yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Kirjat ja kirjoittajat /

1960-luvun kirjailijoita

1960

Kuva: Mia Berner, Pentti Saarikoski ja Hannu Salama juhlistavat Vanhan Kellarissa Helsingissä Salaman Saarikoskesta kirjoittaman kirjan valmistumista. (1975) Kalle Kultala.

1960-luku oli yhteiskunnallisen politisoitumisen aikaa. Tämä näkyi vahvasti myös kirjallisuudessa.

Kirjallisuus otti käsiteltäväkseen yhä enemmän yhteiskunnallisia ja ajankohtaisia aiheita. Monet kirjailijat tunnustautuivat julkivasemmistolaisiksi.

Myös sopivuuden raja-aitoja kaadettiin. Tästä on hyvänä esimerkkinä Hannu Salaman Juhannustanssien aiheuttama Jumalanpilkka -syyte (Salamasta oma teemansa).

Kirjallisuus liittyi tiiviisti muihin taidelajeihin. Esimerkiksi Marja-Leena Mikkola kirjoitti romaanien lisäksi myös lauluja. Kirjailija-poliitikko Arvo Salo taas kirjoitti Lapualaisoopperan, joka tiivisti 1960-luvun taiteilijoiden sanoman.

Toisaalta poliittis-yhteiskunnallisen kirjallisuuden rinnalla syntyi myös kokeilevaa runoutta sekä myytteihin ja luonaiheisiin pohjautuvaa kirjallisuutta. Esimerkkeinä Anu kaipainen, Eeva Kilpi ja Väinö Kirstinä.

Teksti: Seija Aunila

AVAINSANAT: 1960, kirjailijat, kirjallisuus


Katsele ja kuuntele

Välähdyksiä Tove Janssonista

1 videoleike

Kirjailija ja kuvataiteilija Tove Jansson tuli kansainvälisesti tunnetuksi satukirjoistaan ja sarjakuvistaan. Vuonna 1988 tehdyssä haastattelussa keskustellaan menestyksen makeudesta ja kirouksesta.
Katsele ja kuuntele

Anu Kaipainen - nykytarina myytissä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä

Kirjailija Anu Kaipainen kuoli 76-vuotiaana 29. syyskuuta 2009. Romaaneissa ja näytelmissä hänen tavaramerkkinään oli myyttien limittäminen nykyhetkeen.
Katsele ja kuuntele

Eeva Kilpi - luonto ja evakkokarjalaisuus

2 audioleikettä

Vuonna 1928 syntynyt karjalaisevakko Eeva Kilpi julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa 1959.
Katsele ja kuuntele

Kirstinä, runon radikaali

2 audioleikettä ja 1 videoleike

Väinö Kirstinä toi dadan ja surrealismin suomalaiseen lyriikkaan. Hän kertoo radiohaastattelussa työstään ja lukee televisio-ohjelmassa omia runojaan.
Katsele ja kuuntele

Kapinallinen Markku Lahtela

2 audioleikettä

Suuri yleisö ei tuntenut kirjailija Markku Lahtelaa niinkään romaanin rakenteen uudistamisesta vaan radikaaleista yhteiskunnallisista kannanotoista.
Katsele ja kuuntele

Kirjallisuuden moniottelija Pekka Lounela

1 audioleike

Pekka Lounelan kirjailijantyö oli 1960-lukulaisen moninainen. Hän toimi Yleisradion teatteriosaston päällikkönä 1965-73.
Katsele ja kuuntele

Marja-Leena Mikkolan haastattelu

1 audioleike

Kirjailija Marja-Leena Mikkola oli yksi monista, joka 1960-luvun lopussa siirtyi yleisvasemmistolaisesta kulttuuriradikalismista marxilaisuuteen.
Katsele ja kuuntele

Timo K. Mukka, Suomen rivoin kirjailija?

1 audioleike

Lappilaista Timo K. Mukkaa väitettiin kahden ensimmäisen kirjansa perusteella ”Suomen rivoimmaksi kirjailijaksi”. Hän itse arveli jäävänsä kakkoseksi Hannu Salaman rinnalla.
Katsele ja kuuntele

Aulikki Oksanen - rakkaus ja politiikka

4 videoleikettä

Aulikki Oksanen laulaa ja puhuu rakkaudesta. "Ei synny rakkautta ilman oikeutta", runoilija ilmoittaa haastattelijoilleen.
Katsele ja kuuntele

Pentti Saarikoski 1960-luvun keskellä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä

Suomen kirjallisuuden suuri boheemi puhuu mm. kollaasiromaanista, kääntämisestä ja Lasse Mårtensonista.
Katsele ja kuuntele

Saarikoski, kommunismi ja "uusi Eurooppa"

1 videoleike

"Se, mitä ajatellaan yhteiskunnasta, on ohimenevää - on ajateltava tähtien tasolla." Pentti Saarikosken tv-haastattelun pontimena on Hannu Salaman tuore Saarikoski-kirja.
Katsele ja kuuntele

Keskustelu Reijo Lehtisen Uudelleenkoulutus-kuunnelmasta

1 audioleike

Yleisradion kuunnelmatuotanto oli 1960-70-luvuilla tv-teatterin tavoin hyvin yhteiskunnallista.
Katsele ja kuuntele

Pentti Saarikoski - vasemmiston äänitorvi

1 videoleike

Saarikoski muistetaan lyriikan luonnonlahjakkuutena ja tiukkana kommunistina. Saarikosken runoissa on usein poliittinen sävy, mutta hän ei katsonut olevansa yhteiskunnallinen kirjailija.
Katsele ja kuuntele

Vasemmistoradikaali Marja-Leena Mikkola

1 audioleike

Kirjailija Marja-Leena Mikkola tuli 1960-luvulla tunnetuksi kantaaottavien kabareetekstien ja laulujen kirjoittajana.
Katsele ja kuuntele

Kansakunnan perillinen Helena Saarikoski

1 videoleike

Herkkyys on vaikea laji. Surumielisyys ja alkoholi liittyivät Pentti Saarikosken elämään samoin kuin nerous, leikkisyys ja rajojen rikkominen.
Katsele ja kuuntele

Kirjailija ja poliitikko Arvo Salo Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä ja 1 videoleike

Kirjailija, poliitikko, runoilija ja lehtimies Arvo Salo oli 1960-luvulla tuttu kasvo sekä politiikan että kulttuurin kentällä. "Ei ollut maassa montaa paneelikeskustelua, jossa hän ei olisi ollut yhtenä mukana", todetaan Salosta kertovassa henkilökuvassa.
Katsele ja kuuntele

Vallan mies Arvo Salo

1 videoleike

Miten pyhäkoulun priimuksesta tuli Ylioppilaslehden päätoimittaja, Lapualaisoopperan luoja, runoilija, kirjailija ja taiteilijaprofessori. Poliitikkona Arvo Salo oli 1960-luvun alun poliittisen radikalismin symboli.
Katsele ja kuuntele

Jomppa, tuulten temmeltävä kasvatti

2 videoleikettä

Dokumentissa vuodelta 1969 seurataan kirjailija Jorma Ojaharjua (1938-2011) Helsingin satamasta runoilija Arvo Turtiaisen kesämökille ja Elis Askin nyrkkeilykehästä Helsingin kulttuurikapakoihin.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä