yle.fi




Elävä arkisto / Urheilu / Kesäolympialaiset /

Barcelonan olympialaiset 1992

1992

Kuva: Mikko Kolehmainen. (1992) YLE kuvanauha.

Barcelonan olympialaiset pidettiin 25.7.-2.8.1992. Suomen mitalisteja olivat mm. meloja Mikko Kolehmainen, keihäänheittäjä Seppo Räty ja uimari Antti Kasvio.

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1972 Münchenin olympiakisojen yksikään maa ei boikotoinut kisoja. Maailman politiikassa oli tapahtunut paljon Soulin kisojen jälkeen ja se heijastui myös olympiakisoihin.

Apartheid oli kukistettu Etelä-Afrikassa ja maa sai jälleen osallistua kisoihin. Edellisen kerran maa oli osallistunut vuoden 1960 kisoihin.

Berliinin muuri oli murtunut ja Länsi- ja Itä-Saksa olivat yhdistyneet, kuten myös Pohjois- ja Etelä-Jemen. Neuvostoliitto ja neuvostotasavallat olivat jakautuneet 15 eri valtioksi.

Jugoslaviasta eronneet Bosnia-Hertsegovina, Kroatia ja Slovenia kilpailivat omina joukkueinaan, sen sijaan tynkä-Jugoslavian urheilijat kilpailivat itsenäisinä urheilijoina olympialipun alla. Kansainvälinen olympiakomitea julistikin ensimmäistä kertaa olympialaisen aselevon kisojen aikana.

Antti Kasvio toi heti kisojen alussa ensimmäisen uinnin olympiamitalin sitten vuoden 1920 Antwerpenin kisojen. Mikko Kolehmainen kiri voittajaksi kajakkiyksiköiden pikamatkalla. Edellisen kerran Suomi oli saanut melontamitalin kotikisoissaan 1952.

Jyri Kjäll voitti yllättäen mitalin nyrkkeilystä tuoden pronssia. Suomalaiset osallistuivat ensimmäistä kertaa sulkapalloon, taitouintiin ja rytmiseen voimisteluun.

Teksti: Anu Karttunen
(Lähde: KOK:n nettisivut www.olympic.org)

AVAINSANAT: 1992, Barcelona, kesäkisat, olympialaiset


Katsele ja kuuntele

Kolehmainen meloi kajakkikultaa

1 audio- ja 1 videoleike

Mikko Kolehmainen toi Suomelle ensimmäisen melontavoiton 40 vuoteen Barcelonan olympialaisista 1992. Mikkelin torilla juhlittiin väkivahvaa viuhtojaa.
Katsele ja kuuntele

Kasvio kauhoi pronssia Barcelonassa

1 audio- ja 1 videoleike

Antti Kasvio nosti suomalaisen uintiurheilun uuteen nousuun kauhoessaan 200 metrin vapaauinnin pronssia Barcelonan olympialaisissa vuonna 1992.
Katsele ja kuuntele

Seppo Rädylle olympiahopeaa ja tontti

1 audio- ja 1 videoleike

Seppo Räty voitti olympiauransa arvokkaimman mitalin Barcelonasta vuonna 1992. "Ei se tyydytä, mutta itte tyrin", hän totesi keihäskilpailun jälkeen.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Barcelonan kisoihin osallistui 9367 urheilijaa 169 maasta.
  • Viro ja Latvia esiintyivät ensimmäistä kertaa itsenäisinä valtioina olympiakisoissa sitten vuoden 1936 ja Liettua vuoden 1928 jälkeen. Muut entiset neuvostotasavallat osallistuivat ”Itsenäisten valtioiden yhteisön” joukkueena.
  • Baseball sai vihdoinkin virallisen lajistatuksen olympiakisoihin. Baseball oli aikaisemmin ollut kuudesti näytöslajina. Sulkapallo ja naisten judo lisättiin olympiaohjelmaan.
  • Ammattilaiset osallistuivat ensimmäistä kertaa miesten koripalloon ja USA lähetti kisoihin todellisen ”Dream Teamin”, jossa pelasivat muun muassa Magic Johnson, Michael Jordan ja Larry Bird.
  • Gail Deversillä (USA) oli todettu kilpirauhasen liikatoimintaa aiheuttava Basedowin eli Gravesin tauti vuonna 1990, mutta hän selätti tämän vaikean sairauden ja voitti kisoissa 100 metriä.
  • Paraskevi Patoulidousta tuli ensimmäinen kreikkalainen naisurheilija, joka voitti olympiakultaa. Patoulidou voitti 100 metrin aidat.
  • Entisten neuvostotasavaltojen Itsenäisten valtioiden yhteisön voimistelija Vitali Scherbo voitti kuusi mitalia ja ennätykselliset neljä mitalia yhden päivän aikana.
  • Derartu Tulusta (ETH) tuli ensimmäinen musta afrikkalainen naisvoittaja, kun hän voitti 10 000 metrin ja kukisti viimeisen kierroksen kirillään valkoisen eteläafrikkalaisen Elana Meyerin.
  • Saksan maahockeyjoukkueessa kultaa voittanut Andreas Keller oli kolmannen sukupolven olympiamitalisti lajissa. Hänen isoisänsä Erwin voitti hopeaa vuonna 1936 ja hänen isänsä voitti kultaa vuonna 1972.
  • Isäntämaa Espanja oli onnistunut voittamaan aikaisemmissa kisoissa ainoastaan neljä kultamitalia, mutta Barcelonassa se napsi niitä peräti 13.
  • Seppo Räty sai hopeaa miesten keihäänheitossa. Jousiammunnan miesten joukkuekilpailussa hopeaa saivat Jari Lipponen, Tomi Poikolainen ja Ismo Falck. Antti Kasvio saavutti hopeaa miesten 200 metrin vapaauinnissa.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 11.06.2008

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä