Vähän yli kolmikymppinen Reeta on jättänyt Reiman ja lähtenyt yhteisestä kodista. Tarina ei jää kuitenkaan perinteiseksi erotarinaksi, kun Reima ottaa laittoman maahanmuuttajan Abdin asumaan tyhjään kotiinsa. Myöhemmin sinne muuttaa myös nuori, levoton Maiju.

Romaanin henkilöt ovat kukin omalla tavallaan kodittomia. Abdi on paennut kotimaansa julmuuksia, Maiju on elellyt kadulla ja Reima tuntee itsensä irralliseksi.

Suku on Reimalle pelkkää kaukaista ja käsittämätöntä massaa: inhottaviin perinteisiinsä ja epäterveisiin ruokatottumuksiinsa hädissään turvaavia maalaisia, joiden suurin kauhunaihe maailmassa on kaikki se mikä on tuntematonta ja sitä on paljon.

Abdille taas suku merkitsi turvaa. Huolimatta erilaisuudestaan Maiju, Reima ja Abdi pystyvät kuitenkin muodostamaan eräänlaisen perheen, toistensa turvan.

Silfverberg kirjoittaa vastuullisuudesta: siitä miten ihmisten tulee kantaa huolta toisista ihmisistä. Kirjassa kaikki ovat menettäneet paljon, mutta saaneet mahdollisuuden myös uuteen. Rehellisyyttä joutuvat romaanissa pohtimaan niin Reeta ja Reima kuin Abdi ja Maijukin.
Teksti: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen

AVAINSANAT: afrikkalaiset, eroaminen, esikoisteokset, Helsinki, huolenpito, kaunokirjallisuus, kirjailijat, kirjallisuus, media, menneisyys, monikulttuurisuus, pakolaiset, parisuhde, psykologiset romaanit, romaanit, siirtolaiskirjallisuus, toimittajat, toivo, turvapaikanhakijat, vaikuttaminen, yhteisöasuminen, yhteisöllisyys, yksinäisyys, ystävyys

Anna palautetta sivun sisällöstä