yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Liikenne maalla merellä ja ilmassa /

Laivat ja veneet

1930-2010

Kuva: Höyrylaiva Näsijärvellä Mustalahden satamassa. (2008) Tuula Nyberg, YLEn kuva-arkisto

Laivoja on läpi historian käytetty rahdin kuljettamiseen, sotimiseen ja matkustamiseen. Erilaiset veneet ovat puolestaan osa urheilua ja vapaa-ajanviettoa.

Varhaisimpia tunnettuja vesillä liikkumiseen käytettyjä aluksia olivat yhdestä puusta veistetyt ruuhet. Purjehdittavan, ohjailtavan ja turvallisen avomerikelpoisen aluksen kehittäminen avasi vesitiet ihmiselle.

Suomeen laivanrakennustaito tuli ensimmäisenä Kustaa Vaasan 1500-luvulla perustamien laivakartanoiden ansiosta. 1800-luvulla rauta ja teräs syrjäyttivät puun alusten rakennusmateriaalina ja purjelaivat alkoivat väistyä hiljalleen höyrylaivojen tieltä.

Suomen ensimmäinen höyrylaiva oli hinaaja-siipirataslaiva Ilmarinen, jokat teki neitsytmatkansa vuonna 1833.

1900-luvun lopulla merille ilmestyivät uutuutena suuret matkustaja- ja risteilyalukset.

AVAINSANAT: höyrylaivat, laivaliikenne, laivat, purjehdus, purjeveneet, veneet, veneily, vesiliikenne


Katsele ja kuuntele

Oulujoen vanha venereitti Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Yrjö Fonseliuksen muistikuvia Oulujoen koskenlaskijoista ja koskiveneliikenteestä. 1920-luvulla koskenlasku Oulujoen kuohuissa oli Suomen matkailun vetonaula.
Katsele ja kuuntele

Parkkilaiva Pommern

2 audioleikettä

Nelimastoinen teräsparkki Pommern laskettiin vesille Skotlannissa vuonna 1903. Vuonna 1923 se siirtyi Suomen lipun alle.
Katsele ja kuuntele

Suomen Joutsen merellä

1 videoleike

“Ketterinä kuin keväiset oravat” kiipeilivät meripojat koululaiva Suomen Joutsenen mastoissa. Välirauhan aikana kuvatussa hienossa filmissä kerrotaan fregatti Suomen Joutsenen ja sen miehistön reippaasta toiminnasta.
Katsele ja kuuntele

Suomen Joutsen kynti maailman meriä

1 videoleike

Maineikas Suomen Joutsen ehti tehdä ennen toista maailmansotaa peräti kahdeksan pitkää valtameripurjehdusta.
Katsele ja kuuntele

Tirpitzin tuho

2 audioleikettä

Panssarilaiva Tirpitziä kutsuttiin maailman suurimmaksi ja pelottavimmaksi sotalaivaksi. Kolmannen valtakunnan merivoimien ylpeys upotettiin marraskuussa 1944.
Katsele ja kuuntele

Miinanraivausta Suomenlahdella

1 audioleike

Välirauhansopimuksessa vuonna 1944 Suomi velvoitettiin raivaamaan kiireellisesti miinat Suomenlahdesta. Jo tuolloin tiedossa oli, että urakasta tulee haastava.
Katsele ja kuuntele

Miinanraivausta merellä sodan jälkeen

1 videoleike

Talvi- ja jatkosodan aikana Suomen vesialueet olivat tiukasti miinoitettuja. Vuoteen 1946 mennessä maan vesialueilta oli raivattu jo 10 000 miinaa.
Katsele ja kuuntele

Suvipäivä välkkyvillä vesillä

1 videoleike

Höyrylaiva Tarjanne vie katsojan Pirkanmaan siintäville sisävesille nauttimaan suvipäivän vehmaasta suloudesta. Suomen Filmiteollisuuden lyhytkuva on vuodelta 1945.
Katsele ja kuuntele

Panssarilaivat olivat Suomen laivaston ylpeys

1 videoleike

Panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen olivat ennen sotia Suomen laivaston ylpeys. Itsenäisen Suomen laivaston runkona olivat vallankumouksen pyörteissä Venäjän laivastolta Suomeen jääneet alukset.
Katsele ja kuuntele

Tornator-laivalla yli Atlantin

1 videoleike

Elokuvakertomus matkustajia kuljettavan suomalaisen Tornator -rahtilaivan matkasta Yhdysvalloista Suomeen.
Katsele ja kuuntele

Suomalaiset rahtilaivat kyntävät Atlantia

1 videoleike

Suomalaiset rahtilaivat ovat kyntäneet maailman meriä vuosikymmenten ajan. Varsinkin Atlantin aalloilla suomalaisia laivoja tapaa usein.
Katsele ja kuuntele

Kesäinen laivamatka Vaasasta Uumajaan

1 videoleike

Lyhyin meritie Suomesta Ruotsiin vie Vaasasta Pohjanlahden yli Uumajaan. Matkailufilmi vuodelta 1950 tarjoaa mitä parhaimman matkasään, auringon hehkua ja meren raikkaita tuulia.
Katsele ja kuuntele

Moottorivenekisa Suomi - Ruotsi

1 videoleike

Vuoden 1952 maaottelun väliajalla vesihiihdon esitaistelija Kauko Kolma esitteli leipälajiaan.
Katsele ja kuuntele

Laivamatkailua Saimaalla 1954

1 videoleike

Saimaalla oli vielä 1950-luvulla vilkas laivaliikenne. Matkustajat saattoivat ihailla Saimaan maisemia sisävesihöyrylaivojen kyydistä.
Katsele ja kuuntele

Kokoontaitettava vene

1 videoleike

"Pätevä ja kätevä on tämä alus!" Uutta ja parempaa -katsaussarjassa esitellään kokoontaitettava soutuvene.
Katsele ja kuuntele

Pikavene Tulipallo

1 videoleike

Vuoden 1953 nopein moottorivene ”Tulipallo” kiisi 80 km tunnissa. Tunnetun urheilumiehen Huvi Akreniuksen pikakiitäjän moottori kehitti 160 hevosvoimaa.
Katsele ja kuuntele

Kansainväliset venekisat 1954

1 videoleike

Suomen Moottoriveneklubin järjestämässä kilpailussa Suomi voitti perämoottoriveneiden maaottelun Ruotsia vastaan 44-14. Sisämoottorien luokan voitti Huvi Akrenius.
Katsele ja kuuntele

Helsingin satamat

1 videoleike

Helsingin satamat ovat olleet vuosikymmenten ajan merkittäviä laivaliikenteen keskuksia, kuten oheinen 1950-luvulla valmistunut filmikin osoittaa.
Katsele ja kuuntele

Merimiesten arkea Itämerellä 1956

1 videoleike

Vuonna 1956 tehdyssä lyhytfilmissä kerrotaan merimiesten elämästä. Alus seilaa mm. Kielin kanavalta Hampurin kautta Helsinkiin.
Katsele ja kuuntele

Laivaonnettomuus Långnäsin satamassa

3 videoleikettä

Långnäsin satama Lumparlandissa, Ahvenanmaalla avattiin Ruotsin liikenteelle vuonna 1965. Kolme vuotta myöhemmin sattui vakava onnettomuus, kun Ilmatar ja Botnia törmäsivät toisiinsa.
Katsele ja kuuntele

Suomen Joutsen toimi myös kouluna

1 videoleike

Kunniakas Suomen Joutsen ehti aikoinaan toimia myös merimiesten ammattikouluna. Aurajoen rantaan kiinnitetty fregatti koulutti lähes 4000 merimiestä.
Katsele ja kuuntele

Kotkan ensimmäiset meripäivät 1962

1 videoleike

Miinalaiva Ruotsinsalmi ja fregatti Matti Kurki juhlistivat komealla laivastovierailullaan Kotkan ensimmäisiä meripäiviä vuonna 1962.
Katsele ja kuuntele

Jäänmurtaja ja helikopteri yhteistyössä

1 videoleike

Merenkulkuhallituksen pääjohtaja Helge Jääsalon tavoitteena oli pohjoisten satamien auki pitäminen myös ankarina talvikausina. Jäänmurtaja Tarmo (II) ja Helikopteripalvelu tekivät uraauurtavaa yhteistyötä vuonna 1964.
Katsele ja kuuntele

Ruotsinlaivan arkea 1974

1 videoleike

Autolauttojen henkilökunnan oloista tehty ohjelma valottaa hyvin 1970-luvun ruotsinlaivojen työkulttuuria.
Katsele ja kuuntele

Jäänmurtaja Urho vesille 1975

1 videoleike

Jäänmurtaja Urho luovutettiin käyttöön Wärtsilän telakalla maaliskuussa 1975. Toimittaja Simo Pasanen pääsi mukaan Urholle, joka edusti uusinta jäänmurtajatekniikkaa.
Katsele ja kuuntele

Finnjetin matkassa

1 videoleike

Yli 200 metriä pitkä autolautta Finnjet oli 1970-luvulla suomalainen ylpeydenaihe. Alus myytiin romuraudaksi vuonna 2008.
Katsele ja kuuntele

Talvisen Itämeren työjuhdat

2 videoleikettä

Jäänmurtaja Sisu lähti ensimmäiselle merimatkallaan vuonna 1976. Yli kolmekymppisen Sisun odotetaan turvaavan pohjoisten satamiemme ympärivuotinen liikenne 2020-luvulle saakka.
Katsele ja kuuntele

Höyrylaivaregatta Saimaalla 1984

1 videoleike

Saimaan höyrylaivaregatta järjestettiin vuonna 1984 Imatralla, mihin oli saapunut 17 sisävesihöyrylaivaa.
Katsele ja kuuntele

Lapinlahden Linnut: Tule ruotsinlaivalle

1 videoleike

Astu laivaan! Tapaa ystävällisiä ihmisiä ja nauti miellyttävästä palvelusta! Matka lahden yli Lapinlahden Lintujen seurassa on todellinen elämys.
Katsele ja kuuntele

Sukellusvenematkailu

2 videoleikettä

1980-luvun loppupuolella Ranuan Simojärvellä kokeiltiin sukellusvenematkailua. TV-uutisten toimittajan mukaan ainakin esittelykierros oli kuin talviturkin heittoa.
Katsele ja kuuntele

Kirkkoveneellä norppavesillä

1 videoleike

Norppasoutu on jokavuotinen kirkkovenetapahtuma, joka soudetaan saimaannorpan kotivesillä. Tapahtuman tarkoitus on kiinnittää huomiota norpan suojeluun.
Katsele ja kuuntele

Tietoisku: Vene pullossa

1 videoleike

Kuinka vaikea onkaan saada vene pulloon ja kuinka helppo on saada pullo veneeseen.
Katsele ja kuuntele

Sally Albatross karille

3 videoleikettä

Risteilyalus Sally Albatross oli palaamassa Tallinnasta 4. maaliskuuta 1994, kun se ajoi karille. Laiva ei vain hipaissut kiviä, vaan sen pohja repeytyi pahasti.
Katsele ja kuuntele

Sally Albatross hinattiin matalikolle

1 videoleike

Haveria seuranneena yönä Sally Albatross -risteilyalus hinattiin Porkkalan matalikolle. Laivan perä oli uponnut, ja aluksen pelättiin uppoavan.
Katsele ja kuuntele

Sally Albatrossia aletaan nostaa

2 videoleikettä

Sally Albatrossissa oli vettä sisällä kymmeniätuhansia kuutiota. Alusta yritettiin nostaa aluksi suomalaisvoimin.
Katsele ja kuuntele

Sally Albatrossin turman syy

1 videoleike

Sally Albatrossin karilleajon syyksi varmistui vuonna 1996 tutkakartan käyttövirhe.
Katsele ja kuuntele

Estonian hätäkutsu

2 videoleikettä

Estonialta lähetettiin noin klo 1.22 ensimmäinen hätäkutsu. Parin minuutin sisällä alus lähetti toisen maydayn, ja sen saavutti 14 laivaa ja rannikkoradioasemaa. Suomessa viestin otti vastaan päivystäjä Ilkka Kärppälä Turun meripelastuskeskuksesta.
Katsele ja kuuntele

Estonian pelastustoimet alkoivat heti

2 videoleikettä

Ennen muille laivoille annettua hätäkutsua hiljainen naisääni kuulutti viroksi, että Estonialla on annettu hälytys. Osa matkustajista ja miehistön jäsenistä oli kuullut kovia ääniä laivan rakenteista jo vajaan puolen tunnin ajan.
Katsele ja kuuntele

Estoniasta eloonjääneitä vain pelastuslautoilla

3 videoleikettä

Estonian turmasta eloonjääneet löytyivät pelastuslautoilta. Pelkän liivin varaan veteen jääneet hukkuivat tai kuolivat kylmyyteen.
Katsele ja kuuntele

Estoniasta pelastuneet nopeasti sairaaloihin

2 videoleikettä

Tammisaareen oli tuotu puoleenpäivään mennessä viisi ihmistä. Ruotsalainen Vilho Itäranta kertoi, että laiva kallistui nopeasti. Hän arvioi, että laiva upposi noin 15 minuutissa.
Katsele ja kuuntele

Autolautat Estonian pelastusapuna

2 videoleikettä

Pelastustöissä oli mukana myös monet suuret autolautat. Ensimmäisenä haveripaikalle saapui Viking Mariella. Se oli paikalla jo hieman jälkeen kahden.
Katsele ja kuuntele

Ruotsissa ja Virossa maansuru Estonian vuoksi

2 videoleikettä

Onnettomuuden uhreista valtaosa oli ruotsalaisia. 501 Ruotsin kansalaista sai surmansa Estonian upottua. Viron kansalaisia kuoli 281 henkeä.
Katsele ja kuuntele

Estonian uhrien muistotilaisuus merellä

1 videoleike

Marraskuussa 1994 järjestettiin Estonian uhrien muisto- ja siunaustilaisuus merellä. Uhrit siunattiin paikalla, johon Estonia upposi.
Katsele ja kuuntele

Visiirin pettäminen Estonia-turman pääsyy

2 videoleikettä

Estonian onnettomuuden tutkintaraportti valmistui 3.12.1997. Uppoamisen pääsyy oli keularaportin pettäminen.
Katsele ja kuuntele

Purjeveneellä maailman ympäri

10 videoleikettä

Suomalainen Pertti Duncker purjehti itse rakentamallaan purjeveneellä maailman ympäri vuosina 1990-1996.
Katsele ja kuuntele

Hangon regatta

1 videoleike

Hangon regatta on aikojen saatossa kasvanut purjehduskilpailuista etenkin pääkaupunkiseudun nuorison juhlaksi. Siitäkin huolimatta pääosassa ovat edelleen meri, veneet ja leppoisa kesämieli.
Katsele ja kuuntele

Aktivisti Jyri Jaakkola Estelle-laivalla 2002

2 videoleikettä

Suomalainen ihmisoikeusaktivisti Jyri Jaakkola sai surmansa aseellisen ryhmän iskussa Meksikossa huhtikuussa 2010. Vuonna 2002 hän oli mukana Afrikan-purjehduksella Estelle-aluksella.
Katsele ja kuuntele

Saariston rengastie

2 videoleikettä

Saariston rengastie on parisataa kilometriä pitkä reitti Turun saaristossa, jossa matkaa taitetaan teitä ja siltoja pitkin, maantielautoilla, losseilla ja yhteysaluksilla.
Katsele ja kuuntele

Maailman suurin risteilijä tehtiin Turussa

3 videoleikettä

Vuonna 2009 valmistunut Oasis of the Seas oli vuoden ajan maailman suurin lemmenlaiva. Samaan sarjaan kuuluva Allure of the Seas päihitti sen mitoillaan vuotta myöhemmin.
Katsele ja kuuntele

Jäätilanne keväällä 1956

1 videoleike

Kevättalvi 1956 oli poikkeuksellisen ankara, ja se aiheutti suuria ongelmia suomalaiselle laivaliikenteelle.
Katsele ja kuuntele

Ahtaajat Kotkassa ja Helsingissä

1 videoleike

"Kotkalaiset ahtaajat ovat Suomen parhaiten arvostettuja", kertoo 70-luvulla tehty dokumentti. Suhteet työnantajaan olivat niin hyvät, että työnantaja takasi ahtaajien asuntolainoja.
Katsele ja kuuntele

Itkosen ja Karpon vesiliikennekoulu

1 videoleike

Suomalainen ruletti tarjoaa pikakurssin vesillä liikkumisen perusasoista. Toimittajina Ensio Itkonen, Juhani Marttila ja Hannu Karpo.
Katsele ja kuuntele

Utön majakka

1 videoleike

Utön majakka pitää ensimmäistä sijaa monessakin kategoriassa, se on Suomen ensimmäinen ja vanhin yhä toiminnassa oleva valomajakka, sekä ensimmäinen radiomajakka. Se sijaitsee Utön saarella, joka on Suomen eteläisin vakituisesti asuttu saari.
Katsele ja kuuntele

Söderskärin majakka

1 videoleike

Pellingin saaristossa sijaitseva Söderskärin majakka sytytettin ensimmäisen kerran v. 1862. Nykyisin matkailukohteena toimiva majakka on yksityisomistuksessa.
Katsele ja kuuntele

Bengtskärin majakka

1 videoleike

Vuonna 1906 matalalle Bengtskärin kallioluodolle rakennettu majakka sijaitsee 15 meripeninkulmaa Hangosta länsilounaaseen. Nykyisin suosittu matkailukohde tuli aikoinaan tarpeeseen, sillä lähistölle oli moni laiva ajanut karille.
Katsele ja kuuntele

Porkkalan Kallbådanin majakka

1 videoleike

Vuonna 1920 sytytetty Kallbådan majakka lepää meren syleilyssä Kirkkonummen edustalla. Kesäaikana sille pääsyä on rajoitettu, sillä nykyisin luodolla majailee halleja.
Katsele ja kuuntele

Merimiesten kulttuuripäivät - Kotkan meripäivät 1969

1 videoleike

Kotkan meripäivien yhteydessä järjestettävät merimiesten kulttuuripäivät puhuttivat kesällä 1969.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 27.05.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä