yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Folk etno country /

1960-luvun suomifolkkia

1964 - 1967

Kuva: Anki Lindquist laulaa. (1965) YLE kuvanauha.

Yhdysvaltalainen hootenanny-villitys rantautui Suomeen 1960-luvun alkuvuosina. Sen tähtiesiintyjiksi nousivat mm. Finntrio, Hootenanny Trio, Anki ja Päivi Paunu.

Urbaani kansanmusiikki nousi Yhdysvalloissa suosioon jo 1930- ja 40-lukujen taitteessa keulakuvinaan Woody Guthrie, Pete Seeger, Leadbelly ja Josh White.

Vasemmistolaiset folklaulajat joutuivat ahtaalle mccarthyismin myötä, mutta 1950-luvun lopulla Kingston Trion tapaiset opiskelijayhtyeet tekivät kansanlauluista jälleen suosittuja.

Yhteislaulutilaisuuksia tarkoittaneesta "hootenannysta" tuli nimitys koko suuntaukselle.

1960-luvun alussa nousivat laajan yleisön tietoon sellaiset nimet kuin Joan Baez, Bob Dylan, Phil Ochs ja Peter, Paul and Mary, joiden tekemät tai esittämät uudet laulut ottivat usein kantaa rotuerotteluun ja sotaan.

Suomalaisen folkliikkeen pioneereihin kuuluivat Anki, Bosse & Robert, Finntrio ja Hootenanny Trio. Muita tärkeitä nimiä olivat mm. Hector, Päivi Paunu, Heli Keinonen, Guldkurkorna, Sinkat, Jukka Kuoppamäki ja Barbara Helsingius.

Jenkkifolkin vakionumeroista siirryttiin verraten nopeasti omiin kappaleisiin ja oman maan perinteeseen. Folk kukoisti vain muutamia vuosia, mutta se jätti suomirockille perinnöksi omaperäisyyden, oman sanottavan, aitouden ja epäkaupallisuuden ideaalit.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: 1960-luku, folk, kansanmusiikki, popmusiikki, protestilaulut


Katsele ja kuuntele

Finntrio: This Land Is Your Land

1 videoleike

Suomi-hootenannyn pioneeriyhtye oli kotimainen vastine amerikkalaiselle Kingston Triolle. Woody Guthrien kuulu folkhymni kuultiin ohjelmassa "Kurkotamme kuuluisuuteen".
Katsele ja kuuntele

Guldgurkorna: Boston Harbour

1 videoleike

Pekka Aarnio, Martti Launis ja Antero Launis muodostivat 1960-luvulla Suomen folkliikkeen omaperäisimmän yhtyeen, josta seuraavan vuosikymmenen alussa tuli Agit-Prop-kvartetin ydin.
Katsele ja kuuntele

Guldgurkorna: Jamie Foyers

1 videoleike

1960-luvun suomifolkin kulttiyhtye Guldgurkorna esittää tarinan skottilaisesta telakkatyöläisestä, joka kaatui tasavaltalaisten riveissä Espanjan sisällissodassa.
Katsele ja kuuntele

Hootenanny Trio: Halitulijallaa

1 videoleike

Moderni versio Tatu Pekkarisen kupletista "Juhannuspolkka Paksulassa" nousi vuonna 1965 erääksi suomalaisen folkin suosituimmaksi sävelteokseksi.
Katsele ja kuuntele

Hootenanny Trio: Kumbaya

1 videoleike

Helsingin Munkkivuoressa toimineelta folk-klubilta tallennettiin vuonna 1966 tiheätunnelmainen yhteislaulutuokio, jota vetää klubi-isäntä Jussi Joutsenniemi.
Katsele ja kuuntele

Heli Keinonen: Laskettakkua brihat hebot

1 videoleike

"Esan studiossa" esitetty tarina neidon ja nuorukaisen kaivokohtaamisesta jäi viimeiseksi itäkarjalaiseksi kansanlauluksi, jonka Heli Keinonen levytti.
Katsele ja kuuntele

Heli Keinonen: Muamoni minuo tshakkai

2 videoleikettä

Joensuulaistytön karjalankieliset kansanlaulut ihastuttivat Suomea vuonna 1967. Savolaisen folkin edustaja Esa Pakarinen kutsui hänet vieraaksi ohjelmaansa.
Katsele ja kuuntele

Anki: Barbara Allen

1 videoleike

Anki Lindqvist oli 1960-luvun suomalaisen folkliikkeen johtava naisartisti. Vanha brittiballadi on taltioitu kotimaisten folkkarien kavalkaadissa vuonna 1965.
Katsele ja kuuntele

Anki ja Hootenanny Trio: Voi ystäväin

1 videoleike

Suomifolkin keskeiset tähdet yhdistävät voimansa kauniissa suomalaisessa kansanlaulussa, jonka Hootenanny Trio taltioi ensimmäiselle albumilleen vuonna 1965.
Katsele ja kuuntele

Päivi Paunu

6 videoleikettä

"Suomen Joan Baez" teki läpimurtonsa Helsingin folk-klubilla vuonna 1965, kun Hector veljineen onnistui usuttamaan papintyttären puoliväkisin estradille.
Katsele ja kuuntele

Marjatta ja Martti Pokela: Setä Hermannin valssi

1 videoleike

Pokeloiden pariskunta muodosti 1950-luvulla kahden hengen folk-revival-liikkeen. Seuraavalla vuosikymmenellä heistä tuli nuorten hootenanny-intoilijoiden liittolaisia.
Katsele ja kuuntele

Keijo Räikkönen: Jussi ja Liisa

1 videoleike

Hootenanny Trion lauluntekijä tulkitsee suomeksi vanhan Frankie and Johnny -bluesin, jossa petetty tyttöystävä kostaa julmasti uskottomalle sulholleen.
Katsele ja kuuntele

Hootenanny-klubi kokoontuu

1 audioleike

Hootenanny Folk Song Clubin aktivistit muistelevat, oliko kaunis kaupallista. 1960-luvun veteraaneista ovat mukana Anki, Pekka Aarnio, Sinikka Sokka ja Jussi Joutsenniemi.
Katsele ja kuuntele

Kun protesti oli pop

1 audioleike

Kohta sähkökitaroiden läpimurron jälkeen 1960-luvun nuoriso toivotti tervetulleeksi myös akustiset kitarat.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Nyman, Jake - Kotirinta, Pirkko: Folk ja etno. Kirjassa Suomi soi 3, Tammi 2005.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 20.06.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä