Tuo perjantai muutti Karin ja hänen perheensä elämän. Karin usein toistuva kysymys on tuon jälkeen ollut:
"Mietin ja kysyin varmaan useamman kerran sen jälkeen, miks me oltiin just siihen aikaan Myyrmannissa."

Karin suolistossa oli reikiä, avomurtuma jalassa, lisäksi hauleja ja sirpaleita eri puolilla kehoa. HUS:issa Kari sai hyvää hoitoa. Mutta muutakin olisi tarvittu.

"Tällasen vakavan onnettomuuden jälkeen ihminen saa apua fyysisen puolen hoitamiseen, mutta kun sä olet niin väsynyt, kerta kaikkiaan väsynyt siitä hoitamisesta, niin sulla ei ole enää voimia hakea sen psyykkisen puolen hoitoa ja kun sulla ei ole voimia, sä olet yksin."

Kahdeksan vuotta sitten Karin elämä muuttui. Lopullisesti.

"Pelkäsin, että mä en ikinä toivu entiselleen, pelkäsin, pelkäsin sitä, että musta ei ikinä tule se vanha Kari joka oli ennen räjähdystä ja valitettavasti niinhän siinä kävi."

Vielä 2006 lopussa Kari uskoi, että työhön paluu on mahdollinen.

"Mä en koe, että mä haluaisin jäädä pois työelämästä, mä koen, että mä olen niin hyvässä kunnossa mulla täytyy olla joku paikka tässä maailmassa, muukin kuin kotona olla."

Vuoden 2007 joulukuussa hänestä kuitenkin tuli työkyvyttömyyseläkeläinen. Jälleenkö yksi turha sellainen?

Räjäytetty elämä kertoo Kari Turusen elämän muutoksen vuosista. Dokumentin ensimmäiset kuvaukset on tehty vuonna 2004, noin puolitoista vuotta räjähdyksestä ja viimeiset 2010, kahdeksan vuotta räjähdyksestä.

Onko Myyrmannista, tsunamista, Jokelasta, Kauhajoesta, Sellosta opittu? Kuinka yksin ihmiset jäävät avun tarpeensa kanssa? Onko onnettomuuksien uhrit unohdettu?

Teksti: Tiina Merikanto

AVAINSANAT: attentaatit, henkinen tuki, itsemurhaiskut, jälkihoito, kriisipalvelut, kriisit

Anna palautetta sivun sisällöstä