Ydinjätteen loppusijoituksen katsottiin Suomessa tulevan ajankohtaiseksi noin 15-20 vuoden kuluttua, puheessa vilahteli myös mahdollisena vuosilukuna 2020.

Vuonna 1995 oli ydinenergialla tuotetun sähkön osuus oli Suomessa 30 prosenttia ja Ranskassa peräti 75 prosenttia. Ranska olikin maailman suurin ydinvoimaa hyödyntävä valtio. Ydinvoimalaitoksia oli 56, minkä ansiosta sähkö oli ranskalaisille halpaa.

Ekoistissa esitetyssä Hannu Karlssonin Ydinjätteen loppusuora -dokumentissa haastatellut ranskalaiset olivat myötämielisiä ydinvoimalle. Ydinvoimalaitokset työllistivät suoraan tai välillisesti monia, energia oli edullista, eivätkä mahdolliset uhat pelottaneet, sillä oman maan asiantuntemukseen luotettiin.

Ranskassa oli päädyttyy käytetyn ydinpolttoaineen jälleenkäsittelyyn. Jälleenkäsittelyssä ydinreaktoreiden tuottamasta polttoainejätteestä otetaan talteen uraani ja plutonium, joita voidaan hyödyntää sähköntuotannossa. Vasta tämän prosessin jälkeen syntyvä ydinjäte sekoitetaan lasimassaan lopullista varastointia varten.

Jälleenkäsittely oli kallista, eivätkä esimerkiksi Suomi ja Ruotsi olleet tarttuneet Ranskan jälleenkäsittelytarjoukseen, sillä se ei olisi poistanut ydinjätteen loppusijoitukseen liittyvää velvoitetta. Kierrätetty polttoaine oli myös kalliimpaa kuin neitseellinen uraani, jonka maailmanmarkkinahinnat olivat alhaalla. Ranskalaiset olivatkin huolissaan investointinsa kannattavuudesta. Vaikka jälleenkäsittelyssä voidaan vähentää tuntuvasti lopullisesti varastoitavan ydinjätteen määrää, täytyy ydinjätteen loppusijoitus kuitenkin ratkaista erikseen. Ranskassa loppusijoitukseen soveltuvia alueita vasta tutkittiin dokumentin teon aikaan.

Suomessa loppusijoitusta odottavia polttoainenippuja säilytettiin ydinvoimalaitoksissa vesialtaissa. Ranskan mallin mukainen jälleenkäsittely oli Suomessa todettu taloudellisesti kannattamattomaksi ja ratkaisuna oli ns. suora loppusijoitus, jossa polttoainekapselit ajettiin tunneleissa satojen metrien syvyyteen kallioperään. Dokumentin Suomesta kertovassa osiossa Teollisuuden voiman ydinjätetoimiston päällikkö Veijo Ryhänen kertoo yksityiskohtaisesti loppusijoituksen turvallisuusratkaisuista ja kapseleiden rakenteesta. Asiantuntijat kertovat myös Suomen kallioperästä ja sen vakaudesta.

Ekoisti-ohjelman studio-osuudessa toimittaja Teija Rantala ja Imatran voiman apulaisjohtaja Heikki Raumolin keskustelevat siitä, onko ydinjätteen hautaaminen suomalaiseen peruskallioon oikea ratkaisu.

Loppusijoituspaikkakunniksi olivat ehdolla Eurajoki, Kuhmon Romuvaara ja Konginkankaan Kivetty. IVO:n Raumolinin mukaan ihmisten jonkinasteinen pelko oli ollut yksi painava syy siihen, miksi kaikkialla neuvottelut eivät olleet edistyneet. Sievissä loppusijoituksesta oli kieltäydytty. Siellä arveltiin, että jos tämä laitos pelkkää siunausta tois, niin ei sitä tänne syrjäkylille annettaisi.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

AVAINSANAT: asiantuntijat, dokumenttiohjelmat, energia, energialaitokset, Imatran voima, IVO, luottamus, pelko, plutonium, Ranska, Suomi, Teollisuuden Voima, TVO, työllisyysvaikutukset, uraani, ydinenergia, ydinjätteet, ydinpolttoaineet, ydinreaktorit, ydintekniikka, ydinturvallisuus, ydinvoimalat

Anna palautetta sivun sisällöstä