Lehvosen selviytymistarina kertoo särkyneen itsetunnon eheytymisestä Lapin erämaassa.

Lehvonen kasvoi alkoholistiperheessä Turussa. Jo lapsena hän valitteli miksei voinut syntyä maalaistalon tytöksi, joka saisi kantaa vettä ja pilkkoa halkoja.

Koulussa hän oli outolintu, joka piti luonnossa kulkemisesta ja partiosta. Muiden nauttiessa kaupungin iloista, Lehvonen haaveili alkukantaisesta eräelämästä Lapissa.

Lukiosta valmistuttuaan hän näki ilmoituksen eräopaskurssista Inarissa ja tiesi heti, mitä hänen täytyisi tehdä. Ystävien saattaessa hän nousi Inarin junaan itkien ja jätti kaiken taakseen.

Kodin ja sitä myötä vihan, väkivallan ja riitojen taakse jättäminen ei kuitenkaan riittänyt poistamaan pahaa oloa, vaan siihen vaadittiin paljon henkistä työtä ja menneiden käsittelyä.

Lehvonen asuu puolisonsa kanssa keskellä Lapin erämaata. Hän korostaa itsensä kanssa sinuiksi tulemisen tärkeyttä jota ilman "täällä joko tulis hulluks, alkais juomaan viinaa, tai vähintäänkin pitäis alkaa kattoo televisiota ja paeta mielikuvitusmaailmaan."

Haastetta on riittänyt myös poromiestaitojen opettelussa. Suopungin heitossa Lehvosen kyvyt ovat tuoneet palkintojakin, mutta poron teurastaminen itse pelotti.

Lehvonen pohtii, että jos hän olisi ollut hyvästä kodista, hän tuskin olisi päätynyt niin radikaaliin muutokseen vaan elänyt "korvikelämää", mennyt lukion jälkeen yliopistoon, hankkinut ammatin ja tyytynyt menemään Lappiin vain lomilla ja elänyt "sitkun ja mutkun elämää".

Lehvosesta on tehty dokumentti, radio-ohjelmia ja useita lehtihaastattaluita. Vuonna 2008 Lehvonen julkaisi elämästään kertovan kirjan ”Tyttöteurastaja”.

Teksti: Heidi Sommar

AVAINSANAT: dokumenttiohjelmat, elämäntapa, erämaat, eräoppaat, hyvä elämä, Inari, itsehoito, itsensä toteuttaminen, itsetunto, Lappi, lappilaiset, luonto, mielenterveys, perheväkivalta, poro, selviytyminen, toiveet, tunteet, unelmat, viha

Anna palautetta sivun sisällöstä