektroninen xtaasi

1 videoleike

Mauri "Moog" Konttisen ja Pertti "Veltto" Virtasen tähdittämä Virtanen oli ensimmäinen suomalainen yhtye, johon liitettiin määrite "punk".
Katsele ja kuuntele

Wigwam: Kite

1 videoleike

Uusiutunut Wigwam esittää näytteitä tulevalta Nuclear Nightclub –albumilta pohjoismaisessa musiikkiohjelmassa joulukuussa 1974.
Katsele ja kuuntele

Woodoo teki suomalaista viidakkomusaa

2 videoleikettä

Woodoo-yhtye on 70-luvun suomirockin vähemmän tunnettuja pioneereja. Kotimaista voodoomusiikkia nähtiin TV2:n ehkä ensimmäisessä väriohjelmassa vuonna 1971.
Katsele ja kuuntele

Vesa-Matti Loiri: Sisältäni portin löysin

1 videoleike

"Sisältäni portin löysin" on Pekka Strengin tuotannon tunnetuin ja versioiduin kappale. Vesa-Matti Loiri esitti sen Provinssirock-debyytissään kesällä 2009.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 14.08.2009

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä