yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rockin ja popin ilmiöitä /

Rockabilly rulaa

1978 - 1985

Kuva: The Slippers. (1981) YLE kuvanauha.

1970-luvun lopussa Suomea pyyhki rockabillyn ja muun 50-luvun rockin hyökyaalto. Teddy and The Tigers valloitti maata, ja kyläteillä treenattiin Elviksen elkeitä.

Nostalgiainnostuksen olennaisia sytyttäjiä olivat American Graffiti -elokuva ja radiosarja "Rock and rollin villit vuodet". Elvis Presleyn kuoleman jälkeisen mediahehkutus ruokki suuntausta ja nosti sen muodiksi.

Alkuvaiheen tyylikirjo vaihtui muutamassa vuodessa etelävaltiolaisen, countrya ja rhythm´n´bluesia yhdistelevän rockabillyn ylivaltaan. Tähän vaikuttivat mm. Crazy Cavanin ja Matchboxin tapaiset brittisuosikit.

Rokkarien, punk-nuorison ja perinteisten pitkätukkien välillä oli myös väkivaltaisia yhteenottoja, mutta vanhan rock´n´rollin aallossa oli paljon samaa kuin punkissa. Kummassakin haettiin yksinkertaisuutta ja energisyyttä, ja kumpaakin saattoi soittaa ilman syvällisiä musiikkiopintoja.

1980-luvun alussa rockabilly-muoti uupui, ja vanhan rock and rollin harrastus vetäytyi valtajulkisuudesta. Perinnerock ei kuitenkaan kuollut, vaan sen ympärille on kasvanut vuosikymmenien saatossa melkoinen alakulttuuriteollisuus. Oheinen paketti kertoo osaltaan, mistä kaikki sai täällä alkunsa.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: doo-wop, osakulttuurit, rock, rock and roll, rockabilly, teddypojat


Katsele ja kuuntele

Danny & The Thunders: Teenage Boogie

1 videoleike

Jakomäkeläinen rockabillybändi voitti vuonna 1980 Suosikki-lehden rock-kuninkuuskilpailun. Seuraavana syksynä se villitsi nuorisoa Vitsiälän lavalla Hauhossa.
Katsele ja kuuntele

Ducktails: Rockin´ Daddy

1 videoleike

Helsinkiläinen rockabilly-yhtye Ducktails esiintyy Tavastian lavalla lokakuussa 1979, ja katu-uskottavuutta riittää vaikka muille jaettavaksi.
Katsele ja kuuntele

Jam Rock Band: Wasting Your Time

1 videoleike

Lappeenrantalaisbändi esittelee stemmalaulutaitojaan paikallisella VPK:n talolla. Saksofoni pärisee ja kontrabasso nousee kepeästi ilmaan.
Katsele ja kuuntele

Jam Rock Band: Who Put the Bomp

1 videoleike

Suosikin Rock Rallyen kautta esiin noussut bändi hurmaa yleisöä kotikulmillaan. Laulu on kunnianosoitus hölynpölyä rakastavalle doo-wop-lyriikalle.
Katsele ja kuuntele

Johnny & New Dodgers lavalla

1 videoleike

Hyryläläinen Dodgers voitti Suosikki-lehden rock-kuninkuuskisan vuonna 1979. Seuraavana vuonna sen uudistunut miehistö ikuistettiin television nuortenohjelmaan.
Katsele ja kuuntele

Slippers: Ubangi Stomp

1 videoleike

Helsingin Jakomäestä tullut yhtye kuului rockabilly-aallon parhaimmistoon, vaikka kaikki harrastajat eivät pitäneetkään sen modernista soundista.
Katsele ja kuuntele

Slippers: Who´s to Say

3 videoleikettä

The Slippersin edustamaa musiikkia nähtiin harvemmin 1980-luvun Tuubi-ohjelmassa. Rockabilly on letkeää ja rentoa, laulusolisti Keke selittää tyylivalintaa.
Katsele ja kuuntele

Slippersin Keke muistelee

3 videoleikettä

Punkkaritkin diggasivat 1980-luvulla rockabillyä, vaikka heidän pitikin näön vuoksi käydä sylkäisemässä lavalle rokkarien soittaessa Lepakossa.
Katsele ja kuuntele

Teddy and the Tigers: Tear It Up

2 videoleikettä

"Tiikerinkesyttäjä Teddy ja hänen tiukkatahtiset tiikerinsä saavat lavalla aikaan vuosikymmenten taakse siirtyvän tunnelman", kehuu juontaja Tapani Ripatti.
Katsele ja kuuntele

Teddy and the Tigers: Honey Don´t

1 videoleike

Klassinen rock and roll puree Särkänniemen rock-konsertissa kesällä 1978, vaikka yleisön hiuslaitteet näyttävätkin olevan vielä pidättyväistä mallia.
Katsele ja kuuntele

The Twisters Järvenpään torilla

3 videoleikettä

Järvenpääläinen rockabillykvartetti The Twisters viihdyttää toriyleisöä Fats Dominon ja Crazy Cavanin musiikilla kesällä 1980.
Katsele ja kuuntele

50-luku muodissa

3 videoleikettä

Tukan pitäis olla kuin Elviksellä, viiskytluku on rautaa, ja Jenkeissä ois makeeta asua, pohtivat nuoret vuonna 1978. Jussi Raittista nostalgiamuoti arveluttaa.
Katsele ja kuuntele

Elvis-saksausta maalaismaisemassa

1 videoleike

Kylänväki ei oikein osaa arvostaa aikaansa seuraavien nuorten satsausta Elvis-tyyliin. Maantiellä kuitenkin harjoitellaan tarmokkaasti Love Me Tender -saksausta.
Katsele ja kuuntele

Rock and roll -nuori Nalle Hammar

1 videoleike

Nuorison "ääriryhmät" olivat suosittu ohjelma-aihe 1980-luvun alussa. 17-vuotias helsinkiläinen Björn Hammar haki kokonaisvaltaista tyyliä 1950-luvulta.
Katsele ja kuuntele

Sherwood Teds Club 1981

1 videoleike

Keravalainen teddy boy -tyylille omistautunut kerho järjesti tansseja ja muuta musiikkitoimintaa pitääkseen nuoret poissa kadulta tappelemasta ja räyhäämästä.
Katsele ja kuuntele

Koivistolaiset: Rockabilly paukkuu

1 videoleike

"Raju rockabilly paukkuu päästä varpaisiin", vakuuttavat Anja ja Anneli. Meininki on niin voimallista, että Heikki Kahilankin jalka alkaa vispata.
Katsele ja kuuntele

Jussi Raittinen & Boys: Mä oon rock-kuningas

2 videoleikettä

Jussi Raittisen uholaulussa pannaan järjestykseen liuta muita 70-luvun rockyrittäjiä: Badding, Muska, Danny, Pastori Pohjalainen ja Hurriganes.
Katsele ja kuuntele

Tommie Mansfield

9 audioleikettä ja 1 videoleike

Turkulainen kitaralegenda Tommie Mansfield oli amerikkalaisuuden ehdottomin lipunkantaja 1960- ja 70-lukujen suomalaisessa rockelämässä.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Leikkeet ovat oheismateriaalia YLE Teeman Elävä arkisto 3 –sarjan jaksoon ”Elävä arkisto: Rockabilly”, joka televisioitiin syksyllä 2007.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Pekka Laine: Rokaten ja rollaten. Kirjassa Suomi soi 2, Tammi 2004.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 03.04.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä