Paavo Heinisen, Eero Hämeenniemen ja Einojuhani Rautavaaran johdolla opiskelleen Harri Vuoren (s. 1957) orkesteriteoksista myös Š-wüt ja Mandelbrotin kaiut ovat saaneet kantaesityksensä RSO:n soittamana.

Vuori kertoo sinfoniastaan: "Minulle sanalla sinfonia on aina ollut jollakin tavoin erityinen merkitys; sointi, johon en ole osannut suhtautua yksinomaan älyllisesti. Olen ehkä – hiukan sibeliaanisesti romantisoiden – kokenut sinfonian musiikilliseksi uskontunnustukseksi, jossa säveltäjä kokoaa pintapuolisuutta vältellen yhteen vuosien varrella syntyneet pyhimmät ajatuksensa ja kaiken teknisen osaamisensa. Ehkä tästä syystä minulla on vasta nyt rohkeutta asettaa itseni näkyville sinfonian säveltäjänä vaikka muita, pienempiä orkesteriteoksia onkin jo kertynyt."

"Sävellystyötä aloittaessani yritin välttää perinteistä sinfoniamuotoa. Koin tuolloin tekeillä olevan teokseni kolmiosaiseksi, joskin arvelin että alun pitkähkö johdanto saattaisi aikaansaada myös neliosaisuuden vaikutelman. Tarkastellessani syntynyttä teosta huomasin kuitenkin välttämättömäksi säveltää myös ilmavan ja oikukkaan väliosan, jotta kokonaisuus ei muodostuisi liian raskaaksi."

"Teoksen ensimmäinen osa alkaa hitaalla johdannolla, jossa esitellään tuleva harmoniamaailma ja melodiset motiivit. Jonkin ajan kuluttua liikkeelle lähtevä nopea jakso on lievästi sonaattimuotoinen. Kehittyy kaksi musiikillista elintapaa, joista jälkimmäinen on selvästi melodisempi ja lyyrisempi ja hallitsee eri muodoissaan lähes koko sinfonian melodista ilmaisua. Myös näitä kahta elintapaa yhdistävä ja välittävä tekstuuri esitellään. Erilaisten kehityslinjojen tuloksena molemmat elintavat esiintyvät sellaisenaan myös osan kertausjaksossa, joskaan eivät perinteen mukaisesti peräkkäin vaan toisiinsa kietoutuneina."

"Hidas osa muodostaa pitkän kaaren, jossa eteerinen alkutekstuuri muuttuu vähitellen melkoisen painostavaksi seestyen lopulta haikean suloiseksi kadotakseen viimein korkeuksiin. Ilman taukoa alkava Allegro e molto scherzando on tekstuuriltaan ohut ja aavemaisen kuulas, ja osan oikukkaat rytmit ja soittimien nopeat reaktiot ovat ehkä sinfonian vaativinta soitettavaa."

"Niin ikään tauotta alkavassa finaalissa (Allegro non troppo) alun musiikilliset elintavat esiintyvät lähes koko ajan yhdessä muodostaen kaksi suurta nousua, joista jälkimmäinen lopulta purkautuu pitkään haipuvaan loppusointuun, joka ehkä palauttaa mieleen teoksen aloittaneen johdannon. Osan maagisen epäsymmetrinen rytmi on peräisin Armas Launiksen vuonna 1930 julkaistusta teoksesta Karjalaiset runosävelmät. Näin sinfoniani linkittyy pieneltä osin myös toiseen kiinnostukseni kohteeseen: suomalais-ugrilaiseen perintöömme."

Harri Vuori: Sinfonia, kantaesitys (YLE:n tilaus, 2003)
1. Adagio non tanto – Allegretto
2. Lento –
3. Allegro e molto scherzando –
4. Allegro non troppo
RSO, joht. Hannu Lintu
Nauhoitettu Finlandia-talossa Helsingissä 1.12.2004.

AVAINSANAT: Finlandia-talo, Helsinki, kantaesitys, klassinen musiikki, muusikot, radiointi, Radion sinfoniaorkesteri, RSO, sinfonia, sinfoniaorkesterit, säveltäjät, taiteilijat, tilausteos, tilaustyöt, Töölö

Anna palautetta sivun sisällöstä