yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Politiikan vuosikymmenet /

Eduskuntavaalit

1907-2011

Kuva: Eduskuntatalo (1981). YLE kuvanauha.

Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota käyttää neljän vuoden välein valittava eduskunta. Kansanedustajien valinnassa ja tehtävissä on median rooli noussut yhä keskeisemmäksi.

Suomen parlamentti sai nykyisen muotonsa vuoden 1906 eduskuntauudistuksessa. Tuolloin korvattiin Euroopan vanhanaikaisimmat, 1600-luvulta periytyneet säätyvaltiopäivät, aikansa uudenaikaisimmalla yksikamarisella eduskunnalla.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä suhteellinen vaalitapa olivat tuolloin vielä harvinaisia, ja ensimmäisenä maana maailmassa saivat myös naiset äänioikeuden.

Alkuvuosikymmenien poliittisia päätöksiä käsiteltiin sanomalehdissä ja 1920-luvulta alkaen jonkin verran myös radiossa. Toisen maailmasodan jälkeen radio nousi kansalaisilel merkittäväksi ikkunaksi päivänpolitiikkaan.

1960-luvulta alkaen on televisiolla ollut keskeinen osa kaikissa vaaleissa. Erilaiset tentit ja vaalikeskustelut osoittautuivat hyvin suosituiksi.

Dramatiikkaakin on ollut tarjolla. Muiden muassa SMP:n voimakas nousu 1970-luvulla ja Anneli Jäätteenmäen ero vuonna 2003 ovat osa sähköisen viestimisen historiaa.

Kevään 2011 vaalien kynnyksellä käytiin vilkasta keskustelua muiden muassa maahanmuuttajista, vaalirahoituksesta, Suomen EU-suhteista, eläkeiän nostamisesta, seksuaalivähemmistöjen oikeuksista sekä ilmastonmuutoksesta.

Teksti: Petra Himberg

AVAINSANAT: eduskuntavaalit, hallitukset, kansanedustuslaitokset, oppositio, parlamentti, vaalit, vaalitentit, äänestäminen


Katsele ja kuuntele

Uusien kasvojen eduskunta

1 videoleike

Vuoden 2011 vaaleissa eduskuntaan nousi peräti kymmenen alle 30-vuotiasta nuorta. Määrä on huomattavasti enemmän kuin edellisissä vaaleissa 2007, jolloin nuoria nousi parlamenttiin vain kaksi.
Katsele ja kuuntele

Paavo Väyrynen tipahti eduskunnasta

1 videoleike

Vuoden 2011 eduskuntavaalien yksi yllätys oli kansanedustaja Paavo Väyrysen tipahtaminen eduskunnasta. Väyrynen hävisi eduskuntavaalit ensimmäisen kerran 40 vuoteen ja jäi valitsematta.
Katsele ja kuuntele

Poliittiset hokemat

1 audioleike ja 9 videoleikettä

Poliittisen sanankäytön historiastamme löytyy joukko letkautuksia ja toteamuksia, jotka viimeistään kansankielessä ovat muuttuneet hokemiksi.
Katsele ja kuuntele

Alivaltiosihteeri valmistautuu vaaleihin

10 audioleikettä

Alivaltiosihteeri on myös Suomen virallinen vaaliohjelma. Se on jokaisten eduskuntavaalien yhteydessä kertonut politiikasta vähintäänkin epäolennaisen.
Katsele ja kuuntele

Vaalikomiikkaa - viihdettä uurnilla

1 audioleike ja 8 videoleikettä

Eduskuntavaalit ovat innoittaneet myös radion ja tv:n huumorintekijöitä. Elävän arkiston valikoima neljän vuosikymmenen uurnakomiikasta käy läpi kansanvallan keskeisen prosessin vaalipuheista äänestystuloksiin.
Katsele ja kuuntele

Tapani Kansa yllyttää nuoria uurnille

1 videoleike

Eduskuntavaalien aattona 1979 Tapani Kansa kehotti tv:ssä nuoria valitsemaan "uudet parrat vanhojen tilalle". Kun nuori nuorta äänestää, niin vanhoillisuus jää, Tapsan laulu lupaa.
Katsele ja kuuntele

Tentaattorina Leif Salmén

5 videoleikettä

Vaalitentaattorien aatelia edustaa monelle Leif Salmén. Erityisen hyvin Salménin piinapenkki palveli yleisöä ja kuumensi tentittävien tunteita vuonna 1987.
Katsele ja kuuntele

Puoluejohtajat nuorina

8 videoleikettä

Vaalien 2011 puoluejohtajat Jyrki, Jutta, Mari, Anni, Timo, Paavo, Stefan ja Päivi - missä yhteydessä näimmekään heidät ensimmäisen kerran? Tarkista muistikuvasi Elävän arkiston näytteistä.
Katsele ja kuuntele

Tv-vaalien herkkupalat

8 videoleikettä

Nokkela sanailu, herkulliset mokat, takkuileva tuloslaskenta ja suuret tunteet ovat aina sävyttäneet television vaaliohjelmia.
Katsele ja kuuntele

Suomalaisia pienpuolueita

10 videoleikettä

Arkadianmäelle on suunnattu monenmoisin aattein. Perinteisen puoluekartan laitamilla politiikkaa on tehty esimerkiksi meditoimalla.
Katsele ja kuuntele

Vaalitekniikan kehitys

8 videoleikettä

Ensimmäiset televisiossa esitetyt vaalit lähetettiin vuonna 1966. Paperilappuset ovat vaihtuneet jo sähköiseen äänestämiseen, mutta kehittyykö tekniikka aivan ongelmitta?
Katsele ja kuuntele

Tietoisku: Äänestä vaaleissa

4 videoleikettä

Television vaalitietoiskujen tärkein kohdeyleisö on luonnollisesti nukkuvien puolue. Usein heidän on katsottu olevan nuoria, mutta myös naisia on patistettu vaaliuurnille.
Katsele ja kuuntele

Haamuäänet kummittelevat vaalituloksessa

1 videoleike

Vaaliuurnista löytyy enemmän annettuja ääniä kuin mitä äänestyspaikoilla on kirjattu käyneen äänestäjiä. MOT-ohjelman toimittaja Ari Korvola jahtasi vuoden 2007 eduskuntavaalien haamuääniä.
Katsele ja kuuntele

Mari Kiviniemi: "Kaikissa tapauksissa on tärkeää..."

2 videoleikettä

Pääministeri Mari Kiviniemeltä kysyttiin mielipidettä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen bisneksistä Nova Groupin kanssa. Kiviniemi toisti mielipiteensä varmuudeksi viidesti.
Katsele ja kuuntele

Ristiriitaisuuksien mies Timo Soini

3 videoleikettä

Timo Soini ei kavahda nimitystä Suomen poliittisen elämän populistipäällikköydestä. Syksyllä 2008 hänen johtamansa puolue voitti kuntavaalit, seuraavana kesänä hänet valittiin huimin luvuin Euroopan parlamenttiin.
Katsele ja kuuntele

Jutta Urpilainen: Aivan aluksi haluan kiittää

4 videoleikettä

SDP oli syksyn 2008 kuntavaalien suurimpia häviäjiä. Puheenjohtaja Jutta Urpilainen kiitteli silti kannattajia ja ehdokkaita vuolaasti demarien torjuntavoitosta.
Katsele ja kuuntele

Monet tarkensivat vaalirahailmoituksiaan

2 videoleikettä

A-Studio haastatteli neljää keskustan ja kokoomuksen ministeriä toukokuussa 2008 syntyneestä vaalirahoitukohusta.
Katsele ja kuuntele

Hoitajien palkankorotukset: Mitä puhuttiin vaalien alla?

5 videoleikettä

Kokoomus profiloitui maaliskuun 2007 eduskuntavaalien alla voimakkaasti tasa-arvotupon eli koulutettujen naisvaltaisten alojen tasokorotusten puolustajana.
Katsele ja kuuntele

Pikku G eduskuntavaaliehdokkaana

1 videoleike

Rap-artisti Pikku G eli Henri Vähäkainu asettui Keskusta eduskuntavaaliehdokkaksi vuonna 2007. Kolme vuotta myöhemmin hänet tuomittiin kokaiinin välittämisestä.
Katsele ja kuuntele

Pääministeri

5 videoleikettä

Anneli Jäätteenmäen pääministeriero on Suomen poliittisen lähihistorian dramaattisin tapahtuma. TV-elokuva Pääministeri on tulkinta vuoden 2003 Irak-skandaalista.
Katsele ja kuuntele

Irak-vuoto johti pääministerin eroon

5 videoleikettä

Vuoden 2003 eduskuntavaalit muodostuivat SDP:n ja keskustan kaksintaisteluksi. Ankarassa kisassa pääministerin paikasta lyömäaseeksi nousi ns. Irak-vuoto.
Katsele ja kuuntele

Vaalit 1995: Hallitusyhteistyötä laidasta laitaan

4 videoleikettä

Vuonna 1995 kansa kävi vaaliuurnille lamasta ylöspäin pyristelevässä EU-Suomessa. Vaikka laskukauden pohja oli jo taittunut, maassa oli yhä 400 000 työtöntä.
Katsele ja kuuntele

Paavo Väyrynen mediapelissä

2 videoleikettä

Paavo Väyrynen on usein kokenut median tulkinneen tai kohdelleen häntä väärin. Hän on katsonut joutuneensa mielikuvaterrorin kohteeksi ja mediapelin ratkaisseen vaalituloksia.
Katsele ja kuuntele

Matti Vanhanen kertoo kotinsa rakentamisesta

1 videoleike

Tässä vuonna 1991 tehdyssä haastattelussa keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen kertoo omakotitalonsa rakentamisesta.
Katsele ja kuuntele

Vaalit 1991: Porvarihallitus säästötalkoissa

5 videoleikettä

Vuoden 1991 eduskuntavaalit pidettiin huonontuneiden taloudellisten suhdanteiden varjostamina. Tulossa olevan laman syvyyttä ja synkkyyttä ei ollut kuitenkaan vielä ymmärretty.
Katsele ja kuuntele

Vaalit 1987: Oikeisto ja vasemmisto liittoon

5 videoleikettä

1980-luvun lopulla Suomessa elettiin kiihtyvän nousukauden oloissa. Vuosikymmenen alusta jatkuneelle talouskasvulle ei näkynyt loppua. Työttömyysaste oli matala. Pankista sai lainaa kulutukseen.
Katsele ja kuuntele

Eino Poutiainen - vaiennut viulu

1 videoleike

Hannu Karpon toimittama ohjelma kuvaa Suomen maaseudun puolueen kansanedustajan Eino Poutiaisen viimeistä työpäivää eduskunnassa.
Katsele ja kuuntele

Vaalit 1970: Unohdetun kansan protesti

3 videoleikettä

Vuoden 1970 eduskuntavaaleja sävytti 60-luvun puolivälistä yltynyt yhteiskunnan rakennemuutos. Teollisuustuotanto laajeni, mutta samalla maatalous tarjosi työtä yhä harvemmalle.
Katsele ja kuuntele

Vaalit 1966: Vasemmisto nousi valtaan

4 videoleikettä

1960-luvun jälkipuoli oli Suomessa voimakasta taloudellisen kehityksen ja modernisoitumisen aikaa. Myös poliittisessa kulttuurissa tapahtui muutoksia. Etenkin nuoriso suuntautui yhä enemmän vasemmalle.
Katsele ja kuuntele

Kekkosen ajan parlamentarismi

2 videoleikettä

Presidentti Urho Kekkosen kaudella suomalainen parlamentarismi oli koetuksella. Hallitusten piti nauttia presidentin luottamusta eduskunnan sijaan.
Katsele ja kuuntele

Eduskunta pui yleislakkoa 1956

1 audioleike

Yleislakon jälkipyykkiä pestiin luonnollisesti myös eduskunnassa. Keskustelua herätti myös lakon aikainen tiedonvälitys.
Katsele ja kuuntele

Eduskunta saa uuden talon

1 videoleike

Eduskuntatalo piti alun perin rakentaa Helsingin Tähtitorninmäelle. Jo vuonna 1908 talosta oli järjestetty suunnittelukilpailu, jonka voitti Eliel Saarinen. Hanke jäi kuitenkin toteuttamatta.
Katsele ja kuuntele

Punainen viiva - ooppera ensimmäisistä eduskuntavaaleista

3 videoleikettä

Ilmari Kiannon kirjoittama Punainen viiva kuvaa kevättä 1907. Edessä on Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit. Topi ja Riikka Romppaisen pitää päättää vetävätkö he äänestyslippuun punaisen viivan.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 30.10.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä